Mielenkiintoinen ajatus esitetty tänään Uutispäivän Demarissa.

Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö arvostelee kovin sanoin Suomen käytäntöjä eläinsuojelulain valvonnassa ja erityisesti eläintenpitokiellon toimimattomuudesta.

– Eläintenpitokiellon valvominen on vaikeaa, kun viranomaisilla ei ole resursseja, eikä valvontaa ole laissa määritelty kenenkään vastuulle. Suomessa kukaan ei joudu linnaan eläinsuojelurikoksesta, korkeintaan saa harvoin ehdollista vankeutta ja useimmiten vain sakkoja, Ylisirniö kertoo.

Ylisirniö nostaa esille ajatuksen eläintenpitokieltorekisteristä, josta viranomaiset ja eläinten kasvattajat voisivat tarkistaa ennen myyntitilannetta oikeuden eläimen hankkimiseen. Kuten normaalistikin, nytkin hypähdin heti hieman varpailleni kun on kyse henkilötietorekisteristä. Erona useimpiin ajoittain esille nouseviin rekistereihin, tässä olisi kuitenkin tarkoitus listata vain tuomion saaneiden ihmisten tunnistamiseen tarvittavat tiedot.

Rekisterin perustamisessa on tiettyjä ongelmakohtia joihin tulisi kiinnittää huomiota, kuten se onko asiallista antaa rekisteritietoihin pääsy lähes kenelle tahansa (johon mm. kasvattajille oikeuden antaminen helposti veisi), vai tulisiko rekisterin olla vain viranomaisilla. Selkeää kuitenkin on, että viranomaisilla rekisteri rikollisista tulee ehdottomasti olla. Eläinsuojelulakia niinkin törkeästi rikkovat, kuten eläintenpitokiellon saaneet (jota ei nytkään riittävän helposti anneta), kirjaimellisesti aiheuttavat elollisille olennoille niin suuria kärsimyksiä, ettei missään tapauksessa ole perusteltua vähätellä rangaistusta tai sen valvontaa.

Täysin julkisen rekisterin haittapuoliksi voitanee laskea ainakin samat ongelmat kuin tuomittujen pedofilien tietojen julkisuudessa; Tieto tuomituista voisi aiheuttaa kohdistettuja rankaisutoimenpiteitä lain omiin käsiinsä ottavilta. Eläinsuojelun saralla ei kuitenkaan mielestäni ole aihetta olettaa reaktioiden olevan niin voimakkaita kuin vaikkapa edellämainittujen tuomittuihin pedofileihin kohdistuvana. Pidän hieman epärealistisena ajatuksena tuollaisten tietojen täyttä julkisuutta, mutta ehkäpä kaikelle kansalle ja kasvattajille voisi suunnata palvelun josta näppärästi tekstiviestillä varmistaa ihmisellä olevan oikeus hankkia eläin. Ihan vaikka vertauksena autojen rekisterinumeroilla toimiva palvelu, joka tuntuu nykyään olevan hyvin suosittu. Tämän palvelun toteuttaminen olisi vielä yksinkertaisempaa, nimi ja syntymäaika tekstarilla ja vastauksena viesti kyllä tai ei oikeutta. Näin ei voida nähdä suoraan kaikkia tuomittuja, mutta voidaan varmistaa hankinnan laillisuus. Kyllä minä ainakin haluaisin tietää eläimen toiselle luovuttaessa moisen tiedon jos pientäkin epäilystä olisi aiheesta.

Vaikka tarkoitukseni oli ottaa kantaa vain ylläolevaan esitykseen, kannatan myös suurempia rangaistuksia eläinsuojelulain rikkomisesta, törkeimpiin tapauksiin ehdoton vankeus on täysin käyttökelpoinen rangaistus siinä missä ihmiseen kohdistuvissa rikoksissakin.

Vietinpä juuri antoisat pari tuntia HommaForumin hommatentissä. Ihan mielenkiintoisia kysymyksiä otettiin esille sekä muutama sellainenkin johon tuli palava tarve itse perehtyä lisää.

Tässäpä vielä Homman virallinen lehdistötiedote asiasta:

Piraattipuolueen Palmulehto:
Nykypäättäjien järki ei raksuta sähköisissä ympäristöissä

Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto pitää päättäjien vanhentuneita asenteita keskeisenä ongelmana sananvapaudelle Suomessa. Palmulehdon mukaan paperilla sananvapaus toteutuu vielä toistaiseksi suhteellisen hyvin, mutta suurin uhka kohdistuu verkkoympäristössä tapahtuvaan keskusteluun ja muuhun verkon sosiaaliseen toimintaan.

Palmulehto totesi HommaForumin tentissä perjantaina, että ongelman ytimestä löytyy vanhan kansan päättäjiä, jotka joko eivät ymmärrä Internetin tuomia etuja tai sitten pelkäävät sen mahdollisesti tuomia muutoksia.

– Sosiaalisen kanssakäymisen siirtyminen verkkoon on mahdollistanut useampien keskustelijoiden osallistumisen yhtäaikaisesti ja uuden keskustelun alkaminen tapahtuu ilman ennalta järjestelyä, jatkaa Palmulehto. Samalla tämä murentaa hyvien toiminnan organisoijien ja vakuuttavaan esiintymiseen kykenevien vaikutusvaltaa.

Palmulehto pitää muun muassa Matti Nikin Pelastakaa Pedofiilit -parodiasivustostaan saamaa tuomiota järjen vastaisena.

– Sananvapautta on kertoa mielipiteensä toisten toiminnasta, eikä tuomion peruste voi olla se, että lukija ei omaa samaa huumorintajua, Palmulehto tarkentaa. Todellista sananvapautta ei ole, jos ei valvonnan vuoksi uskalla kertoa mielipidettään.

Palmulehto ei koe islamia erityisen ongelmalliseksi sananvapauden suhteen, mutta ei toisaalta katso minkään uskonnon ansaitsevan erityiskohtelua lainsäädännöllisestä näkökulmasta. Politiikkaa ja uskontoa ei hänen mielestään pidä sekoittaa.

Ilmiantonappi kuollut idea jo syntyessään

Toinen piraatteja ja hommaforumilaisia yhtä lailla kiinnostava aihe on nettisensuuri. Palmulehto näkee nettisensuurihankkeissa saman ilmiön kuin sananvapauden heikentämisyrityksissä.
– Tämän päivän päättäjistä aivan liian monet eivät ymmärrä hölkäsen pöläystäkään mitä muuta Internet voi olla kuin verkkopankki ja sähköposti, Palmulehto kuvailee. Itse asiassa jos he edes ymmärtäisivät täysin mikä on sähköposti, he ymmärtäisivät samalla valvonnan mahdottomuuden.

Nettisivuille sijoitettavaa ”punaista ilmiantonappia” piraattien puheenjohtaja pitää flopiksi tuomittuna ideana. Toisaalta hän on sitä mieltä, että mahdollisimman helppo ilmianto poliisin omien sivujen kautta varmasti helpottaa oikeiden ilmiantojen tekoa ja samalla vähentää tahallisia häiriköintejä.

”Internetistä on  muodostunut kummallinen punainen vaate monille: paikka, joka on täynnä vihayhteisöjä.”

Palmulehdon mukaan viranomaisten tulisi toimia verkossa suurin piirtein samoin kuin muuallakin: tutkia asiaa rikosilmoituksen tai muun tiedon johdosta, olla helposti tavoitettavissa ja löydettävissä,  mutta ei ryhtyä satunnaisiin tahi jatkuviin tarkastuksiin tai valvontoihin. Nämä eivät kuulu yhteiskuntaan, jossa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan.

Vapaa keskustelu luo vapaan yhteiskunnan

Yhä tiukemman nettisensuurin sijasta Piraattipuolueen puheenjohtaja kaipaa sitä, että esimerkiksi EU määrittelisi, että netin täytyy olla rajoittamaton palveluiltaan ja sisällöltään (tietenkin lapsiporno ja muu selvästi laiton materiaali pois lukien). EU voisi ryhtyä tarjoamaan anonymisointipalveluja vapaaseen käyttöön. Tällöin jopa Kiinan kaltaisen supersensuroidun maan kansalaiset voisivat vihdoin keskustella vapaasti ilman, että valtio voisi valvoa keskustelun sisältöä tai sitä mitä palveluja käytetään.

– Vapaa keskustelu on äärimmäisen hyvä lähtökohta vapaan yhteiskunnan luomiseen, kiteyttää Palmulehto.

Piraattipuolueen tavoitteeksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Palmulehto ilmoittaa 2-3 kansanedustajaa. Hän suhtautuu avoimesti vaaliliittoihin muiden uusien tulokkaiden, kuten Muutos 2011:n kanssa. Pienpuolueiden yhteisenä ongelmana hän pitää esillepääsyn vaikeutta riittävän vaalirahoituksen puuttuessa. Kun puoluetuki on varattu vain eduskuntapuolueille, uusien puolueiden rahoitus on yleensä vain oman lompakon ja satunnaisten lahjoitusten varassa.
__________

HommaForum (hommaforum.org) on Suomen aktiivisin poliittinen keskustelufoorumi, jolla on yli 3400 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli 60 000 kuukausittaista lukijaa.

Aamulehden uutinen

HYI SAATANA.

Sori en kirjoita asiasta nyt muuta, melkein oksettaa ja hävettää kutsua itseään ihmiseksi.

HS 16.10.2009

Huomatkaa Seiska-tyylinen kysyvä ja huutava otsikointi.
Mihin helvettiin ihmisten oman toiminnan vapauden rajoittaminen ja äärimmäisen valvonnan ja kontrollin tarve oikein on maailmaa ajamassa?
Siis ihan aikuisten oikeasti, onko tämä sitä ihmisen oman toiminnan vapautta, että johonkin niinkin yksinkertaiseen asiaan kun kaupasta jääneiden kolikoiden automaattiin upottamiseen tarvitaan omat käyttäjätunnukset? Rekisteröinnillä voitaisiin siis valvoa alaikäisten pelaamista (ts. estää se), täysikäisten peleihin kuluvia rahamääriä (ts. estää liika pelaaminen) ja taas saataisiin tiukempi ote Matti Meikäläisestä, ettei vain hassaa rahojaan johonkin jota ei voida kontrolloida ja seurata tarkasti.

Pidän tuollaista rekisteröintiä yksityisyyttä loukkaavana holhoustoiminnalla, joka väheksyy kansalaisten kykyä hallita itse omaa rahankulutustaan. Vaikkei ehkä alaikäisten pelaamisen puolesta erityisesti tule puhua, on kyllä sanottava sekin, että kuinka moni meistä ei ole vähintään hieman upottanut kolikoitansa pajatsoon jo alaikäisenä? Onko siitä ollut meille vakavaa kärsimystä, ettei rajoitusta ole voitu valvoa silmä tarkkana ja rautakanki ahterissa? Minulla on ollut yksi ystävä jolle raha-pelien pelaaminen oli todellinen ongelma, joskin silloinkin hän oli 17- tai 18-vuotias ja rahasummat niin pieniä (kuten myös tulot) ettei moinen seuranta olisi varmasti häntä auttanut.
Tietysti seuranta voidaan yhdistää suoraan palkkatietoihin ja seurata kulutuksen suhdetta, mutta miksi vain pelien pelaamiseen, miksei kaikkeen? Itseasiassa eikös tällä vältettäisi jopa velkaantumista tehokkaasti kun jätettäisiin koko palkanmaksu pois ja valtio budjetoisi mihin palkkansa, opintotukensa tai eläkkeensä saisi käyttää ja rahanjako menisi suoraan työnantajalta jo eteenpäin.

Vaikka rekisteröinti ei olekaan monille kovin suuri asia, se on minusta todella loukkaava ajatus ja yhtähyvin voitaisiin kansalaisille todeta, ettei vähä-älyisten idioottien tule itse päättää rahankäytöstään ja jos almuja annetaan, niidenkin käyttöä pitää voida seurata. Seuraavaksi varmaan rekisteröinneistä tehdään johtopäätöksiä joiden mukaan valtaosalla on vakavia ongelmia. Se ei olisi ihmekkään, sillä satunnaisia ja harvemmin pelaajia rekisteröinti tuskin kiinnostaa. Itseasiassa se tuskin toivottavasti kiinnostaa ketään itseään arvostavaa henkilöä.

