Missä seuraava Nokia?

Tämän fraasin olen vähätellenkin kuullut kymmeniä kertoja. Sen lausunta sopii yhtä hyvin niin ministerin kuin tavallisen kadun tallaajankin suuhun, mutta kuten varmaan kaikki tiedämme, uusi Nokia ei synny vain hokemalla.

Uudeksi Nokiaksi, eli massiivisen määrän mainetta, kunniaa ja verotuloja Suomelle tuovaksi ideaksi tai yritykseksi on tituleerattu muun muassa menetettyä mahdollisuutta keksiä Facebook, Twitter, Google tai YouTube. Tituleeraukset ovat sinällään olleet osuvia, että noiden ideoiden ja yritysten taustalla liikkuvat järisyttävän suuret määrät rahaa. Esimerkiksi YouTube liikkuu teknisesti ottaen edelleen tappiollisuuden rajamaastossa, mutta sen tuomat työpaikat, verotulot ja viihteellinen sekä yleissivistävä hyöty on merkittävää. Kaksi muuta taas tahkovat voittoa oikein urakalla.

Miksi siis tällaisia tai jopa jotakin näistä palveluista ole keksitty ja kehitetty Suomessa? Voisimme käydä monia vaikutteita lävitse, mutta valitsin pari tärkeintä, syyt joiden takia näiden palveluiden syntyminen Suomessa olisi lähes sula mahdottomuus.

1. Tekijänoikeudet
Kaikki esitetyt palvelut rikkovat röyhkeästi tekijänoikeuslakia. Ja miksi eivät rikkoisikaan, sillä laki on vanha, kulunut ja pahanhajuinen, aivan kuten loppuunkäytetyt sukat; sillä erolla että sukat eivät jarruta yhteiskunnallista kehitystä. Valtaosa YouTubessa olevista musiikkivideoista, dokumenteistä ja piirretyistä rikkoo tekijänoikeuksia. Facebookissa on suorastaan yleinen harrastus käyttää valmiita hahmokuvia, linkittää kuviin ja videoihin jotka rikkovat tekijänoikeuslakia. Googlella on löydettävissä rutkasti tekijänoikeuksia rikkovaa materiaalia ja se jopa osaa itse näyttää sellaista kuvahaussa. Harrastaapa Google itsekkin kirjojen digitalisointia vaikka monien mielestä toimet ovat reilusti yli lain sallimien rajojen.

2. Vastuun mielivaltainen sysääminen
Facebook, Twitter, Youtube ja moni muu palvelu olisi Suomen lainsäädännön alla lähes mahdotonta ylläpitää vastuukysymysten takia. Juuri taannoin korkein oikeus linjasi erään vertaisverkkopalvelun ylläpitäjät syyllisiksi laillisesta toiminnasta?!? Kyseessä ei niinkään ollut mitä ylläpitäjät tekivät, vaan mitä he eivät tehneet. He eivät aktiivisesti karsineet palvelustaan tekijänoikeutta rikkoen julkaistuja teosten jakelulinkkejä, vaan antoivat toiminnan jatkua suhteellisen vapaasti. Se halusivatko ylläpitäjät laitonta materiaalia jaettavan vai ei, on toissijaista. Heidät tuomittiin tekijänoikeuslain rikkomisen mahdollistamisesta. Tämä tarkoittaa vastuun sysäämistä kaikkien sähköisten palveluiden ylläpitäjille palvelun käyttäjien tekemisistä, oli palvelun tarkoitus sitten mikä vain ja oli palvelu sitten kaupallinen tai hyvää hyvyyttään vapaaehtoisesti tehty ilmaispalvelu. Suomen edellyttämän valvonnan taso tappaisi Facebookin, Twitterin, Googlen ja YouTuben työvoiman kustannuksiin ja palvelun huonontumiseen. Esimerkiksi YouTubessa katsotaan kaksi miljardia videota päivässä, uutta materiaalia lisätään joka päivä lähes neljän vuoden edestä ja videoita kommentoidaan vielä ahkerammin. Facebookissa on aktiivisia keskustelijoita yli 500 miljoonaa. Kaiken tämän järjestelmällinen valvominen olisi mahdottomuus.

3. Globalisoituminen
Internet on tehokkaasti laimentanut maiden välisten rajojen merkitykset. Samaa palvelua on mahdollista käyttää niin Suomesta, Amerikasta kuin Australiastakin ja siten myös potentiaalinen asiakaskunta on maailmanlaajuinen. Tarkastellessa valtioita joissa laadukkaiden sähköisten palveluiden pyörittäminen on mahdollista, Suomi sijoittuu kärkipäähän laitteistojen ja yhteyksien hinnoissa sekä verotuksen raasteessa. Taakkana on myös Ruotsin FRA:n harjoittama järjestelmällinen tietoliikenteen vakoilu. Vaikka joku suomalainen hyvän palvelun keksisikin, voitte olla varmoja hänen harkitsevan monen monta kertaa pystyttääkkö palvelu Suomeen vai muualle (ja kenties muuttaa itsekin samalla). Ellei palvelu ole selkeästi lokalisoitu, sille harvemmin on olemassa selkeää kohdemaata tai ns. point of originia. Monet palvelut ovatkin usean ihmisen yhteistyön tuloksia ja tekijät saattavat olla täysin eri maista. Jos palvelun ei koeta mitenkään erityisesti kuuluvan Suomeen tai olevan suomalainen, miksi palvelun pystyttäjät kokisivat tarpeelliseksi maksaa yhtä korkeimmista verotuksista ja palkoista juuri Suomeen? Lainsäädäntömme ja verotuskäytäntömme ovat täysin hakoteilla globaalien sähköisten palveluiden osalta, sillä ulkomaille kohdistuvat kauppalait ovat kirjoitettu lähinnä ajatellen perinteistä ulkomaan vientiä ja tuontia.

Kaikesta tästä on varoiteltu jo pienen ikuisuuden ajan ja silti tälläkin hetkellä eduskunnassa ollaan ajamassa Suomeen vielä voimakkaampaa tekijänoikeuslakia, verkkotoiminnan vastuukysymyksistä keskustellaan jatkuvasti kiristävään sävyyn ja globaalia liiketoimintaa karkoitetaan muualle.

Tiesittekö, että rakas hallituksemme on jälleen näyttänyt oman lyhytnäköisyytensä ja ajanut käsiteltäväksi lakiesityksen, jossa vaaditaan tekijänoikeusjärjestöille oikeutta lähettää lähes kaikkiin kotitalouksiin varoituskirjeitä tekijänoikeuksien valvonnan nimissä?

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 5/6, Hyödylliseen liiketoimintamalliin

Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.
———-

Ahto Apajalahti ja Kaj Sotala julkaisivat maaliskuussa 2010 kirjan nimeltä Jokapiraatinoikeus. Se on tuhti tietopaketti kaikille, jotka haluavat ymmärtää tiukkoja tekijänoikeuksien höllentämiseksi toimivien piraattien ajatusmaailmaa. Kirja on ostettavissa kirjakaupoista, mutta piraattiaatteen mukaisesti löydettävissä myös ilmaiseksi suoraan selaimessa luettavana ja ladattavana.

Jokapiraatinoikeudessa tuodaan hyvin esille ero ilmaisen ja vapaan välillä. Ilmaisuuden ei tarvitse olla itseisarvo, vaan tärkeintä on vapaa levitettävyys. Kirjaa myydään fyysisenä kappaleena, mutta silti annetaan jokaiselle halukkaalle lukijalle mahdollisuus hankkia kopio kirjasta itse valitsemallaan tavalla. Tässä tapauksessa kirjan kustantaja WSOY itse tarjoaa sähköisesti luettavaa versiota maksullisen fyysisen kappaleen lisäksi. Voin siis halutessani tiedonjanoiselle viitata kirjan tiettyyn kohtaa ja kertoa, mistä kyseisen kohdan voi lukea heti. Täysin vapaasta jakelusta ei voi vielä puhua edes Jokapiraatinoikeuden kohdalla, sillä toistaiseksi suurimmat tuottajat ovat hyvin kangistuneita perinteisiin kaavoihin.

Harva odottaa, että kaikki julkaistaisiin public domain -lisenssin alla ja luovutettaisiin kaikki oikeudet pois. Piraattipuolueen ajama malli onkin lähempänä Creative Commons -nimellä kulkevaa lisensointimallia. Kirjan julkaisu Piraattipuolueen mallin mukaisesti toimisi esimerkiksi näin:

 

  • Julkaisija julkaisee kirjan fyysisenä kappaleena myyntiin, halutessaan myös sähköisenä.
  • Mikään ei velvoita julkaisijaa jakelemaan ilmaisversiota kirjasta, mutta kasvavan myynnin toiveissa se saattaa silti tehdä niin.
  • Kuka tahansa yksityishenkilö saa kopioida kirjan omaan käyttöönsä ja jakaa sitä muille, mutta käytön tulee nimenomaan olla yksityistä ja ei-kaupallista.
  • Kaupallinen suoja-aika kirjalla säilyy 5–10 vuotta, minkä jälkeen muutkin jakelijat voivat halutessaan levittää kirjaa sellaisenaan, päivitettynä tai muokattuna.
  • Julkaisija luonnollisesti voisi myydä jakeluoikeutta muille vielä suoja-ajan ollessa voimassa.
  • Teoksen moraaliset tekijänoikeudet säilyvät ikuisesti, tekijöillä on aina oikeus tulla tunnustetuksi tekijäksi, kukaan muu ei saa väittää olevansa kirjan tekijä.

