Vauhdikas päivä Helsingissä, Radiossa ja OPM:ssä

Heräsinpä juuri. Niin, kello on 23.40 alkuyötä. Olen ollut flunssassa puolisen viikkoa, mutta tänään oli ja huomenna on vielä lisää niin kiinnostavaa menoa, ettei sitä voi jättää väliin, katoaa ääni sitten kesken tai ei.

 

15.9 aamuyhdeksältä osallistuin Ylen Heikkinen radio-ohjelmaan, jossa toisina osallistujina juontajan lisäksi oli tarkoitus olla Tekijänoikeuden Tiedotus- ja ValvontaKeskuksen Antti Kotilainen ja Fifi verkkolehden päätoimittaja Hanna Nikunen, joista jälkimmäinen joutui sairastamisen vuoksi jäämään pois ohjelmasta. Ehkä osin jopa yllättäen, keskusteluohjelma eteni ihan rennoissa merkeissä, itse ohjelman ulkopuolella keskustelu vieläkin rennompana. Ohjelman juontajalla oli selkeästi kategorioituja kysymyksiä, joita emme valitettavasti noudattaneet. Sekä Kotilaisella, että minulla, olisi ollut huimasti asiaa kerrottavaksi, mutta aikaa sen kertomiseen suhteellisen vähän ja tämän vuoksi myös aiheet rönsyilivät. Huolimatta siitä, että Kotilaisen Antti sai esittää useimpiin lyhyisiin keskusteluihinsa oman päätöslauseensa, uskoisin pärjänneeni puoluetta edustavana äänenä edes kaksisesti.

 

Paljon ohjelmasta jäi puuttumaan tarpeellisiä näkökulmia. Ehkä kahdesta tärkeimmästä toinen onneksi tuli puhelimitse Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan suusta. Hän kehui sitä, miten PP todennäköisesti on nykyisellään ainoa internetin toimintaa ja mahdollisuuksia ymmärtävä puolue. Itse olisin laajentanut tuota näkökulmaa vielä sen verran, että PP:llä on useimmiten huomattavasti enemmän tietotaitoa ja kauasnäköisyyttä yleisissä tietoyhteiskunnan rakentamisasioissa. Toinen asia taas joka jäi kokonaan puuttumaan, oli myös TPB:tä tai nettiä paremmin tuntemattomalle selventäminen siitä, mistä toiminnasta ja -palvelusta on todella kyse. Tässäkin edettiin puhtaasti Kotilaisen esittämien harhakuvien muodossa.

 

Jokainen tehköön itse omat päätelmänsä, radio-ohjelma on kuultavissa oikean puolen palkista Heikkisen blogin sivuilla

Muita päivän tapahtumia:

Kävin pikaisesti valokuvattavana tulevia uutisia varten. Tästä ei sinänsä enempää kerrottavaa, homma sujui ja tuli hyviä kuvia, jopa minun one-in-all ilmeilläni.
Minä, Janne Paalijärvi, Joonas Mäkinen ja Ahto Apajalahti kävimme osallistumassa Opetusministeriön Luovien sisältöjen luvattomaan verkkojakeluun, sen estämiseen mahdollisuuksiin ja tarpeisiin keskittyvässä tilaisuudessa. Tästä raportoin paremmin vielä yön jälkeen. Tilaisuus oli kiinnostava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *