Miten kiertää hyvitysmaksut hankkiessa ulkoisen kiintolevyn

 

Vasta hetki sitten kirjoitin yksinkertaisten blogausten puolesta, mutta lupasin taannoin muutamille tutuille ja vieraille tekeväni yksinkertaisen muistilistan siitä, miten välttää maksamasta Hyvitysmaksua ulkoisista kiintolevyistä uusien asetusten voimaantulon myötä. Tällaista ohjeistusta olisi järjetöntä tehdä ilman esimerkkejä ja tuotteisiin linkittämistä, eikä linkittämättä jättämisen tietenkään tule olla mikään tavoite itsessään.

Olen ottanut useasti kantaa hyvitysmaksujärjestelmän vääryyteen ja epärehellisyyteen, mutta koska kyseinen huijaus edelleen porskuttaa iloisesti, opetellaan ainakin kiertämään sitä lain mukaisesti. Hyvä puoli uudessa asetuksessa on, että se on lähestulkoon vanhentunut jo julkaistessa. Hyvitysmaksuja viilatessaan Opetusministeriö määritteli ulkoisista kiintolevyistä hyvitysmaksun piiriin kaikki 250GB – 3TB kokoiset levyt, mutta ei sitä suurempia eikä sisäisten kiintolevyjen käyttöä.

Hyvitysmaksu laajennettiin koskemaan ulkoisia kiintolevyjä, koska niiden nähtiin täyttävän kriteerin ”käytetään merkittävissä määrin hyvitysmaksun alaisen materiaalin tallentamiseen”. Minä haluaisin nähdä yhdenkin puolueettoman, tai edes puolueellisen tutkimuksen joka tukisi tätä. Täyttä sontaa. Koko määritelmä kattaa niin vähäisen määrän kopioitua materiaalia tänä päivänä, ettei tuohon voi uskoa edes tekijänoikeuksien haltijat. Kirjastoista kopioituja elokuvia, kirjoja ja musiikkiako nuo levyt muka ovat täynnä? Vai peräti YLE areenalta myöhempää katselua varten tallennettuja ohjelmia? Huomautan siis jälleen kerran, hyvitysmaksulla ei ole mitään tekemistä omien valokuvien, varmuuskopioiden, videoiden, musiikkien, asennettujen ohjelmistojen tai nettilatausten kanssa – ne eivät kuulu lain mukaan hyvitysmaksun piiriin.

Hyvitysmaksun suuruus ulkoisissa kiintolevyissä:

  • 250-950GB levyissa hyvitysmaksu on viisi euroa.
  • 950GB – 3TB levyissä hyvitysmaksu on kymmenen euroa.

Voimme tehdä muutaman lyhyen laskutoimituksen todetaksemme Kusetusmaksun vaikutuksen hintoihin:

 

  • 250GB LaCie Rikiki maksaa kaupassa 43 euroa, hinnasta 5 euroa on hyvitysmaksua.
  • 1TB WD Elements levy maksaa kaupassa 69 euroa, hinnasta 10 euroa on hyvitysmaksua.

 

Molempien hinta siis sisältää jopa asiakkaalle yli 10% korotuksen. Jos huomioitaisiin mukaan arvonlisävero, on korotuksen merkitys myyjäyritykselle vielä suurempi.

Samaan aikaan suomenkielinen hintaseurantapalveluistakin löytyvä Pixmania myy yllä olevaa 1TB levyä hintaan 48 euroa, samoilla postikuluilla kuin suomalaiset yritykset. Ei siis murehtia vain omasta puolesta, asetuksella kustaan sekä asiakkaiden, että kotimaisten yritysten nilkoille.

Nyt kun olemme saaneet hyvitysmaksun hintavaikutuksen selville, on aiheellista katsoa miten se kierretään.

Vaihtoehdot ovat:

  1. Ostetaan niin suuri ulkoinen levy, ettei se kuulu hyvitysmaksun piiriin
  2. Tehdään sisäisestä kiintolevystä ulkoinen kiintolevy itse
  3. Vaaditaan hyvitysmaksun palautusta
  4. Ostetaan ulkoiset kiintolevyt ulkomailta

1) Ostetaan niin suuri ulkoinen levy, ettei se kuulu hyvitysmaksun piiriin.

Tämä saattaa olla toisille täysin käypä vaihtoehto. euron arvo suhteessa tallennustilaan on kuitenkin huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi yhden teran levyllä. Esimerkiksi WD MyBook 4TB maksaa 393 euroa, eli lähes sata euroa per teratavu. Pixmanian esimerkki maksoi 48 euroa per teratavu ostaessa 1TB levyn. Reilu puolen vuoden sisällä tämä vaihtoehto lienee yksi realistisimmista, mutta tällä hetkellä vain sellaisten kannattaa harkita, jotka todella tarvitsevat enemmän tallennustilaa.

2) Tehdään sisäisestä kiintolevystä ulkoinen kiintolevy itse

Mikäli halutaan pieni ja siro ulkoinen asema, ostetaan 2,5″ kiintolevylle kotelo ja itse kiintolevy, vaikkapa 250GB – yhteishinta 45,65e (plus postikulut). Jos taas fyysisesti hieman suurempi levy kelpaa, valitaan esimerkiksi 3,5″ kiintolevyn kotelo ja 1TB kiintolevy – yhteishinta 76,90e (plus postikulut).

Molemmat vaihtoehdot tulivat hieman ulkoisia levyjä kalliimmiksi, mutta eduksi voidaan laskea kotelon osto. Jatkossa mikäli tulee tarve saada lisää tallennustilaa, voi vanhan kotelon sisään vaihtaa helposti uuden kiintolevyn. Sisäiset levyt ovat myös yleensä nopeampia kuin ulkoiset.

3) Vaaditaan hyvitysmaksun palautusta

Mikäli tallennusmediaa käytetään opetuskäytössä, ammattimaisessa käytössä tai vammaisille tarkoitettujen tallenteiden tarjonnassa, voi Teostolta vaatia hyvitysmaksun palautusta.

4) Ostetaan ulkoiset kiintolevyt ulkomailta

Vaikka mielummin mainostaisin ja suosisin kotimaisia yrityksiä, voitiin jo esimerkistä nähdä miten ulkomailta tallennusmedian ostaminen tulee huomattavasti halvemmaksi yhtä pienellä tilauksen vaivalla. Monet yritysten sivustot ovat jopa tarjolla myös suomeksi. CD- ja DVD-mediat useat tilaavatkin jo nierle.com ym. sivustoilta, jatkossa ehkäpä myös ulkoiset kiintolevyt.

Tiivistäen:

On ikävää nähdä kotimaisia markkinoita tulehdutettavan järjettömillä päätöksillä, mutta asiakas pystyy vaikuttamaan ostokäyttäytymisellään. Hyvitysmaksun voi kiertää tukien kotimaisia markkinoita tai tilaamalla ulkomailta – useimmiten jälkimmäinen on helpompaa ja edullisempaa, varsinkin kun moni yritys toimii suomenkielellä ja niin lyhyillä toimitusajoilla, ettei tilaaja usein tiedä edes ostavansa todellisuudessa suoraan ulkomailta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *