Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 1/6

Aloitan hieman pidemmän kirjoitussarjan tänään ja pyrin julkaisemaan uuden osan muutaman päivän välein. Teksti on osa ilmeisesti vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monia varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.

Kaikkia osia ei saanut siististi pilkottua omiksi blogauksikseen, joten pahoittelen jo nyt jos jokin aihe tuntuu jäävän pahasti kesken.
———-

Tietoyhteiskunta ja tekijänoikeudet

Suomi on kehittyvä tietoyhteiskunta. Näin sanotaan, mutta onko se totta? Tietoyhteiskunta on sanahirviö, jolla on paljon merkityksiä ja joka on avainasemassa yhteiskunnan kehittyessä. Valitettavasti sanaa on väärinkäytetty niin paljon, että harva enää tietää, mitä se todella tarkoittaa ja miksi tietoyhteiskuntaan halutaan. Tietoyhteiskunnasta on tullut itseisarvo, johon oletetaan siirryttävän jossain vaiheessa automaattisesti, mutta näin ei kuitenkaan ole. Tietoyhteiskunta on monien asioiden summa. Sitä pitää rakentaa huolellisesti ja niin ettei lainsäädäntö rajoita sen kehitystä. Muutamien sähköisten palveluiden perustaminen ei vielä tarkoita tietoyhteiskuntaa. Jotta voisi paremmin ymmärtää tekijänoikeuslain aiheuttamat ongelmat, tulee ensin ymmärtää tietoyhteiskunnan perusteet.

Tietoyhteiskunta on tiedon sähköiseen käsittelyyn perustuva yhteiskuntamalli, jossa helpotetaan niin kansalaisen kuin julkishallinnon taakkaa murtamalla etäisyyksien, jonotusten ja aikataulujen taakkaa. Internet on olennainen osa tietoyhteiskuntaa, sillä ilman maailman- tai edes maanlaajuista sähköisen asioinnin palveluverkkoa toteutus olisi mahdotonta. Tietoyhteiskunnassa tiedon lähetyksen ja vastaanoton on toimittava sujuvasti kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja julkishallinnon välillä. Milloin mahdollista, palvelut on tarjottava niin että niitä voi käyttää myös myös internetissä. Tietoyhteiskunnassa informaation käsittely vaatii mahdollisimman vapaan toimintaympäristön. Tietoyhteiskuntaan siirtymisestä saadaan merkittävät säästöt niin taloudellisesti kuin ekologisesti, sillä resurssien kohdentaminen vähentää peruspalveluvelvoitteen vaatimiin palvelupisteisiin ja yritysten toimipisteisiin matkaamista sekä fyysiseen arkistointiin.

Tietoyhteiskunta perustuu siis nimensä mukaisesti tiedon käsittelyyn ja mahdollisuuteen saada tietoa. Tiedon käsittelyä ovat esimerkiksi itseopiskelu internetin avulla, asiointi sähköisesti kunnallisissa ja valtiollisissa palveluissa, sähköisten koulutustilaisuuksien järjestäminen ja jo tuotetun tiedon käyttö kansalaisia hyödyttävissä palveluissa. Tietoyhteiskunta ei korvaa nykyistä elämänmuotoamme, fyysistä työtä tai harrastuksia, vaan sen tarkoitus on helpottaa elämää ja samalla karsia turhia menoja, kun parempaa palvelua voidaan tuottaa vähemmillä resursseilla.

Suomen voi kuitenkin sanoa ottaneen vasta ensiaskeleita tietoyhteiskuntaa kohti. Verovirastossa, Kelassa ja työvoimatoimistossa asioiminen on mahdollista myös sähköisesti. Yhdistyslakiin saatiin hiljattain aikaiseksi muutos, joka vihdoin sallii etäosallistujille äänioikeuden yhdistysten kokouksiin. Suomessa on myös määritelty vähintään yhden megabitin laajakaistayhteys peruspalveluvelvoitteen alaiseksi palveluksi.

Näitä alkuaskelia otettaessa tekijänoikeuslainsäädäntö on tietoyhteiskunnan rakentamisen kanssa suoralla törmäyskurssilla. Ellei asiaan puututa nopeasti, ristiriidoista näyttää tulevan tietoyhteiskunnan suurin kompastuskivi. Tekijänoikeuslaki ei perustu minkäänlaisiin elämän realiteetteihin, vaan luo keinotekoisia rajoitteita yksittäisten ammattialojen toimeentulon turvaamiseksi. Kaunis idea on kääntynyt päälaelleen sen vaikeuttaessa alan omaa toimintaa, haitatessa yleistä kehitystä ja ihmisoikeuksien ylläpitoa.

Henkilökohtaisia vaaliteemoja esille

Tänään oli aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa sovittelemaan julkaisukelpoiseen muotoon jotakin, jota useimmat todennäköisesti kutsuisivat vaaliteemoiksi. Omasta mielestäni suurimmassa osassa on kyse elämänarvojen noudattamisesta ja niiden soveltamisesta ajankohtaisiin aiheisiin, ei siis niinkään vain vaaleihin kohdistettua äänten kalastelua.

Niin tai näin, lyhyesti selostettuina näitä löytyy nyt luettavana osoitteesta https://pasi.palmulehto.fi/vaaliteemat
Sekä pidempää sivua että tiivistettyjä kantoja tulen kasvattamaan sitä tahtia kun hyviä aiheita nostetaan esille.

Tässä vaiheessa kannattanee jälleen muistuttaa, että kyseessä ovat henkilökohtaiset vaaliteemat, eivät puolueen. Piraattipuolueen muilta ehdokkailta varmasti tulee vastaavia vielä esille ajan myötä, kunhan edetään edes virallisessa ehdokasasettelussa hieman.

Lisäsin sivuille myös osion ”Kysymyksiä politiikasta, jota kautta on hyvä heittää aiheita, joista haluaisi kerrottavan enemmän.

Toimimaton laajakaista on perusoikeus

Suomi jossa Internet-yhteys on perusoikeus. Ja pah sanon minä.

Tässä sitä nyt ihmetellään että mitäköhän tekisi kun kotikäytössä nettitikulla saa paremman yhteyden kuin adsl:llä. Ainakin osittain.

Jos haluan käyttää nettiä viihdekäytössä, nettitikku tarjoaa paremmat latausnopeudet, jopa ohjelmien streamauksena katsominen onnistuu siedettävästi. Jos taas kuitenkin pitäisi töitä tehdä, tikun viiveet ovat aivan liian suuret ja pitää vaihtaa takaisin käyttöön hidas adsl yhteys.

Niin ja kaiken muun huvin päälle vielä tieto siitä, että oma asuinalue ei näytä kuuluvan valtion tukemaan ”100M yhteys kaikille” alueeseen, eikä tasan varmasti yhdelläkään operaattorilla ole motivaatiota sitä omatoimisesti tänne tuoda. Niinkuin täällä nyt edes kukaan muu kuin PHP:n ostanut DNA mitään voisikaan tehdä.

On mielenkiintoista miten samaan aikaan pyöritetään kampanjoita, joissa kannustetaan muuttamaan maalle mainostaen etätyöntekomahdollisuuksia ja luonnon rauhaa, mutta kuitenkaan ei vaivauduta pistämään niitä yhteyksiä kuntoon jotta lupauksilla olisi jotain katettakin. No myönnetään, kyllä rauhallisella seudulla asuminen on nannaa, mutta kyllä Suomen tietoyhteiskuntakehitys ja laajakaistan saatavuus on niin ylihehkutettua kuin vain voi olla.

Muutama päivä sitten minulta tuli ranskalainen palvelinten ylläpitäjä kyselemään mahdollisuuksista saada palvelin Suomeen. Olihan hän kuullut Suomessa olevan laajakaista määritelty perusoikeudeksi. Koitin positiivisin mielin rohkaista palvelimen siirtämiseen, mutta mitä enemmän Suomessa järjestettävästä salaisen listan Internet-sensuurista, tyhjänpäiväisestä perusoikeudesta, esitetystä varoituskirjejärjestelmästä ja naapuriaan harjoittamasta järjestelmällisestä tietoliikennevakoilusta hänelle selvisi, kariutuivat pienimmätkin mahdollisuudet tuoda nuokin veroeurot Suomeen.

Katsokaa mitä kaikkea pistin blogauksen kategorisoinniksi ja mitä kaikkea vielä mahtaakin puuttua. Ei ole vain yksi tai kaksi asiaa joihin nämä puutteet vaikuttavat. Ne vaikuttavat asumisolosuhteisiin, mahdollisuuksiin työntekoon, maaseudulta poismuuttoon, opiskelumahdollisuuksiin, mahdollisuuteen tuoda mielipiteensä julki, vapaa-ajan viettoon, viihteen käyttöön, yrittämiseen. Lista on pitkä.

Ohjelmistoalan yrittäjät ja tekijänoikeus

Minulta kysyttiin tänään sinällään hyvin mielenkiintoinen kysymys: Miten ohjelmistoalan pienyrittäjät pärjäävät kun teosten kaupallista suoja-aikaa lyhennetään?

