Aloitan hieman pidemmän kirjoitussarjan tänään ja pyrin julkaisemaan uuden osan muutaman päivän välein. Teksti on osa ilmeisesti vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monia varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.

Kaikkia osia ei saanut siististi pilkottua omiksi blogauksikseen, joten pahoittelen jo nyt jos jokin aihe tuntuu jäävän pahasti kesken.
———-

Tietoyhteiskunta ja tekijänoikeudet

Suomi on kehittyvä tietoyhteiskunta. Näin sanotaan, mutta onko se totta? Tietoyhteiskunta on sanahirviö, jolla on paljon merkityksiä ja joka on avainasemassa yhteiskunnan kehittyessä. Valitettavasti sanaa on väärinkäytetty niin paljon, että harva enää tietää, mitä se todella tarkoittaa ja miksi tietoyhteiskuntaan halutaan. Tietoyhteiskunnasta on tullut itseisarvo, johon oletetaan siirryttävän jossain vaiheessa automaattisesti, mutta näin ei kuitenkaan ole. Tietoyhteiskunta on monien asioiden summa. Sitä pitää rakentaa huolellisesti ja niin ettei lainsäädäntö rajoita sen kehitystä. Muutamien sähköisten palveluiden perustaminen ei vielä tarkoita tietoyhteiskuntaa. Jotta voisi paremmin ymmärtää tekijänoikeuslain aiheuttamat ongelmat, tulee ensin ymmärtää tietoyhteiskunnan perusteet.

Tietoyhteiskunta on tiedon sähköiseen käsittelyyn perustuva yhteiskuntamalli, jossa helpotetaan niin kansalaisen kuin julkishallinnon taakkaa murtamalla etäisyyksien, jonotusten ja aikataulujen taakkaa. Internet on olennainen osa tietoyhteiskuntaa, sillä ilman maailman- tai edes maanlaajuista sähköisen asioinnin palveluverkkoa toteutus olisi mahdotonta. Tietoyhteiskunnassa tiedon lähetyksen ja vastaanoton on toimittava sujuvasti kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja julkishallinnon välillä. Milloin mahdollista, palvelut on tarjottava niin että niitä voi käyttää myös myös internetissä. Tietoyhteiskunnassa informaation käsittely vaatii mahdollisimman vapaan toimintaympäristön. Tietoyhteiskuntaan siirtymisestä saadaan merkittävät säästöt niin taloudellisesti kuin ekologisesti, sillä resurssien kohdentaminen vähentää peruspalveluvelvoitteen vaatimiin palvelupisteisiin ja yritysten toimipisteisiin matkaamista sekä fyysiseen arkistointiin.

Tietoyhteiskunta perustuu siis nimensä mukaisesti tiedon käsittelyyn ja mahdollisuuteen saada tietoa. Tiedon käsittelyä ovat esimerkiksi itseopiskelu internetin avulla, asiointi sähköisesti kunnallisissa ja valtiollisissa palveluissa, sähköisten koulutustilaisuuksien järjestäminen ja jo tuotetun tiedon käyttö kansalaisia hyödyttävissä palveluissa. Tietoyhteiskunta ei korvaa nykyistä elämänmuotoamme, fyysistä työtä tai harrastuksia, vaan sen tarkoitus on helpottaa elämää ja samalla karsia turhia menoja, kun parempaa palvelua voidaan tuottaa vähemmillä resursseilla.

Suomen voi kuitenkin sanoa ottaneen vasta ensiaskeleita tietoyhteiskuntaa kohti. Verovirastossa, Kelassa ja työvoimatoimistossa asioiminen on mahdollista myös sähköisesti. Yhdistyslakiin saatiin hiljattain aikaiseksi muutos, joka vihdoin sallii etäosallistujille äänioikeuden yhdistysten kokouksiin. Suomessa on myös määritelty vähintään yhden megabitin laajakaistayhteys peruspalveluvelvoitteen alaiseksi palveluksi.

Näitä alkuaskelia otettaessa tekijänoikeuslainsäädäntö on tietoyhteiskunnan rakentamisen kanssa suoralla törmäyskurssilla. Ellei asiaan puututa nopeasti, ristiriidoista näyttää tulevan tietoyhteiskunnan suurin kompastuskivi. Tekijänoikeuslaki ei perustu minkäänlaisiin elämän realiteetteihin, vaan luo keinotekoisia rajoitteita yksittäisten ammattialojen toimeentulon turvaamiseksi. Kaunis idea on kääntynyt päälaelleen sen vaikeuttaessa alan omaa toimintaa, haitatessa yleistä kehitystä ja ihmisoikeuksien ylläpitoa.