Ehdokkaat kansaa enemmän kuntien pakkoliitosten kannalla hämeessä?

Kansa kannattaa pakkoliitoksia ehdokkaita enemmän” uutisoi Etelä-Suomen Sanomat tänään 16.10.

Tarkemmin ottaen uutisessa kerrotaan ehdokkaista vain 20 prosenttia olevan pakkoliitosten kannalla, kun kuntalaisista 33% kannattaa sitä. Haluan kuitenkin nostaa esille, että mittauksessa jätetään huomiotta oleellinen vaikutin joka selittänee eroa jossain määrin.

Hollolassa järjestettiin kaksi vuotta sitten neuvoa-antava kansanäänestys kuntaliitoksesta ja tuolloin 83 prosenttia vastusti liitosta. Puoltavia oli vain noin 15 prosenttia ja äänestysaktiivisuus pyöri 60 prosentin paremmalla puolella.

Ovatko mielipiteet siis muuttuneet? Ehkä osin jos uhkaa ei enää koeta niin suureksi äänestyksen jälkeen. Mutta ehdokkaiden liitosvastaisuus kuitenkin selittynee pääosin sillä, että kuntalaiset ovat päässeet antamaan äänensä asian puolesta ja valtuustoehdokkaat haluavat tuota äänestystulosta kunnioittaa. Montaa ehdokasta ei Hollolasta tunnu löytyvän, joka uskaltaisi ainakaan ääneen kuntalaisten mielipidettä vastustaa.

Kansalle tarvitaan lisää vaikutusmahdollisuuksia, myös kunnallispolitiikassa ja kun tuota harvinaista herkkua (vaikkakin vain neuvoa-antavana) on annettu, sitä vastaan ei sovi sotia vaan jokaisen hollolalaisen ehdokkaan tulisi sitä kunnioittaa.

Haavisto presidentiksi

Monien yllätykseksi Pekka Haavisto ponnahti presidentinvaaleissa sijoilla kakkoselle ja pääsi siten vaalien toiselle kierrokselle. Itse kannatan Haavistoa hänen arvomaailmavalintojensa vuoksi, kun taas ehdokkaan puolueen, seksuaalisen suuntautumisen tai armeijan käynnin koen presidentinvaaleissa kohtalaisen merkityksettömäksi.

Tuen osoituksen lisäksi haluan kuitenkin blogauksella nostaa esille seuraavat asiat, jotka voivat olla menneet monilta sivusuun. En vertaile kantoja Niinistön kantoihin, sillä joko asiat eivät Niinistöä kiinnosta, tai hänellä ei ole riittävästi aikaa, mutta noihin aiheisiin ei kantoja juuri tunnu löytyvän.

Haavisto ei ole täyspäiväpiraatti, mutta piraattiystävälliseksi ehdokkaaksi häntä varmasti voi sanoa.

Haavisto muun muassa

– vastustaa kolmen hudin lain ideaa, jossa verkkoyhteyksiä voidaan katkoa tekijänoikeusrikkomusepäilyksien perusteella
– ymmärtää kohtalaisesti tietoyhteiskuntaa koskevia aiheita
– suhtautuu kriittisesti ennakkosensuuriin
– tiedostaa Ruotsin harjoittaman FRA-vakoilun vaarat, luvannut ottaa puheenaiheeksi ulkopolitiikassa jos tulee valituksi
– kannattaa palveluntarjoajien vastuuvapautta. Lainaus: “Vastuu verkkoliikenteen valvonnasta ei kuulu operaattoreille sen enempää kuin kirjepostin sisällön valvonta kuuluu Itellalle.”
– haluaa avata lisää viranomaisten tuottamaa tietoa avoimeksi
– tiedostaa tekijänoikeussuojan luomia rajoitteita, tarkastelee asiaa molemmilta näkökulmilta

Tähän listaan on käytetty päälähteenä Afterdawnin ehdokastenttiä, Niinistöltä vastausta tenttiin ei saatu.

Oma valintani oli selvä jo ennen lainattua ehdokastenttiä, mutta koska yksittäinen, piraattien näkökulmasta tärkeä tenttaus jää liian helposti näkemättä, keräsin listatut perustelut pääosin siitä.

Ennakkoäänestys presidentinvaalien toiselle kierrokselle alkaa keskiviikkona, muistakaa käydä äänestämässä.

Nyt loppu metanolin ryystäminen!

Nuo tuulilasinpesunestettä aina huoltoasemoiden myymälätiloissa hörppivät spurgut ja mopopojat on päätetty vihdoin pistää ahtaalle. Jos ette tienneet moisen ongelman olemassaoloa, ei se mitään, en minäkään.

Mitä himputtia oikein on taas tekeillä? En itsekään ollut asiaa toukokuussa huomannut, mutta Iltalehden nostettua asia esille kävi ilmi Sosiaali- ja terveysministeriön tehneen tarkennetun päätöksen “vaarallisten kemikaalien” myyntitiloista.

Asetuksen mukaan vaaralliset kemikaalit, eli lähinnä metanolia sisältävät, ovat jatkossa säilytettävä myyntitiloissa lukittuina. Perusteluissa ei suinkaan ollut spurgut, mopopojat tai itsetuhoiset humalanhakuiset kuten ehkä äkkiseltään voisi ajatella, vaan se, ettei asiakas vahingossa ostaisi myrkyllisiä kemikaaleja. Tuo hörppiminen taitaakin siis tapahtua vahingossa maitotölkkien ostajille.

