Nyt kun vaalirahoituksen kattorajoista, ay-liikkeiden tuista ynnä muista vaalikampanjoinnin rahoitusmalleista kovin puhutaan, lisäänpä minäkin vielä oman lusikkani soppaan.

Tämä on vain ehdotus, ei välttämättä paras tai toivotuin, mutta esittämisen arvoinen.

Mitä jos poistettaisiin koko vaalirahoitusjärjestelmä? Ehdokkaat saisivat käyttää omia varojaan kampanjointiin tietyissä asioissa tiettyihin rajoihin asti. Esimerkiksi on aivan loogista, että ehdokas käyttää varojaan paikasta toiseen siirtymiseen, puhelimessa puhumiseen, edustavien vaatteiden ostamiseen ym. esiintymiseen liittyvään. Näihin kyllä rahaa palaakin kivasti, ei siinä mitään. Mutta entä jos ehdokkaalta ja puolueelta jäisi pois kaikki itsensä mainostaminen lehdissä, televisiossa ja radiossa? Valtio ja kunnat voisi tukea ehdokastoimintaa suoraan siten, että jokaiselle ehdokkaalle tarjotaan samat mahdollisuudet osallistua eri keskustelupaneeleihin, kahviteltan kulut korvattaisiin takaisin ja valtio sekä kunnat hoitaisivat vaalimainonnan yhteisillä tavoilla. Tämä toisi huimasti tasa-arvoisuutta ehdokkaiden välille ja vähentäisi ostetun valinnan mahdollisuuden.

Tämä voisi tarkoittaa vaikkapa niitä perinteisiä isoja kadunvarsilla olevia ilmoitustauluja joissa jokaisen puolueen ehdokkaan kuvat. Valtion kustantamana jokaiselle puolueelle mahdollisuus teetättää ja lähettää kohdistetusti postitse esittelynsä tasavertaisesti. Maassamme järjestettävä vaalihäslinki muistuttaa nykyisellään enemmän sirkusta jossa annetaan tyhjiä lupauksia, kuin vakavaa keskustelua – sellaista jonka perusteella ehdokkaan valinta tulisi tehdä.

Hyväksyttävää voisi olla yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset juuri noihin kulku- ja esiintymiskuluihin, mutta tälle olisi kuitenkin edelleen helppoa määritellä matala kattoraja. Yritysten ja puolueeseen suorasti kuulumattomien yhdistysten ei vaalisirkusta tarvitsisi tukea lainkaan, valtio kyllä saisi veronmaksun kautta siis nämäkin rahat lopulta takaisin. Näissäkin yksityishenkilöiden lahjoituksissa varat voisivat kulkea puolueen kautta, joko niin että puolue päättää miten varat jaetaan ehdokkaiden käyttöön, tai sitten lahjoitus olisi mahdollisuus merkitä suoraan jollekkin tietylle ehdokkaalle meneväksi.

Jos tässä mallissa jokin mättää pahasti, niin kertoisitteko mikä, minä en vielä ole keksinyt.

Suomessa kuohuvat mielipiteet pääministerin erovaatimuksesta, mutta onko nyt kyseessä median luoma virhekuva, vai eivätkö ihmiset ole oikeasti ajatelleet asiaa pidemmälle?

Iltalehden äänestyksessä on tällä hetkellä meneillään kysymys ”Pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen erota?”. Äänensä on antanut jo melkein 43 000 ihmistä ja määrä kasvaa kovaa vauhtia. Tilanne tällä hetkellä on selkeä: Eroamista kannattaa 83% ja vastustaa 17%.

Ongelma kuitenkin on, että pääministerin vaihtaminen vaalirahakohun vuoksi, on kuin homehtuneesta leipäpussista suurimman viipaleen korvaaminen tuoreella viipaleella. Kaikki muu homeinen leipä jää pussiin ja nopeasti tartuttavat myös uuden leipäpalan. Selkeä fakta kuitenkin on, ettei pääministeri yksin ole vastuussa hallituksen JA eduskunnan korruptoitumisesta. Jokainen hämärää rahaa vastaanottanut ja siitä ilmoittamatta jättänyt tai väärin keinoin tukia hankkinut (esim. kun olisi ollut aihetta jäävätä itsensä tuen päätöksenteosta), pitää niitä samoja likaisia jauhoja pussissaan ja kaikki nämä pitäisi samalla tavalla pistää uusintakoetukseen kansan äänestettäväksi. Suosittelenkin siis, keskustelkaa joko pääministerin, hallituksen ja eduskunnan uudelleenvalinnasta tai pysykää vaiti. Pelkän pääministerin vaihto on vain lumetoimintaa.

Iltalehti: Nyt epäilevät omatkin (sisältää mainitun äänestyksen)

Täydennystä kirjoitukseen:

Siinä määrin olen itsekkin tuohtunut vaalirahajupakasta vielä pidemmänkin ajan jälkeen, etten edes äsken vielä saanut tarpeeksi hakattua sitä tekstiksi.
Tuon tässä avoimesti esille sen, että toivoisin eduskunnan hajoitettavan. Se saattaisi pahimmillaan olla jopa epäedullista Piraattipuolueelle, mutta se on minusta tarpeellista. Hallituksen ja eduskunnan menetettyä kansan luottamus, alkaa homma mennä käsille pahasti. Ketä kiinnostaa edes äänestää, jos tietää mitä paskaa kulissien takana suunnitellaan? Kuka muka luottaisi siihen, ettei tulossa olevia uusia vaalirahoituslakeja voitaisi kiertää? Politiikassa lähtökohta on oltava rehellisyydessä ja halussa toimia kansan palvelijana. Ei edes pelkästään niiden, joilta äänet on saatu (puhumattakaan keiltä rahat on saatu), vaan kansanedustajat sekä ministerit tekevät päätöksiä, jotka koskettavat kaikkia kansalaisia. Uudet eduskuntavaalit aluilleen ja julkinen listaus siitä kuka otti vastaan rahaa mistäkin. Katsotaan haluaako kansa ostettua vai ansaittua edustusta.

Olen tässä tovin, pitkän tovin, saanut vierestä seurata lähipiirin taistelua Kelan kanssa. Kyseessä on suhteellisen yksinkertainen ja yleinen tukimuoto, joka siirtyi alkuvuonna Kelan haltuun.

Lainaus Kelan sivuila:
”Elatustuki siirtyi 1.4.2009 kunnilta Kelan hoidettavaksi. Jos saat jo kunnan myöntämää elatustukea, sinun ei tarvitse hakea tukea uudelleen. Kela jatkaa tuen maksua automaattisesti.
Elatustuki = Kelan maksama tuki, jolla turvataan lapsen elatus, jos lapsi ei saa elatusapua elatusvelvolliselta vanhemmalta.”

Kokemukset lähipiiriltä ovat seuraavanlaiset:
Elatustukihakemus jätettiin huhtikuun alkupuolella, eli juuri kun Kela oli saanut tukiasian hoidettavakseen. Kyseessä on tilanne, jossa lapsen isä on entinen yrittäjä ja koittaa nyt päästä velkasovitteluun. Velkasovittelu ei onnistu, ennen kuin hänellä on esittää kaikki päätökset koskien rahanmenoa ja -tuloa. Toisin sanoen tuo Kelan päätös elatustuesta on vaatimus velkaneuvotteluun pääsyyn, jotta kyseinen ihminen pystyisi alkaa maksamaan velkojaan pois ja käymään normaalisti työssä saaden siitä myös velanmaksuosuuden jälkeen palkkaa käteen. Tilannetta kysyttiin Kelasta muistaakseni kesäkuussa, että miksi päätöstä ei vieläkään kuulu vaikka kyseessä pitäisi olla jossain määrin läpihuutojuttu. Kelan virkailijalla ei asiasta tietoa ollut, joten soittopyynnön jälkeen kyseisiä tukia hoitava virkailija palasi asiaan kolmen päivän kuluttua kertoakseen, että järjestelmässä on vikaa eikä elatustukihakemuksia voida käsitellä. Hakemukset käsiteltäisiin viikolla 34.

Tätä kirjoittaessani on menossa viikko 39 ja alkuviikosta Kelalta kysyttäessä vastaus oli jälleen sama (lukuunottamatta tarkkaa viikkorajaa enää): Hakemuksia ei voida käsitellä teknisen ongelman takia.

Olen monesti kuullut Kelan käsittelevän asioita hitaasti ja joskus jopa itsekkin asian joutunut kokemaan, mutta tämä tapaus ylittää jo ymmärryskykyni ja sympatiani roimasti. Tukien käsittely siis siirrettiin Kelalle, jolla ei koko tehtävään soveltuvaa tai toimivaa järjestelmää edes ollut, samalla kun vanha kuntien käsittelytapa olisi varmasti kyennyt hoitamaan hakemukset vielä kunnes järjestelmä on kunnossa. Vaikka minä olenkin sivustaseurannut vain yhden hakemuksen vaikutuksia, ne ovat todella mittavat. Jo tällä yhden hakemuksen käsittelyn jatkuvalla viivästymisellä on estetty työtä tehdä haluavalta mahdollisuus asiallisen palkan saantiin, velkaneuvotteluun pääsy, velanmaksun viivästyminen, luottotietojen palautumisen viivästyminen.

Käsitin että tarkempi ongelma järjestelmässä olisi korvattujen summien takaisinperintä tai jokin muu yksittäinen tehtävä. Kysymys kuuluukin: Kumpi on realistisempi toimintatapa, viivästyttää hakemuksia pitkiä aikoja (joka voi olla monelle myös taloudellisesti kriittinen asia) vain odotellessa että järjestelmä saadaan toimivaksi, vai käsitellä hakemukset ja hoitaa ongelmakohta vaikka perinteisellä tavalla käsin tai edes palauttaa tuen hoito tilapäisesti takaisin kunnille?

Puoli vuotta on todella pitkä aika tuen käsittelyyn, eikä missään tapauksessa hyväksyttävä!

Sain kritisointia (aiheellisesti) siitä, ettei aiempi kirjoitukseni juurikaan vielä kertonut miksi Windows käyttäjän kannattaisi vaihtaa käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Syy kirjoituksen epäselvyyteen juontaakin omista tottumuksistani. Voisin kertoa vaikka kuinka avoimen lähdekoodin ohjelmistojen mahdollisuuksista ja hyödyistä, mutta koska itse en käytä Windows käyttöjärjestelmää, järjestelmää joka ei sisällä fiksua paketinhallintaohjelmistoa, on sen puoliin hankalampi puuttua. Koitan kuitenkin vielä nimenomaan jättäen teknisemmän puolen vähemmälle.

Avoimet ohjelmistot ovat valinta, johon voi vaikuttaa moni eri tekijä. Hetki sitten kuulin eräälle tärkeimmän tekijän olevan se, että ne ovat lähes aina laillisesti ilmaisia. Itselleni taas hinta on pienempi osatekijä, joskin vaikuttaa paljon oman listani ensimmäiseen valintakriteeriin: helppo saatavuus, eri ohjelmien välinen yhteensopivuus, päivittymistahti ja muokattavuus. Tuotteen ilmaisuus antaa luonnollisesti mahdollisuuden tarjota tuotetta mahdollisimman helposti, ilman rekisteröintiin, maksamiseen jne kuluvia välivaiheita.

Pikaisesti läpikäytynä edellä mainittuja syitä avoimen ohjelmiston valintaan:

• Ilmaisuus karsii pois tarpeen ladata laittomasti ohjelmistoja, joita nykypäivänä on määrällisesti niin paljon, että harvemmalla on varaa maksaa kaikkia satunnaisestikkin käytettyjä ohjelmia. Ilmaisuus tekee myös levittämisestä huomattavasti helpompaa ja ohjelman hankkimisesta vaivattomampaa. Lähes kaikki avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat kuluttaja-asiakkaille ilmaisia.
• Helppo saatavuus on nykypäivää. Ilman paketinhallintaohjelmistojakin suuretkin avoimet ohjelmistot ovat yleensä suoraan kotisivuilta ladattavissa, sinun tarvitsee vain tietää haluamasi ohjelman nimi. Päteviä luetteloita tiettyihin töihin soveltuvista ohjelmistoista löytyy laajasti ja useimmissa jopa on jonkinlainen arvostelumahdollisuus, jolloin on helppo nähdä ohjelman oletettavasti olevan hyvä jos se on saanut hyvät arvostelut monelta.
• Avoimien ohjelmistojen yksi piirre on usein laaja yhteensopivuus eri tiedostotyyppien, ns. formaattien välillä. Et ole niin tiukasti rajoitettu käyttämään vain jotain tiettyä ohjelmistoa, sekä voit useimmiten vaikka jo aloitetun työn jatkaa löytämälläsi soveltuvammalla ohjelmistolla jatkaa loppuun. Suljetun koodin ohjelmistot käyttävät usein omia tiedostomuotoja jotka estävät vastaavanlaisen ohjelmien välillä jakamisen.
• Ohjelmat saavat päivityksiä usein tiheää tahtia. Käyttäjien pyynnöstä ohjelmiin saadaan joustavasti lisättyä ominaisuuksia, tehtyä vaihtoehtoisia ulkoasuja, otettua uudet kielikäännökset käyttöön ja pidettyä tietoturva mahdollisimman hyvänä.
• Ohjelmakoodin ollessa avointa, on sen muokkaaminen osaavissa käsissä mahdollista ja sallittua. Avoimuus mahdollistaa myös sen, että jonkin tarpeellisen ohjelmistot jäädessä vaille kehitystä, voi toiset osaavat ottaa asian harteilleen ja näin hyvä ohjelmisto ei kuole kehityksen tieltä, vaan kehittyy mukana.
• Kehitys avoimessa ympäristössä saa ohjelmiston kehittymään käyttäjien toivomaan suuntaan. Tästä syystä avoimien ohjelmistojen ominaisuudet ovat kalliiden lisenssiversioiden ominaisuuksia laajempia ja parempia. Kuka tahansa voi ehdottaa mitä ohjelmisto tarvitsee, mitä sen tulisi tehdä automaattisesti tai mitä käyttäjän pitäisi saada itse säätää.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen osalta keskityn yleensä puhumaan niiden käytöstä julkishallinnossa, kyseistä uudistusta kun pyrin itse ajamaan. Nyt onkin siis sen sijaan tarkoitus tuoda esille niiden soveltuvuudesta koti- ja pienyrityskäyttöön. En erittele pienyrityksiä itse kirjoituksessa, mutta erot ovat vähäiset.

Tavalliselle kotikäyttäjälle tunnetuimmat avoimen lähdekoodin ohjelmistot lienevät nykypäivänä Linux, Firefox, OpenOffice, VLC, Gimp. Esimerkin ohjelmistot ovat vain murto-osa tarjonnasta, mutta yleistyneet käytössä niin voimakkaasti, että useimmat hiemankin enemmän tietokoneella työskentelevät tietävät vähintään osan. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoille on olemassa monia eri lisensointitapoja, yleisintä kuitenkin on, että ne ovat yksityisesti vapaasti ja ilmaiseksi käytettävissä, niiden lähdekoodi, eli ohjelmointiosuus josta ohjelma muodostuu, on julkinen, ja niitä saa vapaasti muokata niin omaan kuin levitettävään käyttöön. Ohjelman muokkauksen lisensointiin en tässä puutu ja suosittelenkin siitä kiinnostuneiden ottamaan selvää eri lisenssimalleista ja siitä mihin kiinnostuksen kohde kuuluu.

Tässä kirjoituksessa esimerkkinä pidetään pääosin GPL lisensointi, joka tuo esille hyvin sekä avoimen lähdekoodin, että vapaan ohjelmiston termien vaatimukset.

Saatavuus

Ohjelmat ovat lähes poikkeuksetta helposti verkon välityksellä saatavissa. GNU Linux käyttöjärjestelmä sisältää myös useimmiten paketinhallintaohjelman, jolla on äärimmäisen helppoa etsiä ohjelmia hakusanalla tai aihepiirin mukaan. Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja on myös ostettavissa kaupasta, sekä mm. kokoelman hyviä ohjelmia voi tilata edullisesti vaikkapa VALO-CD:ltä.

Päivittäminen

GNU Linuxissa paketinhallinta pitää myös huolta siitä, että ohjelmistot ovat ajantasaisiksi päivitettyjä. Windows käyttöjärjestelmän puolella useisiin ohjelmistoihin taas on paketinhallinnan puutteen vuoksi tehty oma version seuranta, joka uuden päivityksen tullessa kysyy, päivitetäänkö ohjelmisto. Avoimille ohjelmistoille tyypillistä (joskaan ei ehdotonta) on, että ne päivittyvät tiheää tahtia. Tämä tuo nopeasti uusia ominaisuuksia käyttäjien käsille, sekä nopeuttaa kokonaiskehittymistahtia huomattavasti. Ohjelmistoista on useimmiten myös varhaisversiot testiryhmillä käytössä ennen uuden version julkistamista kaikille ja sen vakaaksi julistamista.

Maksullinen vai ilmainen?

Avoin lähdekoodi ei tarkoita automaattisesti sitä, että ohjelma olisi ilmainen! Ohjelmisto voi olla käännettynä (prosessi jossa lähdekoodista tehdään ajettava ohjelma) maksullinen, tai joissain harvoissa tapauksissa se voi myös olla vain joillekin järjestelmille maksullinen. Tästä esimerkkinä IRC-asiakasohjelma Xchat, joka on ilmainen Linuxille, mutta maksullinen Windowsille. Kyseessä onkin korvaus siitä (http://www.xchat.org/windows/), että Windows version toimivaksi tekeminen on hieman työläämpää. Kirjoituksen alussa mainitut suuren suosion saavuttaneet ohjelmistot taas ovat kaikki ilmaisia.

Ohjelmien käyttömahdollisuudet

On totta että suuri osa avoimen lähdekoodin ohjelmista on pieniä yksittäisiä ohjelmia, joiden tarkoitus on hoitaa joku tietty pienehkö operaatio. Kuitenkin osin juuri tämän vuoksi, koska lähdekoodien käyttövapaus antaa paljon periksi, muodostuu näistä helposti osa suurta ja laajakäyttöistä ohjelmistoa. Tästä malliesimerkki on GNU Linux jonka jakeluversiot sisältävät tuhansia avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Huomautettakoon, ettei avoin lähdekoodi automaattisesti tarkoita pieniä apuohjelmia, vaan ne voivat jo sellaisenaan itsekseen olla hyvinkin laaja ohjelmisto.
Yleensä avoimien lähdekoodien ohjelmistojen eri tiedostotyyppien tai käsittelytapojen tuki on myös laajempi, sillä laajennus- ja parannusehdotuksia otetaan vastaan hyvinkin laajalta käyttäjämäärältä. Toisinaan uuden ominaisuuden liittäminen voi olla jopa helpohkoa, sillä tekniikkaa varten saattaa löytyä jo valmiiksi tehty lähdekoodi.

Turvallisuus

Avoimen lähdekoodin paremmasta turvallisuudesta on paljon väittelyä ja sitä tulee varmasti aina olemaankin. Turvallisemmaksi vannovien mielestä nimenomaan lähdekoodin avoimuus tuo mukanaan turvallisuutta, sillä kuka tahansa ammattitaitoinen tai harrastelijaohjelmoija voi tarkistaa lähdekoodia ja etsiä sieltä turva-aukkoja, jotka on paikattava. Epäturvallisemmaksi väittävien mielestä taas avoimen lähdekoodin turvallisuus kärsii nimenomaan siksi, että kuka tahansa voi pyrkiä etsimään noita aukkoja ja hyödyntämään niitä.
Kotikäyttäjän näkökulmasta keskustelu ei välttämättä ole erikoisen mielenkiintoinen, sillä mikäli pahantahtoinen hakkeri haluaisi hyödyntää löytämäänsä turva-aukkoa, se olisi tehtävä nopeasti ennen sen paikkaamista, eikä kotikäyttäjä varmasti ole ensimmäinen kohderyhmä. Tässä pikemminkin avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat etu kotikäyttäjälle, sillä päivittymistahti vastaavissa tilanteissa on niin nopea, että paikkaus saattaa tulla jo samana päivänä kuin tietoturva-aukon löytäminen. Useimmiten jo kauan ennen sitä.

Valikoimat

Avoimia ohjelmistoja on tehny suunnattomat määrät. Osan kehitys on jo lakannut, osaa kehitetään jatkuvasti, osan kehittäjät ovat vaihtuneet tai ne ovat jopa jakautuneet useaksi eri ohjelmistoksi, joilla on hieman eri tarkoitukset. Ohjelman tekijöiden vapaus ajaa ohjelmiston kehitystä haluttuun suuntaan luo laajat ja jopa tarkkaan kohdistuneet valikoimat, joista on helppoa löytää juuri se ohjelmisto, jota itse tarvitsee ja haluaa käyttää. Erityisesti kehittyneiden paketinhallintaohjelmistojen kautta halutun ohjelman löytäminen on helppoa. Tarkistin tätä kirjoittaessa oman GNU Linux Ubuntun paketinhallinnasta saatavilla olevien ohjelmien määrän, saatavillani on edes ilman selaimella netistä etsimistä 26 505 ohjelmaa, näistä asennettuna 1 661. Käyttöjärjestelmäni tarpeellisine ohjelmineen siis koostuu puolestatoista tuhannesta pienemmästä ja suuresta ohjelmasta. Luku on sinällään hieman harhaanjohtava, että se sisältää myös ohjelmien kirjastot, toiset eivät välttämättä halua laskea niitä erikseen ohjelmiksi, mutta ne ovat silti olennainen osa ohjelman toimivuutta.

Linux ja todennäköisesti myös Mac käyttäjille avoimet ohjelmat ovat tuttu asia, mutta windows käyttäjiä suosittelisin tutustumaan VALO-CD projektiin, joka pyrkii tarjoamaan mahdollisimman hyviä avoimen lähdekoodin ohjelmia Windows käyttäjille helposti. VALO-CD:n sivuilta voi ladata ohjelma-CD:n ilmaiseksi, tai tilata sen pikkuhinnalla kotiin.

Jälkipuheeksi sanoisin avoimien ohjelmistojen olevan ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Ne voivat tarjota käyttäjälleen paljon, edullisesti ja laadukkaasti. Vaikka kyse olisi vain myytävästä ohjelmistosta, löytyy niistä useimmiten 30 päivän kokeiluversiot ilmaiseksi. Avoimet ohjelmistot pystyvät nykypäivänä korvaamaan halutessa vaikka lähes kaikki suljetun koodin ohjelmistot kotikäytössä. Useimmat laadukkaat HTPC kotiteatteri rakennelmatkin nojaavat nimenomaan avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin. Allekirjoittaneen mielestä ainoa suurempi negatiivinen asia onkin, että avoimen lähdekoodin pelit ovat toistaiseksi vielä hyvin pienellä mittakaavalla liikenteessä.

Kannustan lämpimästi jokaista tutkimaan mitä itseä kiinnostavaa avoimista ohjelmistoista löytyykään. Alla vielä muutamaan asiaankuuluvaan yhdistykseen ja projektiin tutustumisen arvoisia linkkejä.

Tämä on Karri Luoman blogikirjoitukseen vastine, myös aiempaa keskusteluamme on nähtävissä hänen bloginsa kommenttiosioista.

Olisin mieluummin vastannut Karri Luoman blogikirjoitukseen suoraan kommenttiosiossa, mutta johtuen vastauksen pituudesta, se ei tuntunut enää kovin realistiselta mahdollisuudelta. Lisäksi tämän kirjoituksen myötä ainakin Karrin mukaan koko sivusto tulisi sensuroida, joten en halua aiheuttaa hänelle moista ongelmaa. Varsinkin kun nykyisellään ei ole vielä siirrytty tehokkaasti URL pohjaiseen suodatukseen, sensurointi johtaisi tuhansien ihmisten blogien sensurointiin. Hoidetaan homma siis ristiinpostauksella.

”

Kyllä minunkin puolestani saisi lapsipornosivut blokata jos ne ovat laittomia, niiden sisältö on 100% varmasti lapsipornoa, eikä ole mahdollista että sivulliset joutuvat kärsimään. Näin vain ei ole.

Ketä nämä sivulliset ovat? Millä tavalla koet, että he joutuvat kärsimään?”

Näitä sivullisia on suurin osa listalla olijoista. Tahallisesti en vielä tässä vaiheessa huomioi myöhemmin esille tuomaasi mielipidettä pornografiasta netissä. Täysin sivullisia asiaankuulumattomia on tähän menneeksi olleet jo mm. W3C web-standardointijärjestö, Thaimaan edesmenneen prinsessan muistosivusto, polkupyöräkaupan kotisivut, hammaslääkärin kotisivut, listaa voisi vielä tarvittaessa jatkaa. Muita sivullisia uhreja ovat mm. pornografiset sivustot joka eivät esitä lapsipornografiaa, päinvastoin, useimmat erikseen mainostavat kieltäytyvänsä moisesta. Suhteellisen kattava analysointi sensuroinnin oikeellisuudesta löytyy mm. täältä. Haluanpa vielä lainata tuolta sivulta yhden kohdan: ”Listalla on 1047 sivua, joista 9 sisältää varmuudella lapsipornoa. Näistä vain yksi on hostaava sivusto – sama, jonka Matti Nikki ilmiantoi yli vuosi sitten!”

Vaikka laskisimme mukaan myös nuo epävarmemmat tapaukset, lapsipornoa sisältävien sivujen määräksi jäisi 2-4% ja vaikka määrä olisi kymmenkertainen, sensuurilistalla olisi silti todella huima määrä sivullisia uhreja. Mitä kärsimismuotoon tulee, nostit itse sen jo aiemmin esille, eli kyseessä saattaa olla jopa elinikäinen häpeällinen leima, joka ei välttämättä poistu ihmisten mielistä vaikka sensuurilistalta pois pääsisikin. Tämän lisäksi kyseessä voi toki olla yrityksille taloudellinen haitta menetetyistä asiakkaista, valtiolle tulonmenetys mahdollisesta turismista, sekä varmasti moni muu muoto jota minä en edes tajua heti nostaa esille.