Moniin tekijänoikeuskysymyksiin ei ole olemassa yksiselitteistä ratkaisua sille, miten kaikki toimii tulevaisuudessa. Yksi merkittävän suuri syy tähän on se, etteivät kaupallisen suoja-ajan lyhentäminen ja yksityisen kopioinnin salliminen vaikuta liiketoimintaan lainkaan niin paljon kuin monesti pelätään. Muistutuksen vuoksi totean, että yksityinen kopiointihan on jo nyt täysin sallittua ja yleisesti hyväksyttyä. Ainoastaan kehityksen myötä helpoksi muuttunut verkon kautta tapahtuva kopiointi on kiellettyä silloin, kun tekijänoikeudet eivät sitä salli. Eli siis erityisesti silloin, kun teos on tehty perinteisillä lisensseillä. Kirjastoista on täysin laillista käydä lainaamassa kirjoja, musiikkilevyjä, kasetteja tai dvd-elokuvia ja kopioida ne omaan käyttöönsä. Kavereilta lainatessa on sama juttu. Myös itse ostamansa tuotteen saa varmuuskopioida tai tehdä siitä eri soittimille soveltuvat kopiot. Itse asiassa kaikista näistä saa kopioida vaikka kymmenelle kaverilleen kopion täysin laillisesti.

Jotta asia ei kuitenkaan olisi näin yksinkertainen, valheellisin tai hölmöyttään väärin perusteluin vuonna 2005 säädetty Lex Karpela -pilkkanimikkeen saanut tekijänoikeus- ja rikoslain muutos evää ison osan edellämainituista oikeuksista ja vasta kyseinen laki teki myös yksityisestä verkkokopioinnista kiellettyä. Tätä ennenhän niin pienyrittäjät kuin suuret mediafirmatkin luonnollisesti näkivät nälkää ja uutta taidetta ei ollut tuhansiin vuosiin luotu. 😉

Mutta tarkemmin itse kysymykseen ja erityisesti ohjelmistopuoleen, koska se oli kysyjän prioriteetti.

Ohjelmistoja voi tehdä kolmelle taholle: julkishallinnolle (valtio, kunnat jne.), yrityksille tai yksityisille.

Valtiolle ohjelmistojen tekemisessä tekijänoikeudet eivät nytkään näyttele käytännössä mitään roolia, sillä ohjelmisto tilataan usein käyttötarkoitukseen, jonka lisäksi sitä ei voi myydä muille. Jos voikin, tämän tason ohjelmistot vaativat yleensä jatkuvaa kehittämistä ja käytön tukea sekä ylläpitoa, eli ohjelmantoimittajalla on vankka jalansija.

Yrityksille, eli kaupalliseen käyttöön ohjelmistoja tehdessä tilanne on paljon edeltävän kaltainen, mutta tekijänoikeuksilla on jo oma roolinsa. Jos kaupallinen suoja-aika päättyy viidessä tai 10 vuodessa ohjelmiston julkaisusta, sen jälkeen ohjelmistoa voi käyttää tai myydä vapaasti kuka tahansa. Harvemmin kuitenkaan vanhalla ohjelmistolla on enää suurta arvoa, sillä tietotekniikassa kehitysvauhti on nopea ja lisää ominaisuuksia ohjelmistoilta kaivataan jatkuvasti. Uudet versiopäivitykset tai lisäosathan saavat luonnollisesti jälleen uuden suoja-ajan. Lisäksi ohjelmiston toimittajalla on jälleen mahdollisuus tarjota maksullista käytöntukea, ylläpitoa, päivityksiä ja mitä tahansa muuta tarpeellista käyttäjä tarvitseekaan.

Yksityisille tarkoitettujen ohjelmistojen rooli eroaakin aiemmista huomattavasti enemmän. Toisilla ohjelmistoilla voi toimia sama malli. Ohjelmistoa myydään, sille myydään käytötukea, koulutusta ja päivityksiä, mutta tarjontaa voidaan lähestyä myös täysin toisilta näkökulmilta. Esimerkiksi nykyään kaupallisten ohjelmistojen tarjonta yksityisille on siirtynyt jatkuvasti enemmän paikallisista ohjelmista verkossa toimiviin palveluihin. Jotkin palvelut ovat täysin ilmaisia, joissakin maksavat vain lisäominaisuudet, jotkut rahoittavat tarjontansa mainosrahoituksella ja jotkut palvelut ovat kokonaan maksullisia. Esimerkkejä on lähes loputtomasti: Google docs, Wikipedia, Kirjoitusalusta, Google calendar, DimDim, Adobe Connect Pro…

Verkkopalveluilla on myös helppoa kustantaa kuluja, sillä yleensä perinteisten levityskanavien sijaan tarjonnan kulut kulkevat käsi kädessä käyttäjämäärän mukaan. Satojen tuhansien toimisto-ohjelmiston asennus-cd:n, ohjekirjan ja pakkauksen valmistamisen sijaan palvelinkulut muutamalla käyttäjällä ovat minimaaliset ja nousevat edes lähelle perinteisen jakelun kuluja vasta huimilla käyttäjämäärillä.