Säädös ei polje suoranaisesti kenenkään oikeuksia, eikä se liene kohtuuttoman suuri investointi lukituskaltereihin. Sen psykologinen vaikutus on se, joka minua enemmän huolestuttaa.  Nuorina yleinen sananparsi oli, että ellei joku ole kiellettyä, se on sallittua. Nyt kaikki hiemankin haitallinen pyritään pistämään lukkojen taakse ja sanallisen kiellon sijaan panostetaan siis selkeämpään estämiseen. Ainakaan se ei opeta ottamaan vastuuta omasta elämästään, oli sitten kyse siitä, hörppisikö tänään hiukan tuulilasinpesunestettä vai vaivautuisiko katsomaan millaisen tölkin maitoa sitä huoltikselta ostaa.

Maailmassa on ziljardi vakavampaakin huolimattomuusasiaa joihin voisi kiinnittää huomiota, sen sijaan näperrellään tällaisten parissa. Vahingot eivät siltikään välttämättä vähene kun vaikutetaan vain ostotilanteeseen. Naapurin vanha ukko aikoinaan kiskoi naamaansa pussillisen rotanmyrkkyä luultuaan mannaryyneiksi. Myynti oli ennestään jo säänneltyä ja ostaa pystyi vain poliisilaitokselta.

 

ps. näiden aineiden myyminen on jo nyt kielletty alle 18-vuotiaille, joutuvatko mopoautoilijat tekemään omat cocktailit lasinpesuun?

Rastimon arvosteleminen kallista

 

Moni muukin on jo aiheesta kirjoittanut ja olin jo varma, ettei itselläni ole mitään lisää annettavaa tähän. Siitä huolimatta useampi on jo tullut kyselemään lisätietoja.

Kyseessähän on siis Case Rastimo vs Paalijärvi oikeudenkäynti, jossa Paalijärvi hävisi ja tuomittiin maksamaan suhteellisen mitättömän summan sakkoja. Sakkojen suuruutta on helppo vähätellä kun muistaa, että pelkät oikeudenkäyntikulut lankesivat myös Paalijärvelle ja ne ovat useita tuhansia euroja.

 

 

 

Mistä tässä kaikessa siis olikaan nyt kyse ja miksi Rastimo suuttui omasta viestistään?

Aikoinaan vielä Vihreiden riveissä ollut Espoon kaupunginvaltuutettu, tuolloin heikohkosti tunnettu elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo herätti raivoisaa keskustelua esiintymällä tietotekniikkaa ja verkkoliikennettä ymmärtävänä blogaajana, jossa kuitenkin lähes kohta kohdalta kaikki johtopäätökset olivat menneet enemmän tai vähemmän metsään. Hän muun muassa kirosi uusimman Myrsky elokuvansa linkkien löytyvän kaupallisilta vertaisverkkosivuilta. Monet enemmän sivustojen toimintaa ymmärtäneet koittivat aluksi kohteliaasti avata Rastimon silmät luomalla täysin keksityistä aiheista samanlaisia latauslinkkejä samalle sivustolle näyttääkseen, ettei elokuva itse asiassa ole sivustolla ladattavissa vaan koko sivuston toiminta perustuu ihmisten huijaukseen – kyseessä ei siis ollut edes vertaisverkkosivusto kuten Rastimo luuli.

“Menin vertaisverkkosivustoille, jossa Myrskyä levitetään. Sivuilla oli mainoksia, jossa korostetun vähäpukeiset naiset tarjoavat miehille seuraa. Aivan kuin prostituutio olisi siirtynyt kadulta verkkoon. Osa naisista oli thai-tyttöjä. Miten he olivat sinne päätyneet? Toivottavasti se on vain mielikuvitukseni tuotetta, että köyhät aasialaiset perheet myyvät tyttöjään kaupattavaksi verkkoon musiikin ja leffojen sekaan?

Outo kokemus oli myös yrittää ladata oma elokuvansa vertais-verkkosivustolta. Se ei nimittäin onnistunut, koska en suostunut antamaan luottokorttitietojani sivuston ylläpitäjälle.”

Kuten arvata saattaa, kun neuvot ja ohjeet blogin pitäjälle eivät tuntuneet uppoavan, monet ärsyyntyivät ja joku jo kärjistääkseen esimerkkiään postitti linkin, joka väitti olevan ladattavissa Rastimon ohjaaman lapsipornoelokuvan. Valitettavasti pitkässä ja väsyttävässä keskustelussa toisinaan sorrutaan ala-arvoisiin esimerkkeihin.

Tästä kimpaantuneena Rastimo itse lähetti Vihreiden julkiselle sähköpostilistalle viestin ja sisällytti tuon linkin sekä kertoi loukkaantuneensa niiden sisällöstä. Piraattipuolueen tiedottaja Janne Paalijärvi oli yksi listan tilaajista ja hän välitti viestin toiselle palstalle (kuvalauta.fi) samassa muodossa, lisäten vain arvostelevan kommenttinsa selkeästi erilleen loppuun.

Epäilen Rastimon alunperin halunneen syyttää tuon kyseisen loukkaavan linkin bloginsa kommenttikenttään lisännyttä, mutta kun ei saanut henkilöä selville, on hän suutuspäissään hyökännyt seuraavan kohteen kimppuun. Tässä tapauksessa Janne Paalijärven joka vain lainasi Rastimon itsensä viestiä.

Käräjäoikeuden tuomio

Kaikki tuntuivat pitävän itsestäänselvyytenä, ettei Paalijärveä voisi tuomita toisen kirjoituksista. Toisin kuitenkin kävi ja maailma muuttui taas hivenen epävarmemmaksi. Käräjäoikeus tuomitsi Paalijärven valheellisen tiedon levittämisestä. Oikeuden päätöksestä selviää, ettei tapausta käsitellessä ollut riittävästi perehdytty tuomioperusteisiin. Käräjäoikeus totesi, että jos Paalijärven olisi ollut tarkoitus vain arvostella Rastimon kirjoitusta ja asiantuntemusta, hänen ei olisi tarvinnut liittää keksittyä latauslinkkiä mukaan lainaukseen ja sen vuoksi latauslinkki oli loukkaavan valheen levittämistä tietoisesti.

Mitä käräjäoikeus missasi?

Kaisa Rastimo on Espoon kaupunginvaltuutettu ja tuolloin vielä Vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmän jäsen. Häneltä siis voidaan odottaa julkisen asemansa takia hieman paksunahkaisuutta ja tietoteknistä osaamista ja ymmärrystä. Mikä tärkeintä, kuvalauta.fi sivusto ei ollut suunnattu samoissa määrin satunnaisten kävijöiden satunnaiseen keskusteluun kuten esimerkiksi suomi24.fi palstat, vaan sen käyttäjäkunta on keskimääräistä paremmin verkon toimintaa ymmärtävää. Tämän ja työryhmän jäsenyyden vuoksi oli täysin luontevaa, että tuo linkki saatettiin mukaan keskusteluun. Ilman linkkiä viesti ei olisi tuonut yhtä tehokkaasti esille Rastimon asiantuntemattomuutta, eikä lukija voisi tietää kyseessä olevan huijaussivusto vertaisverkkosivuston sijaan. Lähes jokainen palvelun käyttäjä pystyi jo ilman linkin avaamista tajuamaan mistä on kyse, eikä kukaan varmasti luullut Rastimon yht’äkkiä alkaneen ohjaamaan lapsipornoa. Tuomiota valheellisen tiedon levittämisestä ei olisi voitu antaa, mikäli linkin tarpeellisuus Rastimon asiantuntemuksen arvostelemiseksi olisi ymmärretty.

Viestin arvostelutarkoituksen paljastaa myös Paalijärven ainoa oma kirjoitus viestin yhteydessä:

“Nauraisin, jos tilanne ei olisi oikeasti vakava. Perinteisten puolueiden sisällä on suuria nykymuotoisen vapaan internetin vastaisia voimia. Muistakaa äänestää ensi vaaleissa oikein. Tai muistakaa edes äänestää.”

Tapaus on perin surullinen suomalaisten sananvapauden kannalta, joskin tuomiosta paistaa lävitse käräjäoikeuden kiinnostuksen puute. Tarkoitus oli todennäköisesti käsitellä asia nopeasti ja siirtää korkeampien oikeusasteiden huoviin. Niin tai näin, paskanmaku suuhun jäi.

 

Laajakaista kaikille hanke vastatuulessa

 

Aukaistaanpa blogi pitkästä aikaa. Olen ollut todella laiska blogaamaan sitten eduskuntavaalien – ei siksi, että blogailu olisi ollut vain vaalikampanjointia, vaan koska tapahtumaa ympärillä on ollut paljon. Syntyipä perheeseen kaunis tyttökin loppukesästä. En aio lupailla aktiivista blogailua vielä hetkeen, mutta koitetaan kuitenkin skarpata.

Itse asiaan.

Digitodayn tämänpäiväisessä uutisessa uusi viestintäministerimme Krista Kiuru kummastelee operaattorien nihkeyttä tarjoutua rakentamaan valtion tukemaa laajakaistaverkkoa haja-asutusseuduilla. Halusin kantaa oman korteni kekoon, jos vaikka joku sitä saisi hyödynnettyä.

Laajakaista kaikille hanke on kaunis idea ja kannatan sitä. Itse toteutuksessa kuitenkin on edelleen parantamisen varaa kuten varmasti voi huomata tarjouksien nihkeydestä. Yksi syy vähäisiin vastauksiin kilpailutuksessa varmasti on hinta; valtion tukema osuus ei loppujen lopuksi ole kovinkaan suuri. Uutisoinnista voisi olettaa valtion maksavan suurimman osan. Kuitenkin todellisuudessa kunnille ja operaattorille jää mojova investointi edelleen. Vielä ratkaisevammaksi ongelmaksi kuitenkin on tuntunut nousevan tuettujen alueiden määrittely. Koska Digitoday uutisessaan nosti esille Päijät-Hämeen, kerron esimerkin omalta alueeltani.

Asun Hollolan kirkonkylällä. Alue on päällisin puolin maaseutua, mutta asukkaita on kohtalaisen tiheässä. Jopa meidän lyhyellä kotitiellä asuu omakotitaloissa toista kymmentä lapsiperhettä. Kun kunta teki rajauksiaan alueista jotka kuuluvat valtion tuen piiriin ja alueista joiden voidaan olettaa kehittyvän luonnollisten markkinoiden myötä, rajattiin tämäkin alue pois tuensaajista. Alue kuitenkin on liian harvaan asuttua operaattorin mieleen ja useista kymmenistä kyselyistä ja toiveista huolimatta mitään lupauksia tietoyhteyksien parantamiseen ei ole luvassa. Operaattoreita ei kiinnosta alue, jossa tuotto on vähäistä. Omassa tapauksessamme taloon ei ole mahdollista saada yli 4 megan adsl tai muutakaan kiinteää liittymää vanhojen huonojen puhelinlinjojen vuoksi, eikä linjoja suostuta korjaamaan.

Ainakin vielä pienen aikaa sitten maaseudulle muuttoa mainostettiin voimakkaasti ja painotettiin sitä, miten tietoliikenneyhteydet mahdollistavat etätyön muodossa nykyään työnteon harvempaan asutuilla seuduillakin. Nykyisellään perheemme viisi tietokonetta jakavat 3g yhteyden joka ei juuri tuota 4 megan adsl liittymää nopeampi ole, mutta kumpaakaan ei voida pitää sähköpostinvaihtoa kummallisempaan etätyöhön soveltuvana. Toisinaan iltaisin joudun puremaan hammasta jo suorittaessa joitakin hyvin yksinkertaisia arkisia toimintoja nettiyhteydellä.

Mitä huomioita siis kaikesta tästä voitaisiin vetää? Ainakin se, että valtion tukemien alueiden määrittely on tällä hetkellä aivan liian tiukkaa ja mikäli kohdealueita ei laajenneta, näille tuen ulkopuolisille alueille tuskin ikinä saadaan kaksisia tietoliikenneyhteyksiä. Tuettujen alueiden laajentamista tukee myös se, että operaattoreille on kannattavampaa investoida suurempaan alueeseen kerralla ja kun investoitava alue sisältää myös tiheämpään asuttuja alueita, on verkonrakennuskilpailutukseen osallistuminenkin realistisempaa tuotto-odotukset huomioon ottaen. Operaattorit eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita ja niitä on turha moittia kiinnostuksen puutteesta.

Uutisessa ministeri totesikin, että “julkisen tuen osoittamista maakuntakohteisiin voitaisiin miettiä tarkemmin.” Hienoa, oikeilla jäljillä ollaan selkeästi.

Toimivien tietoliikenneyhteyksien aikaansaaminen pikaisesti olisi tärkeää niin työllisyyden kuin yhteiskunnallisen kehityksen vuoksi. Lisäksi toimivat yhteydet parantavat mahdollisuuksia levittäytyä muuallekin kuin suuriin kaupunkeihin. Ne ovat maaseuduille tulevaisuudessa elinehto.

 

Vastine Olli Leppäselle – Väärinkäsityksiä kaupallisesta suoja-ajasta

Verkkotutka.fi uutisoi lauluntekijä/muusikko Olli Leppäsen huolesta musiikinteon kannattavuudesta Piraattipuolueen esittämillä tekijänoikeuden suoja-ajoilla. Leppäsen huoli toimeentulosta on tietenkin aito, sillä hänen kertomansa mukaan teoksen tekemiseen ja sille oikean esittäjän löytymiseen ja tuottamiseen voi helposti kulua kymmenenkin vuotta.

Kaupallinen suoja-aika tarkoittaa aikaa, jolloin tekijällä on yksinoikeus päättää teoksen kaupallisesta käytöstä tai käyttämättömyydestä. Useimmilla aloilla tällaisia erioikeuksia ei ole olemassakaan.

Haluan huojentaa Leppäsen mieltä tällä varsin yksinkertaisella korjauksella. En tiedä mistä virheellinen käsitys Leppäselle on kantautunut, mutta Piraattipuolue ei tavoittele mallia jossa teoksen tekijä voisi menettää oikeudet teokseen jo ennen julkaisua, vaan Piraattipuolue on nimenomaisesti tarjoamassa suoja-aikaa julkaistulle teokselle. Piraattipuolueen tavoite on antaa teokselle 5-10 vuoden kaupallinen suoja-aika teoksen julkaisusta, ei tekohetkestä. Määritellyssä ajassa teos yleensä ehtii tuottaa merkittävimmän osan kaikesta tuottamastaan tulosta tekijälleen silti tarjoten mahdollisuuden teoksen hyödyntämiseen vielä tulevaisuudessakin.

Vaikka kaupallisen suoja-ajan loputtua yksinpäätäntäoikeus teoksen käytöstä lakkaa ja tarjoaa muillekin mahdollisuuden hyödyntää jo olemassaolevaa teosta osana muuta kokonaisuutta, jatkokehittää sitä tai muutoin hyödyntää, on yhtälailla myös alkuperäisellä tekijällä teokseen täydet käyttöoikeudet edelleen. Myös moraaliset oikeudet koskevat teosta vielä kaupallisen suoja-ajan päätyttyäkin.

Leppäsen pelkäämää tilanne ei ole mahdollinen Piraattipuolueen esittämin toimintamallein.

 

Jos pidät mielipiteistäni tai haluat tukea ehdokkuuttani, osoita se vaikka liittymällä FB-sivuni seuraajaksi ja levitä tietoa ehdokkuudestani eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.

Miten kiertää hyvitysmaksut hankkiessa ulkoisen kiintolevyn

 

Vasta hetki sitten kirjoitin yksinkertaisten blogausten puolesta, mutta lupasin taannoin muutamille tutuille ja vieraille tekeväni yksinkertaisen muistilistan siitä, miten välttää maksamasta Hyvitysmaksua ulkoisista kiintolevyistä uusien asetusten voimaantulon myötä. Tällaista ohjeistusta olisi järjetöntä tehdä ilman esimerkkejä ja tuotteisiin linkittämistä, eikä linkittämättä jättämisen tietenkään tule olla mikään tavoite itsessään.