”Kysynpä siis heti alkuun, jos myös estetylle sivulle linkkaaminen olisi kiellettyä, missä menisi raja? Tuleeko googlen olla kielletty, jos se löytää tuollaisen linkin tai sivun? Tuleeko tämän blogin olla estetty, jos täältä on linkitetty lapsiporno.infoon, jossa on linkkejä ”lapsipornosivustoihin”?

Jos sivusto linkkaa lapsipornoa sisältävälle sivulle, se tulee ottaa estotoimien kohteeksi. Minun mielestäni tämän tulisi koskea myös Googlea, kuten olen aiemmin ehdottanut.”

Entä jos linkitän sivulle joka linkittää sivulle joka linkittää sivulle joka linkittää sivulle joka linkittää sivulle joka linkittää sivulle joka linkittää sivulle jossa on lapsipornoa, tai vielä parempi, on sensuroitu, on siellä sitten lapsipornoa tai ei? Koko Internetin rakenne perustuu linkittämiseen, www:n puolella linkittäminen on toki ehkä selkeimmin esillä kaikille, mutta sen lisäksi palvelimet ja palvelut linkittäytyvät toisiinsa, ilman linkittämistä meillä ei olisi Internettiä. Nythän kävi niin, että linkitin sivustolle, joka kertoo sensuurilistalla olevia domaineja, tulisiko minut ja useammankymmentä muuta palvelimellani olevaa sivustoa nyt sensuroida? Emmekö luotakkaan siihen, että tiedon vapauden tuhoamisvimmassa lapsipornokortilla ostettu ennakkosensuuri estää noille sivustoille pääsyn? Minä en ainakaan luota, minä tiedän sen vaikutuksen olevan vähemmän kuin mitätön, sillä jos joku noille parille listalla olevalle oikealle lapsipornosivustolle eksyy, hän sellaisista yleensä välittömästi poistuu, mutta lapsipornoa etsiville on nyt tarjottu tarjottimella paikat jossa päästä tuosta iljettävyydestä nautiskelemaan. Sensuurin kiertohan on helpompaa kuin aamukahvin väliin jättäminen.

”Lisäksi jos noiden sivustojen sisältöä tutkii, ani harva niistä todellakin on lapsipornoa, vaan estettyinä on pikemminkin randomina pornosivustoja, joissa hajonta on pari kertaa osunut jopa lapsipornoon, ohessa myös eri yritysten kauppasivustoihin joilla ei ole mitään tekemistä pornon kanssa.

Pornon tulkinta ja rajanveto on vaikeaa ja sen vuoksi olen ehdottanut, että kaikki porno otettaisiin lainsäädännön ja suodatuksen piiriin. Tätä suunnitellaan parhaillaan Etelä-Afrikassa.”

Tähän on vaikea sanoa muuta, kuin että olen kanssasi täysin toista mieltä. Koko ajatus sotisi perustuslaissamme myönnettyä sananvapautta ja ennakkosensuurin kieltoa sekä tervettä järkeä vastaan. En minäkään sitä kaipaa että pornoa joka paikassa on, itseasiassa osin sen vuoksi välttelen paljon suomalaisia elokuvia koska niissä mässäillään erotiikalla liikaa, vie minusta maun elokuvasta. Se onko porno esillä vai ei, ei kuitenkaan ole missään tapauksessa minun käsissäni eikä tulisikaan olla.  Täysin samoilla periaatteilla voitaisiin sensuroida väkivaltaelokuvat ja -pelit, ilkeät tai ikävät mielipiteet, väärät uskonnolliset materiaalit, väärät poliittiset mielipiteet ja ties mitä kaikkea. Kuka olisi oikeutettu vetämään rajan?

”Mitä siihen listalta poissaantiin tulee, sille ei ole mitään kunnollista ennaltamäärättyä käsittelytapaa tai -aikaa, vaan se todellakin voi kestää vaikka vuoden jos toisessa päässä olijaa ei nappaa reagoida ilmoitukseen.

Listalta pääsee kyllä varmasti pois, jos poistaa lapsipornolinkit omalta sivustoltaan. Ei poliisilla ole mitään intressejä kiusata kunniallisia kansalaisia.”

Entä jos sitä lapsipornoa ei ole ikinä ollutkaan, kuten jo aiemmin esitin lähes kaikissa tapauksissa olevan. Miksi ei samantien sensuroida kaikkia sivustoja ja vapauteta vasta sitten kun ne ovat käyneet ennakkotarkastuksen läpi? Meidänkin keskustelu toimisi ehkä ihan hyvin, joskin kuukauden viiveellä kun tekstit pitäisi tarkistaa. Lisäksi ulkomaalaiset sivustojen pitäjät tuskin ikinä tajuavat mistä pyytää poistoa, jos edes saavat selville olevansa sensuroituina.

”Thaimaan edesmenneen prinsessan sivusto sentään lähti listalta aika nopsaan, olihan kyseessä sentään maailmanlaajuisesti tiedetty hyvin nolo tapaus.

Poliisi säilyttää kaikilta suodatetuilta sivuilta löytyneet sisällöt ja on erittäin todennäköistä, että sivustolla on ollut suodatushetkellä lain tarkoittamaa lapsipornografista materiaalia. Epätodennäköisen inhimillisen virheen tapahtuessa se korjataan viipeettä.”