Tietenkään verkkopalvelut eivät sovellu aivan jokaiseen ohjelmistotyyppiin, kysehän voi olla vaikka kännykkäsovelluksesta. Tällöin hyvät ja toimivat kauppapaikat ovat yleensä mukavampi ratkaisu ostajalle kuin omatoiminen ilmaisen kopion etsiminen. Minulle aikoinaan yrittäjäkurssilla opetettiin, että hinta on huonoin kilpailuvaltti ja useimmiten se myös pitää paikkansa. Ilmainen ei kykene kilpailemaan edullisen, harvoin edes kalliimman palvelun kanssa, mikäli palvelun käyttö on mielekästä.

Ei pidä myöskään unohtaa erityisesti ehkä jopa parhaiten juuri ohjelmistoalalla toimivaa lunnasmallia. Muunmuassa Humble Indie Pack tarjosi viisi peliä vapaaseen jakeluun ja muokkaukseen mikäli lunnasrahat tulisivat kasaan tietyssä ajassa. Keräys kesti reilu pari viikkoa, pelit eivät olleet uusimpia hittejä ja silti pelintekijöille kertyi jaettavaksi miljoona euroa.

Kuten jo alussa sanoin, yksiselitteistä kaikenkattavaa vastausta ei ole olemassakaan, mutta tämän hetkiset tekijänoikeuslainsäädännön haitat ovat ylivoimaisesti suuremmat kuin niiden hyödyt ja jos muutamia liiketoimintamalleja joudutaan tilanteen kohentamisen takia miettimään paremmiksi, hinta on suorastaan halpa.

Hollola ei halua kuntauudistusta

Jo pitkään olen sadatellut ilmiötä, jonka olen huomannut viime aikoina. Lähes aina uutisia lukiessani tulen pahalle päälle, sillä vain harvoin on luettavissa hyviä uutisia. BB-talon tapahtumia tai Nykästen kansanviihdettä en sellaisiksi laske. Eilinen teki poikkeuksen, kun Hollola järjesti neuvoa-antavan äänestyksen kuntalaisten haluista yhdistää lähikunnat ja tehdä uusi entistä ehompi ja tyylikkäämpi Lahti. Tämä olisi tarkoittanut kaikkien lähikuntien sulauttamista Lahteen.

Minua ilahdutti niin äänestystulos kuin yleensäkin äänestyksen järjestäminen. Oli hienoa olla todistamassa kunnan rehellistä halua tietää asukkaidensa mielipide kuntaliitoksesta. Tai ainakin melkein rehellistä. En tiedä kenen vastuulla oli äänestyskirjeiden mukana jaettavien esitteiden teko, mutta ne olivat yhtä naantalin aurinkoa kuntaliitoksen suhteen. Esitteissä kerrottiin miten se ja tämä ja tuo paranevat, mutta yhtään kuntaliitoksen kannalta negatiivista puolta esitteistä ei löytynyt, joten puolueettomia ne eivät missään tapauksessa olleet. Pahimmillaan ne jopa sisälsivät väitteitä julkisen liikenteen parantamisesta ja palvelujen paremmasta saatavuudesta, vaikka kaikki tietävät hyvin palvelujen karkaavan entistä enemmän suureen keskustaan, jos kuntaliitos toteutettaisiin.

Äänestysprosentti neuvoa-antavassa äänestyksessä oli 63,42, vain puoli prosenttia vähemmän kuin Hämeen vaalipiirin eduskuntavaalien äänestysprosentti. Sitä luulisi näinkin selkeästi omiin asioihin vaikuttamisen vaaleissa olevan korkeampikin prosentti. Äänestäneistä yli 83 prosenttia toivottivat kuntaliitoksen hiiteen, Hollolalla ei selkeästi ole halua osallistua moiseen omien elinolojen huonontamiseen.

Tavallaan minua jopa kummastuttaa se, että kuntaliitoksia on ollut voimakkaasti ajamassa selvitystä tekemässä ollut Osmo Soininvaara, mies jonka mielipiteitä olen pitänyt yleensä hyvin perusteltuina ja realistisina. En voikaan olla ajattelematta, olisiko tällä kertaa niin, että Soininvaaralla on selkeä ajatus takana jota hän ei vain ole julkisesti kertonut. Onhan mies kuitenkin vanhan polven vihreitä Koijärvi-liikkeestä asti ja monien vihreiden ajatusoppien mukaan luonnolle on parempi, mitä huonommat olot ihmisillä ovat. Tällä tarkoitan muuttoliikettä maalta kaupunkiin ja sulloutumista betonikuutioihin, keskuslämmityksiä, lyhyitä matkoja ja muita ison kaupungin ekologisia hyötyjä.