Olen ottanut useasti kantaa hyvitysmaksujärjestelmän vääryyteen ja epärehellisyyteen, mutta koska kyseinen huijaus edelleen porskuttaa iloisesti, opetellaan ainakin kiertämään sitä lain mukaisesti. Hyvä puoli uudessa asetuksessa on, että se on lähestulkoon vanhentunut jo julkaistessa. Hyvitysmaksuja viilatessaan Opetusministeriö määritteli ulkoisista kiintolevyistä hyvitysmaksun piiriin kaikki 250GB – 3TB kokoiset levyt, mutta ei sitä suurempia eikä sisäisten kiintolevyjen käyttöä.

Hyvitysmaksu laajennettiin koskemaan ulkoisia kiintolevyjä, koska niiden nähtiin täyttävän kriteerin “käytetään merkittävissä määrin hyvitysmaksun alaisen materiaalin tallentamiseen”. Minä haluaisin nähdä yhdenkin puolueettoman, tai edes puolueellisen tutkimuksen joka tukisi tätä. Täyttä sontaa. Koko määritelmä kattaa niin vähäisen määrän kopioitua materiaalia tänä päivänä, ettei tuohon voi uskoa edes tekijänoikeuksien haltijat. Kirjastoista kopioituja elokuvia, kirjoja ja musiikkiako nuo levyt muka ovat täynnä? Vai peräti YLE areenalta myöhempää katselua varten tallennettuja ohjelmia? Huomautan siis jälleen kerran, hyvitysmaksulla ei ole mitään tekemistä omien valokuvien, varmuuskopioiden, videoiden, musiikkien, asennettujen ohjelmistojen tai nettilatausten kanssa – ne eivät kuulu lain mukaan hyvitysmaksun piiriin.

Hyvitysmaksun suuruus ulkoisissa kiintolevyissä:

  • 250-950GB levyissa hyvitysmaksu on viisi euroa.
  • 950GB – 3TB levyissä hyvitysmaksu on kymmenen euroa.

Voimme tehdä muutaman lyhyen laskutoimituksen todetaksemme Kusetusmaksun vaikutuksen hintoihin:

 

  • 250GB LaCie Rikiki maksaa kaupassa 43 euroa, hinnasta 5 euroa on hyvitysmaksua.
  • 1TB WD Elements levy maksaa kaupassa 69 euroa, hinnasta 10 euroa on hyvitysmaksua.

 

Molempien hinta siis sisältää jopa asiakkaalle yli 10% korotuksen. Jos huomioitaisiin mukaan arvonlisävero, on korotuksen merkitys myyjäyritykselle vielä suurempi.

Samaan aikaan suomenkielinen hintaseurantapalveluistakin löytyvä Pixmania myy yllä olevaa 1TB levyä hintaan 48 euroa, samoilla postikuluilla kuin suomalaiset yritykset. Ei siis murehtia vain omasta puolesta, asetuksella kustaan sekä asiakkaiden, että kotimaisten yritysten nilkoille.

Nyt kun olemme saaneet hyvitysmaksun hintavaikutuksen selville, on aiheellista katsoa miten se kierretään.

Vaihtoehdot ovat:

  1. Ostetaan niin suuri ulkoinen levy, ettei se kuulu hyvitysmaksun piiriin
  2. Tehdään sisäisestä kiintolevystä ulkoinen kiintolevy itse
  3. Vaaditaan hyvitysmaksun palautusta
  4. Ostetaan ulkoiset kiintolevyt ulkomailta

1) Ostetaan niin suuri ulkoinen levy, ettei se kuulu hyvitysmaksun piiriin.

Tämä saattaa olla toisille täysin käypä vaihtoehto. euron arvo suhteessa tallennustilaan on kuitenkin huomattavasti huonompi kuin esimerkiksi yhden teran levyllä. Esimerkiksi WD MyBook 4TB maksaa 393 euroa, eli lähes sata euroa per teratavu. Pixmanian esimerkki maksoi 48 euroa per teratavu ostaessa 1TB levyn. Reilu puolen vuoden sisällä tämä vaihtoehto lienee yksi realistisimmista, mutta tällä hetkellä vain sellaisten kannattaa harkita, jotka todella tarvitsevat enemmän tallennustilaa.

2) Tehdään sisäisestä kiintolevystä ulkoinen kiintolevy itse

Mikäli halutaan pieni ja siro ulkoinen asema, ostetaan 2,5″ kiintolevylle kotelo ja itse kiintolevy, vaikkapa 250GB – yhteishinta 45,65e (plus postikulut). Jos taas fyysisesti hieman suurempi levy kelpaa, valitaan esimerkiksi 3,5″ kiintolevyn kotelo ja 1TB kiintolevy – yhteishinta 76,90e (plus postikulut).

Molemmat vaihtoehdot tulivat hieman ulkoisia levyjä kalliimmiksi, mutta eduksi voidaan laskea kotelon osto. Jatkossa mikäli tulee tarve saada lisää tallennustilaa, voi vanhan kotelon sisään vaihtaa helposti uuden kiintolevyn. Sisäiset levyt ovat myös yleensä nopeampia kuin ulkoiset.

3) Vaaditaan hyvitysmaksun palautusta

Mikäli tallennusmediaa käytetään opetuskäytössä, ammattimaisessa käytössä tai vammaisille tarkoitettujen tallenteiden tarjonnassa, voi Teostolta vaatia hyvitysmaksun palautusta.

