Aukaistaanpa blogi pitkästä aikaa. Olen ollut todella laiska blogaamaan sitten eduskuntavaalien – ei siksi, että blogailu olisi ollut vain vaalikampanjointia, vaan koska tapahtumaa ympärillä on ollut paljon. Syntyipä perheeseen kaunis tyttökin loppukesästä. En aio lupailla aktiivista blogailua vielä hetkeen, mutta koitetaan kuitenkin skarpata.
Itse asiaan.
Digitodayn tämänpäiväisessä uutisessa uusi viestintäministerimme Krista Kiuru kummastelee operaattorien nihkeyttä tarjoutua rakentamaan valtion tukemaa laajakaistaverkkoa haja-asutusseuduilla. Halusin kantaa oman korteni kekoon, jos vaikka joku sitä saisi hyödynnettyä.
Laajakaista kaikille hanke on kaunis idea ja kannatan sitä. Itse toteutuksessa kuitenkin on edelleen parantamisen varaa kuten varmasti voi huomata tarjouksien nihkeydestä. Yksi syy vähäisiin vastauksiin kilpailutuksessa varmasti on hinta; valtion tukema osuus ei loppujen lopuksi ole kovinkaan suuri. Uutisoinnista voisi olettaa valtion maksavan suurimman osan. Kuitenkin todellisuudessa kunnille ja operaattorille jää mojova investointi edelleen. Vielä ratkaisevammaksi ongelmaksi kuitenkin on tuntunut nousevan tuettujen alueiden määrittely. Koska Digitoday uutisessaan nosti esille Päijät-Hämeen, kerron esimerkin omalta alueeltani.
Asun Hollolan kirkonkylällä. Alue on päällisin puolin maaseutua, mutta asukkaita on kohtalaisen tiheässä. Jopa meidän lyhyellä kotitiellä asuu omakotitaloissa toista kymmentä lapsiperhettä. Kun kunta teki rajauksiaan alueista jotka kuuluvat valtion tuen piiriin ja alueista joiden voidaan olettaa kehittyvän luonnollisten markkinoiden myötä, rajattiin tämäkin alue pois tuensaajista. Alue kuitenkin on liian harvaan asuttua operaattorin mieleen ja useista kymmenistä kyselyistä ja toiveista huolimatta mitään lupauksia tietoyhteyksien parantamiseen ei ole luvassa. Operaattoreita ei kiinnosta alue, jossa tuotto on vähäistä. Omassa tapauksessamme taloon ei ole mahdollista saada yli 4 megan adsl tai muutakaan kiinteää liittymää vanhojen huonojen puhelinlinjojen vuoksi, eikä linjoja suostuta korjaamaan.
Ainakin vielä pienen aikaa sitten maaseudulle muuttoa mainostettiin voimakkaasti ja painotettiin sitä, miten tietoliikenneyhteydet mahdollistavat etätyön muodossa nykyään työnteon harvempaan asutuilla seuduillakin. Nykyisellään perheemme viisi tietokonetta jakavat 3g yhteyden joka ei juuri tuota 4 megan adsl liittymää nopeampi ole, mutta kumpaakaan ei voida pitää sähköpostinvaihtoa kummallisempaan etätyöhön soveltuvana. Toisinaan iltaisin joudun puremaan hammasta jo suorittaessa joitakin hyvin yksinkertaisia arkisia toimintoja nettiyhteydellä.
Mitä huomioita siis kaikesta tästä voitaisiin vetää? Ainakin se, että valtion tukemien alueiden määrittely on tällä hetkellä aivan liian tiukkaa ja mikäli kohdealueita ei laajenneta, näille tuen ulkopuolisille alueille tuskin ikinä saadaan kaksisia tietoliikenneyhteyksiä. Tuettujen alueiden laajentamista tukee myös se, että operaattoreille on kannattavampaa investoida suurempaan alueeseen kerralla ja kun investoitava alue sisältää myös tiheämpään asuttuja alueita, on verkonrakennuskilpailutukseen osallistuminenkin realistisempaa tuotto-odotukset huomioon ottaen. Operaattorit eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita ja niitä on turha moittia kiinnostuksen puutteesta.
Uutisessa ministeri totesikin, että ”julkisen tuen osoittamista maakuntakohteisiin voitaisiin miettiä tarkemmin.” Hienoa, oikeilla jäljillä ollaan selkeästi.
Toimivien tietoliikenneyhteyksien aikaansaaminen pikaisesti olisi tärkeää niin työllisyyden kuin yhteiskunnallisen kehityksen vuoksi. Lisäksi toimivat yhteydet parantavat mahdollisuuksia levittäytyä muuallekin kuin suuriin kaupunkeihin. Ne ovat maaseuduille tulevaisuudessa elinehto.