Pidän hyvin epätodennäköisenä sitä, että Thaimaan prinsessan muistosivustolla on ollut lapsipornoa. Odotan mielenkiinnolla sitä, muistaakseni edes poliisi ei ole näin väittänyt, vain olettanut. Ongelma onkin, että suurin osa, lähes koko lista on inhimillisiä virheitä, eikä se ole riittävän suuri oikeutus mustamaalaamaan ihmisten mainetta elinikäisesti.

”Puhut siitä, kuinka sivuston ylläpitäjä on leimattu lapsipornon levittäjäksi. Oletko ajatellut siltä kannalta, että valtaosa noista estetyistä sivustoista ovat kaukana lapsipornosta. Kuinka monta viatonta tässä samalla leimataan lapsipornon levittäjiksi, joille tuo leima jää loppuiäksi?

Sellaiset henkilöt, jotka laittavat tahallisesti sivuilleen linkkejä lapsipornografiseen materiaaliin, ovat ansainneet saamansa leiman. Normaalikäyttäjä ei tee eroa aktivistin tai rikollisen välille. Sitä kannattaa harkita ennen kuin lähtee ehdoin tahdoin hankkimaan itselleen rikostaustaa. Oikeampi tapa vaikuttaa on äänestää ja osallistua politiikkaan, ei vastustaa virkavaltaa ja rikkoa lakeja.”

Taisin tämän vastausblogin myötä muuttua lapsipornon levittäjäksi, aika mielenkiintoinen näkökulma sinällään, ottaen huomioon että halveksun lapsipornoa varmaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

”Estolista on ennakkosensuuria kun sivustolla olevan sisällön näkeminen estetään täysin. En sano että lapsipornon ennakkosensuuri olisi paha asia, mutta ennakkosensuuria se kuitenkin on. Ongelmat myös nimenomaan lakaistaan maton alle. Jokainen sitä lapsipornoa nähdä haluava pystyy viidessä minuutissa löytämään kiertokeinon jolla jatkossa saa katsella sitä lapoa vapaasti. Tällä estetään pikemminkin satunnainen näkeminen, tai siis yritetään estää, eikä itse ongelmaan puututa mitenkään. Toivotan koko nettisensuurin alimpaan helvettiin ja toivon että eri maiden poliisit tekisivät tämän aihepiirin merkeissä aktiivisesti yhteistyötä. Jos lapsipornoa joltain sivustolta löytyy, se tulisi rikostutkinnan kautta vetää koko sivusto matalaksi ja materiaalin julkaisija oikeuden eteen.

Poliisilla ei ole mitään mahdollisuuksia eikä valtioiden suvereniteetti edes sallisi sitä, että ulkomaisia lapsipornosivustoja ryhdyttäisiin ratsaamaan ja sulkemaan. Tässä on kyse siitä, että on parempi tehdä asian hyväksi edes jotain kuin seistä tumput suorana ja antaa lapsipornon levitä. Kuten asiaa keväällä selvittänyt apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on suodatuksesta todennut: keskusrikospoliisin toiminnasta ei löytynyt juuri moittimista, vaan varsinaiset ongelmat liittyvät pikemminkin itse lakiin.”

Olen samaa mieltä, vika ei ole poliisin toiminnassa vaan laissa joka kuulostaa aivan humalaisena baarissa tupakka-askin kylkeen raapustetulta idealta. Jopa poliisista annettiin aikoinaan lausunto, ettei sensuurilista tuo mitään uutta hyödyllistä työkalua poliisin toimintaan. Ja poliisilla todellakin olisi mahdollisuus kansanväliseen yhteistyöhön muiden maiden poliisien kanssa. Sitä tehdään jo nyt hieman, mutta tämän maton-alle-lakaisemislain sijasta jos olisi lähdetty lakia kirjoittamaan sen mukaan, että yhteistyötä maiden välillä tehtäisiin enemmän ja kaikki lapsipornotapaukset pyrittäisiin nopeasti käsittelemään oikeusprosessin kautta, olisin ollut tyytyväinen tilanteeseen.
Nykyinen järjestelmä nimenomaan on tuota tumput suorana seisomista.

Heräsinpä juuri. Niin, kello on 23.40 alkuyötä. Olen ollut flunssassa puolisen viikkoa, mutta tänään oli ja huomenna on vielä lisää niin kiinnostavaa menoa, ettei sitä voi jättää väliin, katoaa ääni sitten kesken tai ei.

15.9 aamuyhdeksältä osallistuin Ylen Heikkinen radio-ohjelmaan, jossa toisina osallistujina juontajan lisäksi oli tarkoitus olla Tekijänoikeuden Tiedotus- ja ValvontaKeskuksen Antti Kotilainen ja Fifi verkkolehden päätoimittaja Hanna Nikunen, joista jälkimmäinen joutui sairastamisen vuoksi jäämään pois ohjelmasta. Ehkä osin jopa yllättäen, keskusteluohjelma eteni ihan rennoissa merkeissä, itse ohjelman ulkopuolella keskustelu vieläkin rennompana. Ohjelman juontajalla oli selkeästi kategorioituja kysymyksiä, joita emme valitettavasti noudattaneet. Sekä Kotilaisella, että minulla, olisi ollut huimasti asiaa kerrottavaksi, mutta aikaa sen kertomiseen suhteellisen vähän ja tämän vuoksi myös aiheet rönsyilivät. Huolimatta siitä, että Kotilaisen Antti sai esittää useimpiin lyhyisiin keskusteluihinsa oman päätöslauseensa, uskoisin pärjänneeni puoluetta edustavana äänenä edes kaksisesti.