4) Ostetaan ulkoiset kiintolevyt ulkomailta

Vaikka mielummin mainostaisin ja suosisin kotimaisia yrityksiä, voitiin jo esimerkistä nähdä miten ulkomailta tallennusmedian ostaminen tulee huomattavasti halvemmaksi yhtä pienellä tilauksen vaivalla. Monet yritysten sivustot ovat jopa tarjolla myös suomeksi. CD- ja DVD-mediat useat tilaavatkin jo nierle.com ym. sivustoilta, jatkossa ehkäpä myös ulkoiset kiintolevyt.

Tiivistäen:

On ikävää nähdä kotimaisia markkinoita tulehdutettavan järjettömillä päätöksillä, mutta asiakas pystyy vaikuttamaan ostokäyttäytymisellään. Hyvitysmaksun voi kiertää tukien kotimaisia markkinoita tai tilaamalla ulkomailta – useimmiten jälkimmäinen on helpompaa ja edullisempaa, varsinkin kun moni yritys toimii suomenkielellä ja niin lyhyillä toimitusajoilla, ettei tilaaja usein tiedä edes ostavansa todellisuudessa suoraan ulkomailta.

 

Milloin blogeista tuli artikkeleja?

..vai olivatko blogit jo syntyessään pitkiä?

Olen koittanut muistella taaksepäin aikaan, jolloin blogit vasta tulivat. Olivatko ne aina pitkiä jaaritelmia tai mielipidekirjoituksia joissa pyrittiin linkittämään jokainen mahdollinen mielipidettä tukeva lähde. Useimmiten hiemankin pidempää blogausta lukiessa alkaa haukotuttamaan ja kiertely ja kaartelu kadottaa selkeän punaisen langan lukijalta. Näin ei ollut mielestäni aina.

On tottakai ymmärrettävää, että varsinkin poliittisissa blogauksissa pyritään tekemään kirjoitus joka on tyhjentävä, mutta samalla tuo tekniikka karsii jossain määrin pois jatkokeskustelun syntymistä. En jaksa uskoa olevani ainoa jota ei kiinnosta lukea muutamaa ruudullista diipadaapaa etsien aiheen ydintä seasta.

Uskoisin tilanteeseen olevan ajauduttu kolmesta syystä. Syyt eivät suinkaan ole huonoja, mutta ne ovat kuitenkin muuttaneet blogausten luonteen täysin.

1) Halutaan näyttää esimerkkiä miten ammatillisen uutisoinnin pitäisi toimia. Uutisen yhteydessä lähdeviitteet ja jatkolinkit olisivat toisinaan todella hyödyllisiä.

2) Halutaan tuoda esille asiaan perehtyminen. Blogeissa on helppo mollata jonkun kirjoitusta asiantuntemattomaksi ja hätäisesti heitetyksi tajunnanvirraksi.

3) Mahdollisimman fiksun kuvan antaminen itsestään on useimmille tärkeää. Tehokkaasti perustellut mielipiteet ovat hyvä tapa siihen.

Näitä pohdittuani päätin jälleen kerran pyrkiä tekemään kirjoituksistani vielä helppoluettavampia. En koe blogia itsepönkittämisen työkaluksi, en halua opastaa ja korvata vaan täydentää sillä ammatillista uutisointia, enkä halua perustella ja lähdeliittein taustatukea jokaista kirjoitusta mahdollisimman laajalti, vaan useimmiten keskustelun herättäminen on tärkeämpää kuin yksittäinen mielipide.

Blogit eivät olleet mielestäni nykyisenkaltaisia raskasta luettavaa aikoinaan ja niin kauan kuin twitterin ja blogin lisäksi ei ole selkeää välimallia, noiden kahden välillä tulee olemaan suuri aukko.

Oletteko nähneet Californication nimistä sarjaa? En tiedä esitetäänkö sitä Suomessa, mutta olettaisin ainakin. Alkujaksoissa kirjailija ryhtyy palkallisesti blogaamaan ja tuon blogailun on tarkoitus olla ns. päivittäistä jatkumoa, päiväkirjamerkintää. Tuosta päiväkirjamuodosta nykyinen blogi on käsittääkseni kehittynyt.

ps. Tämän blogauksen myötä luovun Flattr napin käytöstä kunnes Puheenvuoroon integroidaan kyseinen toiminto. Kirjoittamisen ei tulisi olla liian vaivalloista ja nykyinen napin esille saaminen teki siitä sellaista.

 

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 6/6, vaihtoehtoiset liiketoimintamallit

Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.
———-

Vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja on olemassa paljon jo nyt ja monet ovat vielä kokonaan keksimättä. On olemassa hyvin toimivia esimerkkejä lähes kaikista eri liiketoimintamalleista, joten kyse on lähinnä siitä, osaako julkaisija valita tai kehittää itselleen sopivan.

Lunnasmalli on jo maailmalla paljon suosiota saavuttanut rahoitusmalli, jossa kuluttajilta pyydetään tietty summa lahjoituksia ja summan täyttyessä teos julkaistaan vapaaseen käyttöön. Tällä menetelmällä on kerätty jopa miljoona euroa kahdessa viikossa.

Oheistuotekauppa on joillekin tärkeä. Yksi Suomen suosituimmista ja myyvimmistä yhtyeistä, Ville Valon luotsaama HIM tienaa merkittävimmän osan tuloistaan oheistuotteiden myynnillä ja keikkailulla. Oheistuotteita voivat olla t-paidat, pelit, kahvimukit, lippalakit tai julisteet.