Matkalla opetusministeriön tekijänoikeuspaneeliin satuin uteliaisuuttani lukemaan puhelimella uusimmat uutiset. Sieltähän pomppasi heti silmille Helsingin Sanomien uutinen: Piratismiepäily toi espoolaismiehelle miljoonien korvausvaatimukset.

Korvausvaade perustuu oletettuun palvelimen kautta liikuteltuun tietomäärään, vaikkei ilmeisesti edes ole aihetta olettaa miehen itse tätä luvattoman materiaalin siirtelyä tehneen.

– Eihän minulta voida vaatia korvauksia siitä, mitä muut ovat tehneet, hän sanookin Helsingin Sanomille.

Lainaus HS: ”Espoolaismies on ylläpitänyt internetissä palvelinta, jota on TTVK:n näkemyksen mukaan käytetty tekijänoikeudella suojatun musiikin, elokuvien ja ohjelmistojen jakamiseen.”

Tämä ei sinällään yllätä, sillä TTVK:n näkemyksen mukaan ihmisillä olisi hädintuskin oikeutta hengittää ilman epäilystä rikokseen. Ja niinhän se onkin – se että ihminen hengittää, nostanee laittomaan tiedonsiirtoon syyllistymisen riskiä nollasta prosentista vähintään kymmeniin prosentteihin.

Pitkään olen puhunut siitä, että kulttuurialan on keksittävä uusia liiketoimintamalleja. Uusin korvausvaade on Suomen mittakaavassa toistaiseksi suurin ja nyt mietinkin, tulisiko TTVK:ta kiittää vai kirota uuden liiketoimintamallin keksimisestä?

Sain kunnian tulla kutsutuksi Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n jäsenilleen järjestämään Oktoberfestiin ja sen keskustelupaneeliin. Vielä kerran avoin kiitos kutsusta, keskustelua jokaisesta näkökulmasta tullaan tarvitsemaan aina lisää. Itse paneelin aiheena oli musiikintekijöiden parempi toimeentulo tulevaisuuden musiikkijakelussa – aihe, jonka tärkeyttä ei ole syytä väheksyä. Musiikintekijöiden saamat korvaukset erityisesti verkkomyynnissä ja streaming palveluissa ovat kehnot (~2 senttiä per myyty biisi). Esille nousi parempi tulonjaon kohdistaminen sekä muita toteuttamiskelpoisia ajatuksia.

Mahdollisesti moniin vetoava idea oli muunmuassa reilun kaupan musiikkikauppa, joka maksaisi musiikintekijöille paremmat korvaukset myydystä musiikista. Taustalla on selvästi huomattavissa vielä ikäviä vääriä mielikuvia laittomasti verkosta lataavista, kuten se, että musiikkikaupalla olisi tavoitteena saada suuri määrä uusia ostajia, jotka eivät ennen ostaneet levyjä. Pyrin nostamaan esille valtaosan verkkolataajista olevan jo ennestään heidän asiakkaitaan. Verkkolataajat ostavat musiikkia siinä missä muutkin, joskin ainakin tutkimusten ja käytännönseurannan perusteella he vaikuttaisivat ostamista harrastavan paljon suuremmissa mittakaavoissa kuin ne jotka eivät verkkolataamista harrasta. Toisin sanoen uuden idean myyntiin ei pomppaisi asiakkaita tyhjästä, vaan Anttilan ja Cittarin musahyllyiltä ja iTunesista ynnä muista myyntikanavista. Vapaamatkustajia tulee olemaan aina, eikä näiden varaan ei kannata mitään liiketoimintaa laskea. Muut verkkolataajat taas useimmiten ovat jo entuudestaan maksavia asiakkaita. Huolimatta ostajien tulosuunnasta terveempi provisioiden jako varmasti olisi monien mieleen.