Eniten olin iloinen itse äänestyksessä siitä, etteivät hollolalaiset antaneet infolehtisen propagandan purra itseään ja äänestivät oman sydämensä mukaan, sekä Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Mantereen lausunnosta aiheesta. Mantere ei suinkaan lähtenyt tyrmäämään kuntalaisten mielipidettä, vaan totesi, kunnanvaltuuston päättänevän yksimielisesti pysyä irti Uusilahti hankkeesta.

Lahti olisi ollut yksipuolinen hyötyjä kuntaliitoksesta, hollolalaisilla olisi ollut vain hävittävää. Toisin kuin esitelehtinen väitti, palvelut keskittyisivät varmasti enemmän nykyisen Lahden keskustan alueelle, toimivahkon julkisen liikenteen ylläpidosta tulisi vielä vähemmän kannattavaa ja uuden kunnan etujen mukaista olisi, mitä harvempi kykenisi enää asumaan maaseudulla. Malli on nähtävissä hyvin jo nyt muunmuassa terveydenhuollossa. Hartolan terveydenhuolto kattaa enää päivystyksen virka-aikaan, iltaisin matka vie 50 kilometrin päässä olevaan Heinolaan ja öisin jopa 80 kilometrin matkan Lahteen. Eikö ole sinällään hullunkurista, että yöllä päivystykseen lähtiessä kun todennäköisimmin hätä on kova (kuka hullu nyt pikkuasiasta yöllä sairaalaan lähtisi), pitäisi kyetä ajamaan autolla 80 kilometriä? Julkista liikennettä tuohon aikaan ei kulje ja taksilla moiseen matkaan harvalla on varaa.

Polttoaineiden ekologista kehitystä pyritään jarruttamaan.

Kesäloma on melkein lopuilla, tänä viikonloppuna käy vielä matka kohti Jurassic Rockia. Kävimme kuitenkin niin mielenkiintoista keskustelua tänään Piraattipuolueen IRC-kanavalla, että päätin tiivistää hieman omia ajatuksiani aiheesta vielä.

Keskustelu lähti siitä, kun olen viikolla pitkästä aikaa korjaillut pihalla seisovaa Jeep Cherokeeta ja siitä keskustelu siirtyi kulutukseen, ekologisuuteen ja käyttövoimaveroon. Oikeastaan erityisesti Dieselin käytön rankaisemiseen.

Esitän aluksi väitteen: Dieselin käytöstä rangaistaan, vaikka sitä tulisi tukea, sillä diesel on ekologisempi valinta.

Nyt itse aiheeseen ja väitteen selitykseen. Väitettäni saa ja toivonkin pyrittävän kumota.

Sinällään turhaa taustatietoa, mutta: Kotonamme on kaksi käyttöautoa plus edellämainittu Jeep, jota kunnostan takaisin käyttökuntoon. Vanha vuosimallia 88 Mersu kuluttaa bensiiniä 8l/100km, kun taas uudempi vm 97 Citroen Xantia vain 5l/100km dieseliä. Kunnostuksen alla oleva Jeep Cherokee taas kuluttaa noin 12l/100km bensiiniä. Yleistä on, että dieselillä kulkevat autot kuluttavat vähemmän polttoainetta kuin bensiinillä, jopa verratessa täysin samoja automalleja moottorieroin.

Itse polttoaineiden päästöistä on paljon keskustelua ja keskimäärin niiden tulos lienee se, että molemmat saastuttavat yhtä paljon. Muinoinhan eli harhaluulo siitä, että diesel olisi huomattavasti ekologisempi. Merkittävää kuitenkin on se, että diesel autot kuluttavat vähemmän ja mikä tärkeintä, erilaisten polttoaineen valmistustapojen kehittäminen on helpompaa ja todennäköisempää.

Bensiiniautoja voidaan käyttää etanolilla, jonka valmistuksen ekologisuus on edelleen hyvin kyseenalainen, mutta sekaan vaaditaan useimmiten bensiiniä. Tuolloinkin autojen (erityisesti vanhojen) bensaputket, tankki ja paljon hilpettä on uusittava, sillä etanoli ei estä korroosion syntymistä. Perinteinen diesel taas voidaan korvata monin eri tavoin valmistettavalla biodieselillä, mikä sitten ekologisimmaksi valmistustavaksi ikinä valitaankaan. Muutosta autoihin ei tarvita ja siten jopa parikymmentä vuotta vanhat diesel-autot voidaan valmistusmenetelmän ja polttoaineen fossiilisuuden osalta muuntaa ekologisiksi. Edullisempi ja ekologisemmaksi kehityskelpoisempi vaihtoehto tehdään siis vähemmän kannattavaksi käyttää.

