Kirjoitus on julkaistu myös Piraattipuolueen blogissa.

Talouselämä esitteli tänään mielenkiintoisia uutisia poliittiselta rintamalta. Aalto-yliopiston ja Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijat saivat toimeksiannoksi kokoomukselta kehitellä ideoita, joilla  tehdä puolueesta myös nuoria kiinnostava tulevaisuuden puolue. Uutinen on tervetullut ja positiivinen. Kokoomus on halunnut neuvoja nykykäytäntöjen muutoksiin ja opiskelijat ovat ne selkeästi ilmaisseet. Nyt jää vielä nähtäväksi onko vanha ja kankea puolue todella valmis näitä noudattamaan.

Kolme esiin nostettua tärkeää asiaa olivat hyviä havaintoja, asioita joiden on väkisinkin todettava olleen Piraattipuolueessa aina itsestäänselvyyksiä.

”Puolueiden raaka-aineiden alkuperä on nykyään tuntematon. Ulkopuoliset eivät tiedä, tulevatko ajatukset vaalirahoittajalta, äänestäjiltä vai puolueen omista joukoista.”

Erittäen hyödyllinen huomio. Kaikkien viimeaikaisten vaalirahasotkujen myötä varmasti monelle on herännyt ajatus siitä, edustavatko puolueet ja niiden edustajat varmasti kansaa vai kenties lompakkonsa täyttäjiä. Piraattipuolue on alusta asti ollut mahdollisimman avoin varojen käytön ja saannin suhteen. Jo perustuskokouksessa nousi esille kysymys siitä, että mahdetaanko menettää monia tukijoita ja siten paljon käyttövaroja päättämällä kaikkien yli 300 euroa vuodessa lahjoittavien nimien olevan julkista tietoa. Pienen harkinnan jälkeen kuitenkin muodostui selkeä, joidenkin mielestä jopa naiivi, kanta siitä, että avoimuus on poliittisessa toiminnassa tärkeämpää kuin kaiken mahdollisen rahoituksen kerääminen. Piraattipuolueen taloustiedot ovat nähtävissä suoraan sivuilta.

”Myös raaka-aineita käyttävä tehdas eli puoluekoneisto on ulkopuolisilta suljettu.”

Piraattipuolueen hallitus on alusta asti kokoustanut lähes pelkästään sähköisesti. Yksi syy siihen on pitkät välimatkat, mutta ehkä jopa sitä suurempi syy on avoimuus ja vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen. Kuka tahansa voi tulla halutessaan seuraamaan puoluehallituksen kokouksia ja mikäli osaa esittää asiansa aiheuttamatta häiriötä, se on sallittua ja jopa suotavaa. Ainoa takapakki hallituksen toiminnan avoimuudessa on ollut hallituksen kokousten pöytäkirjojen jäljessä laahaaminen, joka ei suinkaan ole johtunut halusta salata mitään, vaan työvoimaresurssien pulasta. Avoimuudella on hintansa silloin, kun se halutaan viedä mahdollisimman pitkälle. Tietysti voisimme karsia tarjoamiamme seurantaväyliä, mutta joissain asioissa yhteisen hyvän puolesta ajatteleminen menee ohi oman taakan helpottamisen.

Kolmas merkille pantu asia ei aukea tarpeeksi lyhyessä lainauksessa tai edes Talouselämän uutisessa, mutta sen tärkeyttä ei voi väheksyä.

”Suljetun prosessin lopputuloksena tehtaasta pullahtaa markkinoille prototyyppi, politiikan maailmassa tietenkin uusi poliittinen avaus, joka kilpailee suosiosta muiden puolueiden tuottamien prototyyppien kanssa.
Vanhakantaisen puolueen tilalle opiskelijat esittivät osallistavaa puoluetta, joka avaa toimintansa kaikille kiinnostuneille. Tulevaisuuden puolueen toiminta perustuu verkkopalveluun, jota puolue voi käyttää omassa tuotekehitystyössään.”

Esille nostetuista muutoksista tämä lienee kaikista tärkein, sillä ainakin teoreettisella, lievästi utopistisella, tasolla voitaisiin olettaa puoluehallituksen toimivan puolueen parhaaksi myös suljettujen ovien takana, sekä rahoituksen tulevan vain reiluista ja rehellisistä lähteistä. Puolueen jäsenten vaikuttamismahdollisuuksiin ei kuitenkaan ole olemassa edes ideaalisessa maailmassa vanhojen puolueiden toimintamallissa juurikaan sijaa. Puolueen jäsenet voivat vaikuttaa yleensä vain paikallistasolla ja toivoa että heidän ajatuksiaan ajetaan myös eteenpäin. Nuorisojärjestöille harvemmin suodaan edes tätä mahdollisuutta.