Vapaaehtoisilla maksuilla on myyty musiikkia ja saatu sellaiset tulot, että normaalin toimintamallin kulut huomioon ottaen tulokset olivat paremmat kuin perinteisellä levymyynnillä. Vapaaehtoinen maksu voi toimia erillisten lahjoitusnappien tai mainosten kautta tai vapaaehtoista maksua voidaan pyytää vaikkapa teoksen lataamisen yhteydessä.

Lisäarvon myynnillä on myös kerätty suuria summia. Lisäarvo voi olla erikoispainos teoksesta, oma nimi mainittuna tukijalistassa tai melkein mitä tahansa sellaista, jota maksaja arvostaa. Erityisesti jo ennestään suosiossa oleville tekijöille tämä tapa voi olla tehokas.

Mainosrahoitus soveltuu joillekin. Kirjassa limonadimainos voisi olla ikävä yllätys, mutta esimerkiksi elokuvissa ja sarjoissa mainonta on arkipäivää.

Laajakaistaverolla on mahdollista kompensoida kuvitellut tekijänoikeuskorvauksien menetykset. Tälläkin hetkellä ainakin Brasiliassa neuvotellaan laajakaistaveron käyttöönotosta. Mallin mukaan jokainen laajakaistayhteyden tilaaja maksaisi kuukausimaksussaan ylimääräiset 1,4 euroa, jotka tilitettäisiin tekijöille. Lähin Suomessa käytössä oleva verrokki olisikin todennäköisesti tyhjien tallennusmedioiden hinnassa kerättävä hyvitysmaksu, niin sanottu kasettimaksu. Laakajaistavero on ideana kuitenkin siinä mielessä huono, että kertyneiden rahojen jakamista on vaikea toteuttaa tasapuolisesti, eikä myöskään ole kyetty näyttämään toteen koko kompensoinnin tarvetta.

On siis syytä pohtia, onko yhteiskunnan kehityksen kannalta viisasta rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia opiskeluun, kommunikointiin, palveluiden käyttöön, viihteen saantiin ja yleensäkin estää koko todellisen tietoyhteiskunnan kehittyminen vain muutaman ammattialan sopeutumishaluttomuuden vuoksi, vai haluammeko uskoa mahdollisuuteen, jossa keinotekoiset rajoitteet eivät estä ihmistä kehittymästä yhä lisää.

Haluammeko luoda ympäristön, jossa rikomme lakia lähes päivittäin, useimmiten edes sitä tietämättä, jossa tekijänoikeudet hidastavat kehitystä ja haittaavat luovaa työtä, yhteiskunnan, jossa laki on kirjoitettu yksipuolisesta näkökulmasta ja erityisesti suurin osa nuorista leimataan lähes automaattisesti rikollisiksi?

Piraattipuolue ei vaadi tekijänoikeusjärjestelmän romuttamista, vaan järkevöittämistä. Piraattipuolue tunnustaa tekijän oikeuden tulla tunnustetuksi tekijänä ja haluaa jopa säilyttää 5–10 vuoden suoja-ajan kaupallista käyttöä varten. Piraattipuolue haluaa laillistaa yksityisen ei-kaupallisen kopioinnin ja käytön, sillä lähtökohtana ei voi olla tilanne, jossa lähes kaikki ovat rikollisia ja lakia voi rikkoa päivittäin tietämättään. Piraattipuolue ei ole pelaamassa riskipeliä kulttuurin tuotannon kanssa, vaan muutoshalu ja sen seuraamukset ovat tarkkaan pohdittuja. Muutoksia ei tarvitse toteuttaa kertarysäyksellä yhdessä yössä. Eteneminen voidaan hoitaa askel kerrallaan. Jokaisen muutoksen jälkeen voi tarkistaa, ovatko seuraukset olleet myönteisiä vai kielteisiä. Näin nähtäisiin, kuinka pitkälle Piraattipuolueen esittämää mallia kannattaa toteuttaa.


Nettilataajat ja tuomioistuimet, tarkastelkaa toimianne

Vertaisverkkoja voidaan käyttää eri tavoin ja tarkoituksin. Mikä käyttö on laillista ja mikä ei, jääköön jokaisen itse tulkittavaksi. Sillä periaatteellahan laitkin kirjoitetaan, että kenen tahansa tulisi voida ymmärtää laillisen ja laittoman toiminnan ero. Jos ero ei siis ole teille selkeä, syyttäkää huonoa lakia – se on todella monimutkainen ja järjen vastainen.

Käräjäoikeus on antanut tuomionsa nyt syksyllä parikin kertaa peräkkäin periaattein, jotka useimmat tekijänoikeuslain ja vertaisverkkotekniikat tuntevat tajuavat vääriksi. Oikein toimiessaan tuomioistuimet olisivat kutsuneet asiantuntijat kertomaan miten Direct Connect -hubin* ylläpito tapahtuu ja sanktiota olisi tullut, mikäli syytetty syyllistyy tekijänoikeusloukkaukseen levittämällä tekijänoikeuden suojan alaista materiaalia luvattomasti. Pelkkä hubin tai torrent-sivuston ylläpito ei sitä tarkoita. Itse vertaisverkkopalvelun ylläpitäminen ei ole rikos vaan palvelus yhteiskunnalle. Ylläpitäjä ei oletusarvoisesti toimi rikollisesti, vaan hän asettaa käytettäväksi palvelun, jota käyttäjät voivat käyttää laillisiin tai laittomiin tarkoituksiin. Usein molempiin. Palvelun tehtävä on tarjota kanava, jota kautta käyttäjät löytävät toisensa, tiedostot eivät liiku lainkaan itse palvelujen kautta.

Minäkin olen ylläpitänyt DC-hubia muutaman vuoden. Aikaa siitä onkin jo kymmenen vuotta, Direct Connect -protokolla oli vasta kehittynyt hyvin toimivaksi.

Ylläpidinkö hubia tekijänoikeudella suojatun materiaalin välittämistä varten?
En, mutta kuten mitä tahansa tiedostojen jakamisen mahdollistavaa palvelua (mukaanlukien sähköposti ja messenger) tiesin palvelua voivan käyttää siihen.

Oliko hubilla minimi-jakamisvaatimus?
Kyllä, ajankohdasta riippuen 2-50 GB. Hubeille määritellään yleensä jakamisen minimirajat. Määrän asettamisen tarkoitus ei kuitenkaan ole yllyttää  tekijänoikeusloukkauksiin, vaan huolehtia siitä, että dataa on paljon  jaossa. Direct Connectin heikkous ja vahvuus on pienissä yhteisöissä.  Mitä suurempi hubin käyttäjien yhteenlaskettu jaettu datamäärä on, sen  todennäköisimmin käyttäjä kykenee löytämään haluamansa ja erityisesti  saamaan sen ladattua kohtuullisella nopeudella. Niin, nopeus on  ratkaisevaa myös datan tarjonnassa. Esimerkiksi minä ja monet muut  jaoimme laillisesti eri Linux-jakeluversioita paljon, sillä viralliset  jakelupalvelimet olivat hitaita ja tukkoisia. Jos kymmenenkin jakoi  samaa jakeluversiota hubilla yhtäaikaisesti, oli aiheellista odottaa  suurempaa latausnopeutta kuin virallisesta lähteestä ja paikallisia  lähteitä suosimalla vähentää maailmanlaajuisen verkon rasitusta.

Tarkastinko mitä materiaalia käyttäjät jakoivat?
Sisältöä olisi ollut mahdotonta pyrkiä seulomaan tarkasti, puhumattakaan mahdollisuudesta tietää mikä kaikki on luvattomasti jaossa ja mikä luvallisesti. Dataa voi jakaa halutessaan millä tahansa tiedostonimillä ja ainoa tapa valvoa sisällön oikeellisuutta olisi ladata kaikkien käyttäjien jakama kaikki materiaali. Tähän luonnollisesti eivät ylläpitäjien yhteysnopeudet tai ajalliset resurssit voi riittää mitenkään. Palveluntarjoaja ei voi olla vastuussa käyttäjien tekemisistä, tai se johtaa mielivaltaiseen sensuuriin. Sen lisäksi, että tarkastaminen olisi huomattavan raskasta, tulisi tarkastamiselle kokea myös tarvetta. Jos vapaa kulttuurin jakaminen ei ole moraalikäsityksen vastaista, motiivia tarkastukselle ei ole. Minä en kokenut tiedostonjakamista  pahana vaan mahtavan hienona mullistuksena.

Nyt Direct Connect -käyttäjistä ja ylläpitäjistä kuitenkin leivotaan enemmän kuin kyseenalaisin keinoin rikollisia ja DC:n käyttöä kannattaa välttää jopa väärien tuomioiden vuoksi. Jos hiemankaan pelkäät syytetyksi joutumista, älä käytä Direct Connectia. Se on erityisen suosittu pahamaineisten kiristyskirjeiden lähettäjien parissa, sillä sieltä on helppo etsiä kuka jakaa jotakin epäilyttävää. Oli materiaali sitten oikeasti tekijänoikeuksia rikkovaa tai ei, et todennäköisesti ole valmis ottamaan 10-300 tuhannen euron riskiä lähtemällä siitä taistelemaan oikeuteen. Käytä mielummin protokollia, jotka toimivat vertaisverkon periaatteiden mukaan, mutta eivät näytä hälyyttävän paljon tietoa kerralla. Tällaisia ovat esimerkiksi BitTorrent ja F2F-palvelut.

Aika jolloin minä pidin DC-hubia, oli kultaista aikaa ennen Lex Karpelaa. Tuolloin ylläpitäminen oli vielä yksiselitteisesti laillista. Nykyään tulkintoja venytetään miten sattuu ja Lex Karpela poisti vuonna 2006 ansiotarkoituksen vaatimuksen tekijänoikeuden alaisen materiaalin rikolliseksi leimaamisesta. Henkilökohtaisesti uskon vapaan informaation, myös tekijänoikeudella suojatun, jakamisen olevan hyvä ja kehittävä asia. Ellei rikokseen yllyttäminen olisi laitonta, kehoittaisinkin teitä kaikkia levittämään rakastamaanne kulttuuria toisillenne niin paljon kuin mieli tekee, mutta koska se kuitenkin on, keskitän senkin ajan poliittiseen vaikuttamiseen muuttaakseni tuon surkean lain.

*Direct Connect -hubi on keskuspalvelu, johon kaikki yhteisön käyttäjät yhdistävät ja löytävät sitä kautta toisensa. Hubien ylläpitäjät harvoin jakavat mitään, sillä kaikki vähäinenkin nettiliikenteen käyttö näkyy helposti käyttäjämäärän tippumisena, sillä hubi vaatii runsaasti verkkokaistaa. Itse hubi ei edes pysty jakamaan mitään, sillä ei ole julkisia tiedostoja vaan se toimii vain yhdyskäytävänä kuten puhelinkeskus.