Mitä itse tilaisuuteen tulee, oli hyvin piristävää keskustella paneelin jälkeen eri musiikintekijöiden kanssa. Ilmapiiri oli rento ja sympatioita Piraattipuolueen toiminnalle tuli kahdenkeskeisissä keskusteluissa kiitettävästi. Eräskin musiikintekijä kertoi minulle ostaneensa muinoin piraattilevyn (josta häntä aluksi hieman paheksuin :p), jonka jälkeen oli innostunut ostamaan neljä albumia lisää samalta tekijältä. Yleisin esille tullut asia oli se, ettei yksityisiä tiedostonlataajia tule jahdata. Jatkuvasta jahtaamisesta ei ole mitään hyötyä, vaan ongelma on musiikkiteollisuuden kyvyttömyydessä tarjota haluttuja palveluja. Musiikintekijöiden piirissä uskottiinkin tarjonnan kehittyvän nimenomaan palvelumuotoiseen malliin. Ilokseni sain myös huomata, että huolimatta eräiden tahojen propagandasta, nettilataajien ymmärrettiin voivan samalla olla fani joka tuottaa tuloja muutoinkin kuin suoraan levyostoksella.

Paneeliin osallistuivat: Antti Kotilainen (TTVK), Kaija Kärkinen (ELVIS ry), Kimmo Kärkkäinen (Equal Dreams), Jari Muikku (Teosto), Pasi Palmulehto (Piraattipuolue), Kimmo Valtanen (Sony Music) – Juontajana Kikka Laitinen.

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Piraattipuolueen blogissa.Kirjoituksesta lähetetään typistetty versio myös Teosto ry:lle.

Teoston uusimmassa asiakaslehdessä oli pääkirjoituksena harvinaisen omituinen ja osin jopa virheellinen tunteidenpurkaus, joka mielestäni vaatii julkaisutoiminnan hyvän maun nimissä korjauksen ja ehkäpä vastineenkin julkaisun.

Piraattipuolue ei ole julistanut sotaa Teosto ry:tä vastaan, eivätkä ainakaan valtaosa puolueen jäsenistä Teoston lakkauttamista edes halua. Against The Teosto -levy on Piraattipuolueen kannatustuotekaupassa, ja sitä ollaan lupauduttu myymään myös tapahtumissa, mutta niin levyn nimi kuin sisältökään ei edusta puolueen mielipiteitä sen enempää kuin Katri Helenan uusimman albumin nimi tai sisältö edustaisi Teoston näkökulmaa. Levy on oletettavasti saanut nimensä Teoston byrokratian monimutkaisuuden ja muun toiminnan seurauksena. Syy, miksi levy on Piraattipuolueen kannatustuotekaupassa, on levy-yhtiön tarjous painaa puolueen logo levyyn, ja halumme kannustaa myös muiden kuin perinteisten lisenssien käyttöön ja näyttää, ettei piraattien ajatusmaailma ole ehdottomassa ristiriidassa musiikintekijöiden kanssa.

Teoston ongelmat, joista puhuin, tuntuvat välillä loputtomalta listalta; varmasti ainakin jotkin näistä ovat olleet myös ATT-levyyn vaikuttaneita. Niin käy helposti, kun yhdistystoiminta paisuu suuremmaksi kuin mihin monet yrityksetkään ikinä pääsevät.

Yksi selkeä ongelmakohta, jonka musiikintekijät kokevat, on Teoston kieltäytyminen ottamasta eri lisensointimalleilla tehtyjä teoksia listoilleen. Ennen kuin lait muuttuvat yksityisen kopioinnin sallivaksi ja suoja-aikoja lyhennetään, monet saattavat haluta ne kuitenkin jo vapaaehtoisesti käyttöön lisensoinnin avulla.

Toisena ongelmakohtana nostaisin esille tekijänoikeuskorvausten absurdin maksutavan. Maksuja kerätään vain hatarasti arvioiden, riippumatta siitä, paljonko teoksia oikeasti hyödynnetään, eivätkä maksut teosten tekijöille kohdistu yhtään sen tarkemmin. Tietotekniikan yleistyttyä arkipäiväisessä käytössä ei ole erityisen haasteellista ottaa käyttöön järjestelmää, joka maksaa teosten tekijöille korvaukset edes suhteellisen tarkkaan käyttömäärään pohjautuen. Tästä johtuen ei liene yllätys, että jo vuonna 2006 LYHDYn teettämässä tekijänoikeusbarometrissä vain 49 % vastanneista on ilmoittanut olevansa nykyisen keräilytavan kannalla, kun vuonna 2004 tuki tuli vielä 64 %:lta.

Piraattipuolue pyrkii nykyaikaistamaan ja selkeyttämään tekijänoikeuslainsäädäntöämme. Tavoitteinamme on yksityisen kopioinnin vapauttaminen, kaupallisen käytön suoja-aikojen lyhentäminen 5–10 vuoteen ja asiakkaille haitallisista DRM-suojauksista eroon pääseminen. Suoja-ajan tarkoitus on kannustaa tuottamaan lisää kulttuuria, ei toimia eläkejärjestelmän korvikkeena. Se että kulttuuriala ei kuulu Suomen eläkejärjestelmän piiriin muiden alojen kanssa tasavertaisesti, ei ole asia, josta tulisi rangaista asiakkaita, vaan on aihetta korjata järjestelmä. Tekijöiden taloudellinen ahdinko on päinvastaista Piraattipuolueen tavoitteiden kanssa, ja pikemminkin tekijöiden ansaintamahdollisuuksia tulisi parantaa ja tasavertaistaa nykyaikaisempien liiketoimintamallien avulla.

Pääkirjoituksessa toivottiin keskusteluyhteyttä Piraattipuolueen ja Teoston välille. Tästä olemme samaa mieltä. Piraattipuolue ei ole kiinnostunut lietsomaan vihaa minkään eri tahojen välille, sillä yhteisellä keskustelulla meillä on mahdollisuus päästä varmasti tehokkaammin parempiin tuloksiin. Mitä aiemmin mainitsin asiavirheistä, on täysin virheellistä väittää, että ”kolme neljäsosaa suomalaisista tuomitsee kaikenlaisen vertaisverkkojakelun ja -lataamisen”, kun pitäisi puhua laittomasta vertaisverkkolataamisesta, eikä suinkaan kaikenlaisesta vertaisverkkoliikenteestä, joka kattaa monet Internet-puhelimet, Spotify-musiikkipalvelun, YouTuben ja paljon paljon paljon muuta.

Jottei vastineeni kuitenkaan kuulostaisi liian hyökkäävältä, haluan muistuttaa, että ainakin minun mielestäni Teostolle tulee olemaan tarvetta tulevaisuudessakin, joskin enemmän edunvalvojan ja vähemmän valistajan roolissa. Uskon myös Teoston kykyyn uusiutua tarvitunlaiseksi, kunhan tahtoa ja rohkeutta tarpeeksi löytyy.

Monesti on tullut lausahdettua huonoa komedialeffaa katsoessa, että laitonta tällaisen potaskan pitäisi olla. Minun ja miljoonien muiden humoristiset töksäytykset on nyt vihdoin otettu kuuleviin korviin ja Suomen oikeuslaitos on päättänyt huonon parodian olevan laitonta. Toivottavasti tätä sovelletaan seuraavaksi surkeasti tehtyihin karikatyyrikuviin, en ole ikinä pitänyt niistä. Myös nokkahuilu ja viulu kuulostavat osaamattoman käsissä parhaimmillaankin vain musiikin huonolta parodialta, toivottavasti tämäkin saadaan siis jotenkin saman tulkinnan piiriin. Niin ja osa Jope Ruonansuun tuotannosta tuli muuten juuri myös laittomaksi!

Tämä on sinällään harmillista, että Jopella on myös tuotantoa josta pidän. Erästä C-kasettiakin (Kaurapuuroa ja pontikkaa) olen vaalinut mukanani jo varmaan viisitoista vuotta (ilmestymisvuosi 1993), vaikka viimeisin C-kasettisoitin tuli heivattua mäkeen kymmenisen vuotta sitten. Mutta kyllä ne mara parodiat taitaa niin huonoja monien mielestä olla, että yhteisen hyvän vuoksi on kannattavampaa olla tekemättä yhtään lisää, yhdestäkin epäonnistuneesta parodiasta on jo kohtuuttomasti kärsimystä ihmiskunnalle. Tämän avulla päästää eroon kaikesta paskasta parodiasta, itseasiassa varmaan kaikesta parodiasta, epäonnistumisen riski kun on aina olemassa, hurraa o/

Jaa mutta hittolainen, Weird Al Yankovic on ihan huippua ja ainakin musavideopuolella tuotokset ovat poikkeuksetta laatua. Kiltti oikeuslaitos, voitaisiinko kuitenkin Weird Alin tuotanto sallia, ei ole edes suomalaista tuotantoakaan ja epäonnistuneen parodian riski on hieman pienempi. Ai niin ja sitten Jukka Puotilan sketsit tulivat myös nyt mieleen. Mikä voisikaan olla tapa, jolla joku komediaa ja parodiaa tekevä voisi pompata esille, ilman riskiä mauttomasta parodiasta? Ensimmäisenä tulee mieleen niinkin kaukainen asia, kuin sananvapaus. Sen tulisi taata mahdollisuus yrittää parodioida, onnistui siinnä sitten tai ei. Sen tulisi varmistaa se, ettei kukaan voi rajoittaa näinkin tärkeää ilmaisumuotoa, jota käytetään sekä hyvin vakavien ongelmien esillenostoon että pienen lisäilon tuomiseen. Mutta nyt kun oikein mietin, eikös meillä Suomessa pitänyt se sananvapaus tosiaan olla joka tuollaiset takaa? Selkeästi siis toisen makumieltymystä ei voi käyttää toisen luoman parodian tuomitsemiseen. Ei se Pelastakaa Pedofiilit parodia niin huono ollut, minä ainakin pidin siitä, olkoonkin sitten minulla surkea maku. PePe oli parodia, joka otti esille muutamia selkeitä ongelmakohtia PeLan toiminnassa, sekä sai jopa nauramaan. Pitääkin pistää harkintaan oman shown pystyyn pistäminen, parodia tuomioistuimesta. Sekin varmaan kyllä kiellettäisiin huonon maun ja vakavan asian leikiksi pistämisestä, mutta meitä taitaa olla aika monta valmiina puolustamaan sananvapautta.

Piraattipuolueen blogikirjoitus aiheesta

Nikin blogikirjoitus aiheesta

Effin mainio tiedote

Sananvapauden puolesta ry:n julkilausuma

Asianajaja Mikko Välimäen blogikirjoitus

Kiitos kommenteista vaalirahoituksen piirissä. Tällaista keskustelua kaipasinkin, sillä vaikka monet faktat olisivat minulle selviä, kaikille ne eivät ole. Myönnettäköön, etten vieläkään aivan täysillä ole yritysten antaman tuen takana, mutta mielipiteeni on silti aika pitkälti sama kuin jo ennen provokaation aloitusta ja mukailee hyvin pitkälti kommentoijien kantoja. Yrityksissä ja yhdistyksissä toiminnan tulee olla jäsenille tai omistajille selkeää tietoa, se tulee mainita yhdistyksen säännöissä sekä yritysten kokouksissa päättää. Avoin raportointi tuesta ja erityisesti tiedon esilläolo jo vaalien aikana, eikä vasta niiden jälkeen on tärkeää ja itseasiassa se ratkaiseva teko, jolla epärehellisyyskin tulee helpoiten esille.

Tärkeät pointit, jotka minulle keskustelusta ja sen jatkoajatuksista jäivät:

1) Yksityishenkilöiden on voitava lahjoittaa rahaa poliittisen toiminnan tukemiseen. Tätä ei voi kieltää mitenkään.
2) Yritysten ja yhdistysten lahjoittaminen tulisi olla huomattavasti julkisempaa, erityisesti jäsenille ja osakkaille.
3) Valtion tai kunnan tukia nauttivalla yhdistyksellä on välttämätöntä olla säännöissä mainittu poliittisen toiminnan tukeminen.
4) Vaalirahoituksen pitäisi olla täysin avointa ja mahdollisimman realiaikaista julkaisemista. Käytännönsyistä suosin Piraattipuolueen 300 euron vuosilahjoituksen rajaa, jolloin säästetään satunnaisten pienten lahjoituksen tuomassa byrokratiassa. Nämä eivät kuitenkaan ole julkisuuden kannalta erityisen merkittäviä tietoja, mutta kokonaissummissa pienten lahjoitustenkin on oltava mukana. Tietojen oltava esillä jo äänen antamista päättäessä, ei vasta vaalien jälkeen.
5) Valtion tulisi tukea kunnollista poliittista keskustelua vaaliaikaan paremmin.
6) Puoluetuki tulisi nykyaikaistaa, sen tulisi antaa myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille paremmat vaikuttamismahdollisuudet, kuitenkin tietyin kriteerein, jottei puolueita perusteta omien ansaintamahdollisuuksien takia.
7) Vaalirahoituksen hankinta taulujen ja seminaarilippujen myynnillä ja muilla rahoitusmalleilla, joilla kasvatetaan vaalikassaa, tulee olla täysin rinnastettavissa lahjoituksiin.

Kirjoitukseeni vaalien rahoituksesta julkisen sektorin puolelta  on tullut nihkeästi palautetta, vaikka lukijoita on ollut reippaasti. Käynpä siis itse muualla esille tulleita ongelmakohtia tässä pikaisesti lävitse.

Jokaisella on oikeus kannattaa tukemaansa poliittista aatetta ja sen tulisi kattaa myös rahallinen tukeminen, erityisesti ellei pysty toiminnallaan mielestään tarpeeksi tukemaan. Lisäksi miten voisi erotella, mikä on lahjoitus puolueelle ja mikä vaalirahoitukseen. Puolueen toiminnan tukemista vaalien ulkopuolella ei yksityishenkilöiltä voi kieltää, se on selkeä raja jota ei voi ylittää. Lainaanpa vielä kansanedustaja Kimmo Sasia: ”perustuslaillisiin kansalaisoikeuksiin kuuluu oikeus osallistua poliittiseen toimintaan. Se sisältää oikeuden vaikuttaa ja antaa puolueille taloudellistakin tukea.”
Tässä yksinään on jo hyvin tehokkaat vastalauseet yksityisten lahjoitusten kieltämiseen.

Mitä yhdistyksiin tulee, olisi minusta otettava huomioon ainakin se, että on paljon tukiyhdistyksiä joiden tarkoitus on nimenomaan varainhankinta puolueelle ja puolueen toimiinnan järjestäminen. Tulisiko nämä sitten kaikki samalla kieltää, en osaa sanoa. Epävarmalla pohjalla en kuitenkaan kieltoa lähtisi toteuttamaan.

Tänään Uusi Suomi lehdessä Oikeusministeri Tuija Brax (nosti muuten myös PP:n esille, kiitos) kysyi, miten uudet tulokkaat voisivat moisilla lakisäädöksillä kasata itselleen omaisuutta toimintaansa varten. Kysymys on hyvä, joskin kyseenalaistettavaa olisi minusta myös se, tuleeko puolueiden olla niin varakkaita kuin ne nykyään ovat. On loogista, että tietyt palkat täytyy kyetä maksamaan ja varallisuus auttaa myös nopeaan toimintaan, mutta minusta viimeaikoina lehdissäkin esillä olleet budjetit tuntuvat yliheitoilta. Ehkäpä vain ajattelen pienesti.

Kyseenalaisiksi ainakin minulle ovat toistaiseksi jääneet myös yritysten ja ay-liikkeiden vaalituen tarpeellisuus. Näistä tuntuisi jopa moni äänessäolija olevan valmis luopumaan. Yksi perustelu, jolla yritysten tukea on puolustettu, on sen kiertomahdollisuudet. Yritysjohtaja voi lahjoittaa rahaa yksityisenä sekä työntekijöille voidaan jakaa bonusrahaa joka on määrä lahjoittaa puolueelle. Ensimmäisessä tapauksessa en näe suurta ongelmaa. Yritysjohtaja joutuu maksamaan veroja nostaessaan rahan palkaksi ja sen jälkeen julkisesti tuon rahan omalla nimellään lahjoittamaan. Jälkimmäinen taas kuuluu niihin, joka varmasti tulisi ennenmittaa julki ja yritykselle tuollaisesta toiminnasta kovat rangaistukset.

On luonnollista tukea toimintaa, joka edistää omaa arvomaailmaa, mutta yritysten antamassa tuessa on aina huomattavasti korkeampi mahdollisuus likaisista lehmänkaupoista, joten kysyn nyt, mitä muuta huomioon otettavaa yritysten ja ay-liikkeen lahjoitusten sallimisessa tai kieltämisessä tulisi ottaa esille?

Edelleen pidän kiinni siitä ajatuksesta, että valtion puolelta tulisi vaalitoimintaa tukea tehokkaammin nimenomaan esiintymismahdollisuuksia tarjoamalla ja muuttamalla vaalisirkusta enemmän vakavaa keskustelua kohti.