Piraattipuolue on näyttänyt esimerkkiä lähes ihanteellisesti myös tällä saralla. Piraatit ovat lähes poikkeuksetta käsitelleet aiheensa julkisesti siten, että jokaisella jäsenellä ja monesti myös puolueen ulkopuolisella on mahdollisuus esittää omat mielipiteensä, näkemyksensä ja perustelunsa. Puolueen tekemät lausunnot ja kannanotot sekä sisäiset käytännöt käsitellään julkisesti puolueen keskustelupalstalla, kun taas nopeaa aikataulua vaativat tiedotteet IRCissä ja Piratepadissa tai wikissä. Kaikki nämä ja lähes kaikki muukin puolueen toiminta suorastaan nojaa jäsenten aktiivisuuteen. Siinä missä vanhat puolueet panostavat päätöksiensä tiedottamiseen, Piraattipuolue tarvitsee toimiakseen vahvan jäsenyhteisön.

Olisi väärin väittää piraattien toimivan täydellisesti, mutta se on aina vakaa pyrkimys ja virheistä ja heikkouksista oppiminen on osa toiminnan kehittämistä. Kun Talouselämän artikkelia lukee edellä esitetyt piraattien toimintatavat tiedostaen, voisi jopa sanoa Aalto-yliopiston ja Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoiden keksineen uudestaan Piraattipuolueen.

Olen viime aikoina tajunnut kirjoittavani tänne aivan liian harvoin. Haluaisin kirjoittaa lähes päivittäin, mutta aika ei yleensä anna periksi. Käytän päivästäni helposti tunnin tai pari kirjoittamiseen, mutta tekstin vastaanottajia on kovin monia. Scoffan skriivauspalstan kanssa kirjoituksiin käytetystä ajasta kisaavat mm. lähes päivittäin vastausta vaativat sähköpostit, harvakseltaan Piraattipuolueen blogi, puolueen jäsenkirjeet ja kokouskutsut, kirja johon olen lupautunut yhdeksi kirjoittajaksi, erinäiset blogit ja keskustelualueet sekä ties mikä kaikki jonka nytkin jo unohdin mainita.

Jatkossa koitan liittää muidenkin luettavaksi myös joitakin kirjoituksia, jotka menevät muuhun käyttöön. Useimmissa tapauksissa se ei toki onnistu, sillä ne vaatisivat asiayhteyden, tai kuten taannoin saamani pitkä sähköposti jonka tulkitsin tarinansa osalta täyttävän teoskynnyksen ja siten en sitä voi täällä julkaista. Heti tämän skriivauksen perään onkin viisi minuuttia sitten Piraattipuolueen blogissa julkaisemani raapustus.

Palasin eilen viikonlopun mittaiselta reissulta Helsingistä. Pidimme Piraattipuolueen, puolueen piiriyhdistysten sekä Piraattinuorten hallitusten ja edustajien kesken suunnittelutapaamisen, jonka monista aiheista voi lukea tarkemmin kirjoituksestani puolueen blogista. Nyt aiheenani on kuitenkin ihmisten tyhmyys.

Jätin matkan ajaksi farmarimallisen autoni Lahden poliisiaseman lähes vieressä olevaan ilmaiseen parkkialueeseen ja matkustin junalla Helsinkiin. Syitä tähän ovat mm. parkkipaikkojen huikeat hinnat Helsingissä sekä edes yritys ekologisempaan liikkumiseen. Monet myös perustelevat junalla liikkumisen mukavuudella, mutta joudun itse myöntämään mielummin ajavani autolla kuin olevani junassa.

Palasin tosiaan matkalta sunnuntaina ja kävelin kohti autoa. Huokaisin kun huomasin auton olevan edelleen tallessa, sehän ei ole mikään itsestäänselvyys, jos auto seisoo keskustassa noin pitkään paikoillaan. Normaalisti saattaisin puuttua myös siihen, miksi näin joutuu ajattelemaan, mutta koska olin siihen tietyllä tapaa jo varautunut, se jääköön sikseen. Kävellessäni autolle katselin silmämääräisesti kaikkia kohtia; ei lamppuja tai peltejä potkittu sisään, ikkunat olivat ehjät, antennit tallella ja renkaatkin tallella. Lauantaina joltakin huono-onnisemmalta oli varastettu renkaat vanteineen ja jätetty auto seisomaan tiiliskivien päälle.

Päästessäni kuskin oven eteen löysin vihdoin jotakin odottamiani merkkejä. Kuskin oven lukko oli survottu jollakin työkalulla voimaa käyttäen lähes muhjuksi, todennäköisesti talttapäisellä ruuvimeisselillä. Avainta en saanut enää lukkoon sopimaan pidemmän yrityksenkään jälkeen, mutta ikkunasta pikaisesti tarkasteltuna soitin ja muu arvokas oli edelleen tallessa. Soittimen etupaneelin olin kiireissäni piilottanut auton toiseen osaan.

Nyt pääsemme ihmisten tyhmyys osioon. Koko tuona aikana minulla oli auton takaluukku ollut lukitsematon, joka suurikokoisessa farmarimersussa on suora sisäänkäynti myös itse autoon. Avasin takaluukun, kurotin kättäni ja avasin takaoven, menin takaoven kautta avaamaan etuoven ja pääsin istumaan kuskin penkilleni. Koko operaatioon kului ehkä minuutti tai kaksi. Tuntien kuinka jämäkät lukkopesät mersussa on, oli lukkopesän tuhoamiseen mennyt varmasti moninkertaisesti enemmän aikaa, todennäköisesti jopa monikymmenkertaisesti. Olivatko autoa nyysimään alkaneet haistelleet liikaa liimoja viimeisten vuosien aikana vai mistä oli kyse, jäänee minulle täysin arvoitukseksi, mutta miten ihminen voi taantua sille tasolle, ettei autoa varastamaan alkaessaan tajua edes tarkistaa takaluukun lukitusta?

Vihjeenä vielä näille liimannuuskijoille jos satutte tämän kirjoituksen lukemaan: Talttapäisellä ruuvimeisselillä ette saa kuin tuhoa aikaan, sillä aukeaa suhteellisen harva auto. Tein pikalaskelmat ja sain typerästä murtoleikistä sittenkin kovemmat laskut kuin tuo jolta oli nyysitty uudet vanteet ja renkaat. Jos haluan jokaisen oven edelleen jatkossa toimivan samalla avaimella, tulee korjaukselle hintaa noin viitisensataa euroa, eikä se edes sisällä työhön kuluvaa aikaa. Ensi kerralla rikkokaa ikkuna tai kokeilkaa edes sitä takaluukkua.

Jutta Urpilaisen kotisivut ovat hakkeroitu ja muokattu. Näin voisi aloittaa minkä tahansa uutisen näillä hetkillä. Voitaisiin jopa käydä jälleen syyttelemään niitä outoja vihayhteisöjä, joista kaikki maailman pahuus kumpuaa.

Kyseenalaistaisin nyt kuitenkin sen tärkeän pikku yksityiskohdan, että voidaanko kyseistä keissiä edes kutsua hakkeroinniksi. Urpilaisen kotisivujen hallintapaneelin käyttäjätunnus ja salasana olivat ilmeisesti molemmat ylläpitäjän oma etunimi. Huom. siis vieläpä sama nimi molemmissa. Jos todella on näin, joku saa vielä paskaa niskaansa ja kottikärryittäin.

Toisen hallintapaneeliin meneminen luvatta on selkeästi väärin, mutta hakkerointi on perinteisesti tarkoittanut toimintaa, joka vaatii hieman taitoja ja neuvokkuutta. Huhujen mukaan käytössä oleva nimi taas löytyy yleisen hakukomennon takaa, eikä yhdenkään sivuston ylläpitäjän uskoisi niin helppoon salasanaan sortuvan. Laitetaanpa vielä muillekin nähtäväksi kyseisten sivujen hohdokkuus.

Joku ehkä odotti jo syvällistä pohdintaa aiheen parista, mutta ainakin tällä kertaa jätän sen väliin. Aiheesta nimittäen on kerättävä aika paljon voimia, jotta osaa kirjoittaa sen saman mitä joutuu toistamaan jatkuvasti muutenkin.

Heitän kuitenkin linkin kuvaan, jota todellakin suosittelen pohtimaan hetken. Huumoriksihan tuo varmaan pääosin on tarkoitettu, mutta tässä voi todeta vanhan sanonnan todeksi: Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Case J. K. Rowling

Harry Potterin luojalla, J. K. Rowlingilla on paljon tekijänoikeussotkuja taustallaan, osasta en itsekkään tiennyt ennen kuin minulle tänään linkitettiin hieman lisätietoja (mm. täältä). Tämänkertaisen kirjoituksen aiheena ei kuitenkaan ole se, miten Rowling kiusaa fanejaan, vaan miten Rowling itse on ahdistelun kohteena. Ehkäpä kyseessä lieneekin karman laki.