Paljon ohjelmasta jäi puuttumaan tarpeellisiä näkökulmia. Ehkä kahdesta tärkeimmästä toinen onneksi tuli puhelimitse Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaan suusta. Hän kehui sitä, miten PP todennäköisesti on nykyisellään ainoa internetin toimintaa ja mahdollisuuksia ymmärtävä puolue. Itse olisin laajentanut tuota näkökulmaa vielä sen verran, että PP:llä on useimmiten huomattavasti enemmän tietotaitoa ja kauasnäköisyyttä yleisissä tietoyhteiskunnan rakentamisasioissa. Toinen asia taas joka jäi kokonaan puuttumaan, oli myös TPB:tä tai nettiä paremmin tuntemattomalle selventäminen siitä, mistä toiminnasta ja -palvelusta on todella kyse. Tässäkin edettiin puhtaasti Kotilaisen esittämien harhakuvien muodossa.

Jokainen tehköön itse omat päätelmänsä, radio-ohjelma on kuultavissa oikean puolen palkista Heikkisen blogin sivuilla

Muita päivän tapahtumia:

Kävin pikaisesti valokuvattavana tulevia uutisia varten. Tästä ei sinänsä enempää kerrottavaa, homma sujui ja tuli hyviä kuvia, jopa minun one-in-all ilmeilläni.
Minä, Janne Paalijärvi, Joonas Mäkinen ja Ahto Apajalahti kävimme osallistumassa Opetusministeriön Luovien sisältöjen luvattomaan verkkojakeluun, sen estämiseen mahdollisuuksiin ja tarpeisiin keskittyvässä tilaisuudessa. Tästä raportoin paremmin vielä yön jälkeen. Tilaisuus oli kiinnostava.

Samaan aikaan kun Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestöt pohtivat kuumeisesti uusia tienaamismalleja internetiä hyödyntäen, ammutaan alas hiemankin fiksummat ideat jos se vain mahdollista on.

Lainaus Digitodaystä:
”Vuoden toiminnassa ollut oppi- ja kurssikirjojen välityspalvelu Bookabooka keskeyttää vuokrattavien oppikirjojen välityksen 10. syyskuuta. Verkkopalvelun kautta käyttäjät ovat voineet myydä, ostaa, lainata tai vuokrata oppikirjojaan.”

Toisinsanoen tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ovat vihdoin onnistuneet painostamalla pakottamaan hyvän palvelun, josta moni ihminen hyötyi ja jolla oli potentiaaliset mahdollisuudet olla suuresti yleishyödyllinen kaikkia hyödyttävä, eikä ketään sortava palvelu. Kirjojen vuokraus yksityishenkilöltä toiselle on täysin sallittua, mutta koska siihen keksittiin tehokas välityskanava, haistoi mafia hetkessä rahantuoksun suunnan. Minä sanon, te pikkusieluiset nillittäjät jotka ette kestä ajatusta siitä, että joku keksii tavan helpottaa yksityishenkilöiden välistä yhteydenottoa ja kontaktin etsimistä, menkää itseenne ja miettikää mitä moisella toiminnalla saavutatte. Te olette uhka kukoistavan tulevaisuuden kehitykselle. BookaBooka ei suinkaan ollut rahantekokone, vaan pikemminkin ilmoitustaulu. Miksette puutu kauppojen seinillä oleviin ilmoitustauluihin silloin, kun niissä myydään esim. oppikirjoja? Asiaan puuttumisen järeys olisi nykyisiä tapoja mukaillen vaatia ilmoitustaulun tyhjentämistä ja sen eteen palkatun vartijan asettamista, joka tarkastaisi kaikki laitettavat ilmoitukset. Mikäli tähän ei kauppa suostu, tulee seinä purkaa, poistaen mahdollisuuden tuohon kamalaan rikollisuuteen.

Kannustan kaikkia kirjoja aiemmin vuokranneita pistämään ilmoitukset myynneiksi tai lahjoituksiksi ja sopivan vastapuolen kanssa kyseessä olevan vuokraus. Älkää antako mafian lannistaa, kirjojen vuokraaminen ei ole laitonta.

Lisää asiasta mm:

Piraattipuolue hämmästelee Bookabookaan kohdistettuja syytöksiä
Bookabooka keskeyttää kirjojen vuokrauksen

Saksan piraattipuolue Piratenpartei näytti jälleen sen. Vastoin kriitikoiden ikuista pessimismiä, menestys kasvaa kovaa vauhtia ja monta tärkeää virstapylvästä on jo saavutettu! Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lukea siitä, miten Piratenpartei on saanut jäsenekseen mukaan loikanneen kansanedustajan, Jörg Taussin, Saksan vihreiden yhden perustajajäsenen, Herbert Rusche ja nyt kaksi kunnallisvaltuutettua. Onneksi olkoon Piratenpartei!

Myös Piraattipuolueella lähenee uuden Loviisan vuoksi järjestettävät kunnallisvaalit. Muistakaa pistää paikallisten kesken sana kiertämään PP:n ehdokkaasta, Mikael Böökistä.