Muunmuassa Turun Sanomat uutisoi rajusta dieselin käyttövoimaveron nostosta, kun bensiinin verotus aiotaan pitää entisellään. Dieselin hinnan ennustetaan nousevan bensiinin hintaa korkeammaksi, eli dieselin käyttövoimavero aiotaan lähes kolminkertaistaa. Tämä päätös antaa minun mielestä selkeän viestin kahdesta asiasta: Rahastaa halutaan, keinolla millä hyvänsä, sekä siitä ettei ekologisempia kehityssuuntia olla valmiita tukemaan.

Suurin hyväksyttävä nosto dieselin käyttövoimaveroon voisi olla esimerkiksi sen verottaminen samalla tavalla kuin bensiinin. Verotus nostaisi dieselin hintaa n. 26 senttiä litralta, joskin samalla pitäisi tietenkin poistaa dieselin lisävero, joka on henkilöautoissa noin 500 euroa vuodessa.
Pystyisikö joku järkeilemään minulle realistisen syyn dieselin yliverottamiseen silloin kun sitä paremminkin jopa pitäisi kannustaa?

Flattr this

Uusi suomenkielinen tekstinkäsittelypalvelu

Pystytin vapaaseen käyttöön realiaikaisen monen käyttäjän tekstinkäsittelypalvelun, joka helpottaa huomattavasti tekstien luomista, muokkausta ja levittämistä. Palvelu löytyy osoitteesta kirjoitusalusta.fi

Mistään maata mullistavasta toki ei ole kyse, vastaavaa palvelua on nähty jo aiemminkin, alunperin nimellä Etherpad. Minua kuitenkin harmitti hieman, että suomenkielistä versiota ei toistaiseksi ole ollut tarjolla palvelun hyödyllisyydestä huolimatta.

Tärkeänä palvelussa näenkin nimenomaan sen, että vaikka rekisteröityminen on mahdollista, se ei suinkaan ole välttämätöntä. Tästä syystä uusi kirjoitusalusta on avattavissa hetkessä. Palvelun suomenkielisyys ja yksinkertaisuus taas pienentää myös vähemmän verkkopalveluiden käyttöön tottuneiden käyttökynnystä, joten yksinkertaisen linkin tai kutsun viskaaminen vaikkapa sukulaiselle tuo käyttäjän takuuvarmasti perille asti.

Muunmuassa Piraattipuolue käyttää realiaikaista kirjoitusalustaa useimpien lehdistötiedotteiden, suunnitelmien ja artikkeleiden tekemiseen. Palvelu antaa usean osallistua saman tekstin työstämiseen, jokaisen saadessa omat värikoodit ja siten helpottaen eri ihmisten kirjoittamien tekstien erottelemisen. Kirjoitusalustat on mahdollista suojata yksityisiksi tai salasanan taakse, sekä rekisteröidä oma alidomain tunnuksineen, jonka kautta löytää helposti viimeisimmät aktiiviset kirjoitusalustat.

Itse asiassa tämä blogaus on kirjoitettu kirjoitusalusta.fi:ssä, sillä kirjoitin tätä välillä sisällä pöytäkoneella ja välillä ulkona läppäri sylissä istuskellen. Jaoin linkin myös muutamalle tutulle kun halusin tarkistaa muutaman asiasisällöllisen seikan.

Itse palvelu on vielä beta-asteella. Ohjelmointityötä palveluun ei enää juurikaan ole tehtäväksi, mutta ulkoasun siistimistä, tuonti / vienti työkalun teko toimivaksi, paremman ssl-sertifikaatin ostoa ja muuta pientä on vielä jäljellä. Palvelu on kuitenkin nyt pyörinyt testikäytössä jo mukavasti lähes pari viikkoa ja tuntuu toimivan mukavan luotettavasti. Käyttö onnistuu sujuvasti salaamattomalla tai salatulla yhteydellä.

Joten kaikessa yksinkertaisuudessaan, yksityiset tekstin työstäjät, yhdistykset, ketkä tahansa – palvelua saa käyttää vapaasti, aivan kuten yleensä pystyttämilläni palveluilla on tapanakin toimia.

Kirjoituksesta jäi itselleni hieman mainostuksen maku, joten tarkennetaan heti, ettei palvelu ole kaupallinen. Sieltä ei voi ostaa tunnuksia tai kirjoitusalustoja, vaan niitä voi tehdä. Palvelun tarjoaminen on paremminkin avoimen lähdekoodin voimannäyte, sillä itse en olisi ikinä kyseistä palvelua ainakaan kokonaan osannut tehdä.


Sormenjälkirekisteri ja valvontayhteiskunta

Masentavaa. Kovin masentavaa. Sitä luulisi voivansa olla iloinen kun osaa ennustaa niin hyvin kehitystä, mutta kun ennuste on samalla pelkokuva, riemullakin on rajansa.

Suomeen perustettiin muunmuassa piraattien ja muutamien muidenkin kovasta vastustuksesta huolimatta sormenjälkirekisteri, johon kerätään jokaiselta passin hakijalta sormenjäljet. Jo lakia ehdotellessa koitin kovin puhua siitä, miten käyttö tullaan varmasti laajentamaan nopeasti muuhunkin rikostutkintaan (ja sen jälkeen vielä muuhunkin). Tänään ainakn Helsingin Sanomat ja Iltalehti uutisoivat poliisiylijohtaja Mikko Paateron toiveista laajentaa sormenjälkirekisterin käyttöä. Itseasiassa jo alkuperäisessä poliisin lausunnossa oikeuksia haluttiin paljon laajemmaksi, joten sinällään se ei ollut yllätys myöskään.

  • Sormenjälkirekisteri on monilta katselukulmilta hyvin ongelmallinen, mutta tarjoaa harvaan asiaan todellisuudessa helpotusta. Tottakai rikostutkinta ja moni muukin hoituisi helpommin jos tällaisia tietoja voisi käsitellä muutamalla näppäimen napautuksella, mutta entä esimerkiksi seuraavat ongelmat?
  • Sormenjäljet ovat yksilöllisiä ja haluttua tavaraa, siten myös rahanarvoista kauppatavaraa.
  • Sormenjälkiä voi jäädä moniin paikkoihin, eikä niiden olemassaolo silti tarkoita osallisuutta rikokseen.

Missä menee raja, kuinka paljon kansalaisia voidaan valvoja ja holhota ilman, että oletuksena kaikkien kohteleminen potentiaalisina syyllisinä jyrää yksilön oikeudet?

Pääsy sormenjälkirekisteriin on jo nyt monella henkilöllä. Tarkkaa käyttöönottotapaa en tiedä, mutta ainakin alkupuheiden mukaan pääsy olisi Suomen poliisilla, tulliviranomaisilla sekä ehkä myös muiden EU-maiden tulliviranomaisilla. Vaikka määrä rajattaisiin tästä vielä huimasti, on täysin järjetöntä kuvitella, ettei rehellisten työntekijöiden sekaan mahdu opportunisteja jotka voivat tehdä kovat rahat myymällä näitä tunnistetietoja. Tunnistetiedoille on varmasti kysyntää rikollisuuden piirissä, sillä niillä voidaan yllättävän helposti väärentää henkilöllisyys, todisteita tai jopa lavastaa syyllisyys.

Valvonnan määrä on toinen jonka itse koen suureksi ongelmaksi. Itse en enää passia omista, enkä uutta enää aio ilman todella painavaa syytä hakea. Valvonta ei suinkaan rajoitu vain sormenjälkiin. Autoihin halutaan asentaa gps seurantaa ja Etelä-Suomessa on jo testikäytössä peltipoliisein toteutettava keskinopeuden valvonta. Esimerkkejä valvonnasta ja holhoamisesta voisi jäädä keksimään lisää vaikka koko päiväksi, mutta otin nämä, sillä useat eivät varmaan edes tiedä esimerkiksi koko keskinopeusvalvonnan testikäytöstä.

Jatkuva holhous ja valvonta aiheuttaa jo lyhyemmälläkin aikavälillä kapinahenkistä vastustusta, ahdistusta ja samaan muottiin sopeutumista. Viimeisellä tarkoitan lähinnä sitä, kun ei uskalleta enää erota massasta, vaan pyritään olemaan näkymätön, huomaamaton, hajuton, mauton ja kuin ei olisi olemassakaan. Olenkin viimeaikoina miettinyt pitäisikö Suomea ehkä sittenkin kutsua hyvinvointivaltion sijaan pelotteluyhteiskunnaksi.


Avoin lähdekoodiko turvatonta?

Iltalehden uutisten pääkirjoitukseen oli livahtanut tänään todella mielenkiintoinen sekä ärsyttävä moka. Uutinen itsessään oli ihan hyvin kirjoitettu, mutta sitten silmiini osui kohta ”Suomi on avoimeen lähdekoodin nimiin vannovana yhteiskuntana kenties erityisen haavoittuva.”

Silmäni jäivät etsimään tarkennusta, tai pikemminkin väittämän kumoavaa jatkoa, mutta sitä ei löytynyt. Vaikka lausahdus olikin kirjoitettu epämääräiseen ”kenties” muotoon, se on täyttä puutaheinää. Avointa lähdekoodia ei voida pitää yhtään sen turvattomampana kuin suljetun lähdekoodin ohjelmistoja. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa GNU/Linux tai openBSD käyttöjärjestelmät. Ne ovat hyvin pitkälti ne luotetuimmat ja turvallisimmat.

Tottakai avoimesta lähdekoodista löydetään helpommin tietoturvareikiä kuin suljetun lähdekoodin ohjelmistoista, mutta ainakin niitä etsivät pahantekijöiden lisäksi tietoturvan parantamisesta kiinnostuneet. Myös päivitystahti avoimissa ohjelmistoissa on yleensä huomattavasti ripeämpi. Kun vika, puute tai uhka löydetään, se korjataan ja korjaus julkaistaan. Muunmuassa Linux käyttöjärjestelmässä ohjelmien ajantasaisuudesta huolehtii yleensä paketinhallinta, joka asentaa uudet versiot nopeasti käyttöön.

Suljetun lähdekoodin ohjelmistoissa sitä vastoin reikien etsiminen on hieman vaikeampaa, koska niitä ei voi nähdä lähdekoodia tutkimalla, vaan ne löydetään testaamisen kautta. Tätä harvemmin jaksetaan kovin innokkaasti tehdä hyväntarkoituksellisesti ja siten tieto ”käyttökelpoisista rei’istä” kulkeekin tehokkaammin niitä hyödyntävien piirissä. Ohjelmiston tekijälle he eivät asiasta tietenkään kerro.

Koska avoin lähdekoodi on kaikkien tarkasteltavissa, sen tekeminen asettaa hieman enemmän paineita tehdä hyvää ja reijätöntä koodia. Suljetun lähdekoodin ohjelmistot taas voivat olla vaikka kuinka surkeasti, epätehokkaasti ja turvattomasti tehtyjä, eikä kukaan pysty jälkeä tarkastelemaan. Pahimmillaan valmistaja jopa lopettaa tuotteen tuen eikä korjaa vikoja, toisin kuin avoimiin ohjelmistoihin kuka tahansa ulkopuolinenkin voi tehdä korjaukset ja laittaa ne jakoon.

Suosittelisin iltalehden pääkirjoituksen kirjoittajaa tarkastelemaan hieman väittämäänsä.


Pääministeri Mari Kiviniemi näyttää esimerkkiä vaalirahoitusilmoituksillaan.

Olen itse Jyväskylässä nauttimassa lyhyttä irtiottoa arjesta, Suomipop festivaalit vetivät puoleensa. Satuin kuitenkin lukemaan uutiset aamulla herätessäni ja mitä pomppasikaan ensimmäisenä silmilleni? Pääministeri Kiviniemen vaalirahailmoitusten epämääräisyys.

Iltalehti kertoo Kiviniemen salailevan vaalirahoitustaan. Uusi Suomi taas kertoo puolustavamman ja ehkäpä paremmin avaavan uutisen, jossa vaalirahoitusta on todellakin käyty läpi hieman.

Kummatkin uutiset jättävät kuitenkin todella paljon mielikuvituksen varaan. Suurin lahjoitus on jälleen hyvin epämääriäsen epäilyttäväksi nimetyltä yhdistykseltä, eikä totuutta yksityisten lahjoitusten suuruuksista voida tarkistaa. Seminaarilippujen ja vastaavien myynti on mahdollista ilman, että lippujen ostaja välttämättä selviää – lippujen hintoja ei rajoita mikään.

Yhtäkaikki voidaan summata entisen vaalirahoituslain olevan sutta ja sekundaa. Uusi on muutaman askeleen parempaan, mutta jättää muistaakseni samoja porsaanreikiä käytettäväksi. Tarkkojen kohtien tarkistaminen on hieman vaikeampaa täältä reissun päältä.

Kun sanon Kiviniemen näyttävän esimerkkiä vaalirahoitusilmoituksellaan, tarkoitan tietenkin tiedostetun mädän systeemin laillista käyttöä. Joissain tilanteissa käyttöä voitaisiin kutsua jopa väärinkäytöksi. Vaikka rahoitusten osalta tarvitsee noudattaa vain vanhaa lakia, olisi tuoreelta pääministeriltä hyvin positiivinen ja kannustava teko julkaista lain sallimissa rajoissa rahoituksensa mahdollisimman avoimeksi. Sama koskee rahankeruuyhdistyksiä jotka ovat jo saaneet petoksen ja kusetuksen maineen kansan suussa Kehittyvien maakuntien suomien ja kumppaneiden avustuksella.

Kyse ei ole niinkään siitä, toimiiko Kiviniemi laillisesti vai ei, vaan haluaako hän näyttää mädän järjestelmän hyväksikäytön olevan hyväksyttävää. Pääministerillä on suuri vastuu suunnannäyttäjänä.