HS uutisoi 18.2.2010 J. K. Rowlingin olevan epäilty tekijänoikeussuojan rikkomisesta. Tarkemmin ottaen kyseessä on kerrottujen tietojen mukaan ideoiden samankaltaisuus. Rowlingin ja edesmenneen Adrian Jacobsin vuonna 1987 julkaistun Adventures of Willy the Wizard -kirjan väliltä on löydetty selkeitä yhtäläisyyksiä, kuten velhovankilat, velhosairaalat ja velhokoulut. Jokainen Harry Potter kirjoja lukenut tajunnee välittömästi koko kirjasarjan perustuvan velhokoulujen ja muiden velhojen maailmaan kuuluvien asioiden pohjalle – onhan kirjassa eroteltu aika selkeästi velhojen ja ihmisten, eli jästien maailmat.

Vaikka koko ideoiden samankaltaisuutta ei pidettäisi lainkaan sattumana, on hyvin kyseenalaista pitää toimintaa missään määrin alkuperäistä keksijää loukkaavana tai haitallisena. Siis edes vaikka tekijä olisikin vielä elossa. Uuden kulttuurin luominen pohjautuu aina vanhan käyttöön, on sitten lähteenä aiemmin opitut asiat tai alitajuntaan jääneet hyvät ideat. Ilman ideoiden uusiokäyttöä olisi lähes mahdotonta luoda uutta kulttuuria. Rowling tuotantoyhtiöineen taisteli aiemmin faniaan vastaan, joka oli luonut teoksen jossa kerrottiin lisää Harry Potterin velhomaailmasta kuin kyseessä olisi jokin uniikki keksintö. Nyt Rowling näyttää saavan saman ahdistelun eräältä aiemmin kirjoittamaan ehtiineltä (oikeastaan perikunnalta, mutta kuitenkin). Toivottavasti ketju jatkuu ja ensimmäisenä ”Velho” sanan keksineen perikunnatkin vielä nousevat jostain esiin ja vaativat korvauksensa kaikilta myöhemmiltä. Jos ei muuta, niin se näyttäisi uusiokäytön estämisen typeryyden, sekä pitkien tekijänoikeussuoja-aikojen järjettömyyden.

Harvemmin tulee vain suoriltaan peesailtua muiden mielipiteitä, mutta nyt löytyi aihe johon on ehdotonta linkittää.

Paavo Arhinmäki: Turkistarhaus lopetettava Suomesta

Vaikka tiedotteessa ei erityisemmin perusteluja läpi käytykään, jokaiselta turkistarhausta vastustavalta löytynee niitä useita. Tärkeysjärjestykseen niitä on vaikeaa asettaa, mutta ne voisivat olla vaikkapa seuraavanlaiset:

• Turkistarhaus on epäekologista
• Turkisten todellinen tarve on minimaalinen
• Turkistarhaus on eläinrääkkäystä
• Ei ole olemassa eettisesti kestävää perustelua, joka tukisi turkistarhausta

Hesarin uutinen oli kuin isku vasten kasvojani. Ei niinkään, että se henkilökohtaisesti haittaisi elämääni, mutta samaan aikaan kun yleisesti monet vaativat ruotsinkielen opetuksen vapaaehtoistamista, jota myös itse kannatan, ministeri Virkkunen haluaa karsia joitain mahdollisesti paljon tärkeämpiä oppitunteja pois tieltä.

Ymmärtäisin pidemmän ruotsinkielen opetuksen, jos siitä todellakin tehtäisiin vapaaehtoinen. Pakollisena kuitenkin se alkaisi ehdotuksen mukaan jo viidenneltä luokalta asti taistella tuntimääristä muiden oppiaineiden kanssa. En väitä ruotsinkielen osaamisen olevan turhaa, monella sille on varmasti käyttöä. En myöskään ehdota ruotsinkielen opiskelun poistamista kouluista, vaan sen tekemistä vapaaehtoiseksi ja tarjoamaan myös muita vaihtoehtoja. Suurimmalle osalle suomalaisista ruotsinkieli on kuitenkin vähintään yhtä tarpeellinen kuin osata espanjaa tai venäjää. Itseasiassa monet jopa ovat vannoneet sen nimeen, että venäjänkielen opiskelu olisi nyt fiksua, sillä sinne päin suuntautuu vielä paljon markkinoita tulevaisuudessa.

Itse en puhu ruotsia, joskus toivoisin kuitenkin osaavani lukea sitä. En suostunut opiskelemaan ruotsinkieltä, sillä en sietänyt ajatusta pakkoruotsista. Jo äitini muinoin totesi, että nyt olisi fiksu aika opiskella esimerkiksi venäjää ja mikäli olisin sen voinut helposti valita ruotsin sijaan, olisin varmasti ollut motivoituneempi opiskelija. Ruotsinkielen osaaminen länsirannikolla lienee ainakin joillekin hyödyllistä, ehkäpä myös Helsingin seuduilla, vaan minäpä asun kaukana rannikoista ja kappas, eläessäni en muista ikinä tarvinneeni ruotsinkieltä ennen Piraattipuolueen toimia. Piraattipuolueen toimissa tuo tarve tuli esille, teemmehän ainakin jossain määrin yhteistyötä ruotsin Piratpartietin kanssa. En silti ole toistaiseksi kokenut tuota kielitaidottomuutta ongelmana, sillä englanninkieli on niin yleiskäyttöinen nykyään, että sillä on pärjätty niin ruotsalaisten kuin mm. Suomessa vierailleen Espanjan piraattipuolue PIRATAn puheenjohtajan Carlos Ayala Vargasin kanssakin. Sillä on neuvoteltu työpuheluita saksalaisten ja hollantilaisten kanssa sekä käyty lukemattomia kirjeenvaihtoja tusinaan muuhunkin maahan.

Tuntuu toisinaan siltä, kuin opetussuunnitelmien tekeminen ei suinkaan kohdistuisi optimaaliseen oppimiseen, vaan optimaaliseen aivopesuun. Aikaistamalla ruotsinkielen opetusta, voidaan pyrkiä vähentämään sen pakkopullaksi mieltämisen. Aivan samalla tavalla uskontoa aletaan pakkosyöttämään jo heti alusta asti, useimmiten jo päiväkodeissa. Muista uskonnoista ja edes pienimääräisesti niiden vertaamista Virallisen Totuuden uskontoon tapahtuu vasta yläasteella, kun aivopesu on jo toivon mukaan saatu suoritettua. Niin ja jälkimmäistähän ei pysty perustelemaan edes nuoren paremmalla oppimiskyvyllä. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

Useamman kielen opetuksen tarjoaminen kouluissa tulisi varmasti hieman kalliimmaksi, mutta voidaanko ehdoitta asettaa taloudellisuus yhteiskunnan kehityksen edelle?

Edit. Lisätäänpä Iltalehden galluppia mukaan:

Kävimme tänään Piraattipuolueen irc-kanavalla ihan mielenkiintoista ideointia siitä, millainen olisi kunnollinen työkannettava. Siis sellainen jota voisi helposti pitää mukanaan, siinä riittäisi tehoja muuhunkin kuin tekstinkäsittelyyn ja erityisesti se akunkesto olisi kondiksessa. Yksi perusvaatimus minusta olisi se, että koneessa olisi vakiona 2-3 kappaletta akkuja, mieluiten tietysti vielä pitkäkestoisia. Akunkestossa olisi hyvä päästä yli vuorokauteen ja mikä tärkeintä, voisi vaihtaa yhden akun lennossa kun toinen pitää konetta käynnissä.

Hinta todennäköisesti olisi sellaista luokkaa, että voisi jäädä vain haaveeksi, mutta siitä huolimatta, tässä jotakin ideaa siitä, millaisen koneen minä haluaisin:

• Kuoret harjattua alumiinia, myös harjattu teräs kävisi ellei nosta painoa liikaa
• Näyttö 12″ LED
• Mahdollisimman suuri näppäimistö, touchpad hiiri, ei trackpointia
• Min. 4GB keskusmuistia
• SSD kiintolevy
• Ei optista levyasemaa
• 2-3 kpl akkuja
• 3G modeemi
• GPS piiri
• Wlan
• Usb, fw, vga, hdmi ja sarjaportti

Useimmat Päijät-hämeessä DNA:n yhteyksiä käyttävät lienevät tottuneet käyttämään lähtevän postin palvelimena smtp.phnet.fi palvelinta. Kyseinen palvelin on kuitenkin tällä hetkellä rikki tai matalana, joten jos sähköpostia halajaa lähettää palveluntarjoajan smtp palvelimella, kannattaa vaihtaa lähtevän postin palvelimeksi vaikkapa smtp.dnainternet.net, muutoin samat asetukset kuin ennenkin.