Ilmaisversioiden jakelu saattaa olla myynnille hyödyllistä, sillä menekin pahin vihollinen on tuntemattomuus. Jos kukaan ei tiedä teoksesta, kukaan ei voi suositella sitä muille luettavaksi tai innostua kirjassa esitetyistä ideoista. Maailmalta löytyy paljon esimerkkejä, joissa ilmaisjakelulla on siivitetty myyntiä huimiin kertoimiin. Jokapiraatinoikeus listaa paljon näitä esimerkkejä sekä tutkimustuloksia aiheen parista.

Vaikka esimerkkinä olikin kirja, samat periaatteet soveltuvat kaikkiin kulttuurin muotoihin. Kirjat ovat sinällään erikoisessa asemassa, että niiden kopiointia ei ole vielä lähdetty erityisesti rajoittamaan. Kirjastosta voi lainata kirjan ja sen saa laillisesti kopioida itselleen yksityiseen käyttöön. Cd- ja dvd-tallenteita on teoriassa laillista kopioida omaan käyttöön, mutta mikäli ne sisältävät kopiosuojauksen, muuttuu kopiointi laittomaksi. Asiaa ei muuta edes se, että levy on laillisesti hankittu. Varmuuskopiointi tai toiseen datamuotoon siirto on tuolloin laitonta, ja lakia voi rikkoa jopa vahingossa, sillä kaikki soittimet tai kopiointiohjelmistot eivät suojauksesta erikseen ilmoita.

Myös valtio tuottaa informaatiota suuria määriä, niin viihde- kuin hyötykäyttöönkin. Valtiolla ei kuitenkaan ole tarvetta saada teoksista tuottoa, sillä rahoittajina toimivat jo ennestään veronmaksajat. Valtion tuottaman informaation siis tulisikin olla mahdollisimman vapaasti käytettävissä, jotta tuotetun materiaalin hyötykäyttö saataisiin maksimoitua. Karttatietojen, erilaisten tilastojen ja muiden koottujen tietojen avulla olisi mahdollista tuottaa kansalaisille edullisia ja hyödyllisiä palveluja, kun taas haittapuolia näiden palveluiden tarjonnasta on vaikea löytää, onhan kansa jo itse maksanut sisällön.

Kaikesta tästä voisi olettaa, että kyseessä ovat kaupallisten markkinoiden edut vastaan kuluttajan edut. Tämän vuoksi usein esitetään kysymys ”miten ala X tulee toimeen, kun yksityinen kopiointi sallitaan ja suoja-aikaa lyhennetään?”

Vaikka useimmat kaupallisilla markkinoilla toimivat media-alan yritykset eivät vielä ole sitä sisäistäneet, kyseessä eivät ole molempien edut, jotka olisivat ristiriidassa. Ristiriidassa ovat kuluttajan edut ja perinteinen liiketoimintamalli. Yksityinen kopiointi on edelleen sallittua monissa muodoissa eikä tuota oikeutta ole mahdollista poistaa, sillä sen ei katsota haittaavan kaupallista toimintaa. Internetin myötä yksityisestä kopioinnista on kuitenkin tullut tehokkaampaa ja se saattaa ajaa osan alalla toimivista panostamaan erilaisiin liiketoimintamalleihin. Suurelle osalle yksityisen kopioinnin salliminen internetin välityksellä ei aiheuta minkäänlaisia muutospaineita. Kulutustottumukset muuttuvat ja markkinoiden on kaikilla muillakin aloilla mukauduttava niiden ehdoilla.

Hollannissa edes hiven ymmärrystä tupakoitsijoille

Lainaan koko Uuden Suomen lyhyen uutisen:

Hollanti aikoo sallia tupakoinnin pienissä baareissa ja pubeissa. Hallituksen mukaan tupakointi sallitaan kuitenkin vain alle 70 neliön yrityksissä, joissa omistaja on ainoa työntekijä.
Ravintoloita, baareja ja kahviloita koskeva tupakointikielto astui voimaan Hollannissa kesällä 2008. Lakia on kuitenkin rikottu yleisesti. Erityisesti pienet pubit ovat valittaneet, että kielto on vienyt niiltä asiakkaat.
Terveysministeriön mukaan lainmuutos vapauttaa tupakoinnin muutamassa tuhannessa baarissa ja pubissa eri puolilla Hollantia.

Onpa hienoa nähdä, että jossakin halutaan vielä arvostaa kansalaisten tahtoa, eikä koiteta holhouksen voimalla pakottaa muuttamaan tottumuksiaan. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka lopettivat baareissa käynnin lähes täydellisesti viimeisten tupakkakieltojen astuttua voimaan.

Nyt on hyvä tilaisuus jollakin nälväistä, että kyllä siellä baarissa on paljon mukavampaa nyt kun ei tupakka haise. Kukaan ei pakota tulemaan samoihin baareihin. Minä en ole kiinnostunut istumaan baarissa, jossa joudun ravaamaan ulkona kylmässä tupakoimassa, tuntevani tekevän jotakin halveksittua joka pitää toteuttaa muiden katseilta piilossa, en ole kiinnostunut jättämään kaikkia arvotavaroita pöytään tai keräämään levitettyjä tavaroita jokaisen tupakalla käynnin vuoksi. Lakimuutos teki baarissa istumisesta epämiellyttävämpää kuin jossakin muussa rennossa ympäristössä vaikka baari nimenomaan oli mielestäni se “kuin toinen olohuone” jossa voi tavata tuttuja.

Nykyisten lakiuudistusten jälkeen siis seurasta ei karsiutunut pois vain tupakoimattomia hajuhaittojen vuoksi, vaan myös tupakoivia epämukavuuden vuoksi. Ja luonnollisesti kun seura pienenee, se pienenee vielä lisää vähäisten seurustelumahdollisuuksien vuoksi.

Myönnän olevani överiksi vedetyistä tupakointikielloista katkera. Ymmärrän täysin savuttomien ravintoloiden/baarien tarpeen ja minusta ne olivat todella tervetulleita. En kuitenkaan hyväksy sitä, ettei anniskelupaikka itse voi päättää tilastaan.

Ehkä sinällään merkityksetön seikka, mutta olen itse ollut viitisen vuotta pienehkössä baarissa töissä ja siksi koen näiden paikkojen tarjoaman “toisen olohuoneen” käsitteen tärkeäksi.

Roskapostitusta, uhkailua ja keinottelua

Pitkäänhän se on ollut nähtävissä, että tekijänoikeuden osalta järjestelmäämme ja päättäjiämme vaivaa jonkinlainen krooninen aivottomuus, mutta nyt pistää väkisinkin suututtamaan. Taisi olla minun ensimmäinen useamman päivän loma tänä vuonna ja mitä sillä aikaa tapahtuukaan.

Käräjäoikeus tuomitsi ulkomaiset yritykset maksamaan Suomeen hyvitysmaksuja, mikäli yrityksiltä voi tilata Suomeen CD- tai DVD-tallennemedioita.
Presidentti teki Opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteleman lakiehdotuksen eduskunnalle, jonka tarkoitus on mahdollistaa tekijänoikeusjärjestöille koko kansaa koskeva roskapostitus.

Hyvitysmaksut aka tallennemediamaksut aka kasettimaksut

Koska kaikilla (edes päättäjillä) ei tunnu aina olevan selkeää käsitystä mitä nämä mystiset hyvitysmaksut ovat, niin kerrataanpa hieman: Hyvitysmaksut ovat aikoinaan yksityisen kopioinnin yleistyessä luotu varmuuskeino, jolla luovan työn tekijät voivat saada korvausta tyhjien tallennusmedioiden kaupasta, jotta laillinen yksityinen kopiointi ei söisi tekijöiden tuloja liikaa. Hyvitysmaksut eivät siis ole korvaus laittomasta kopioinnista, kuten nettilataamisesta, vaan jo suurimmin osin historiaan jääneestä kaverilta cd:n kopioimisesta tai kirjastosta leffan tallentamisesta. Tuollaisen kopioinnin osuus yksityisestä kopioinnista on tänä päivänä mitätön osuus, sillä Internet on tehnyt kopioinnista helpompaa, ekologisempaa ja taloudellisempaa. Jotkut toki tallentavat netistä lataamansa mediat levyille ja tällöin maksavat hyvitysmaksua vaikkei kyseinen tallennus edes hyvitysmaksun piiriin kuulu.

Nyt käräjäoikeus tuomitsi myös ulkomaiset yritykset maksamaan Suomeen hyvitysmaksua, mikäli myyvät Suomeen tallennusmedioita joissa tilaaja itse toimii maahantuojana. Heetkinen… Miten tämä on itseasiassa edes mahdollista? Miten Suomen oikeusjärjestelmällä voi olla oikeus vaatia ulkomaista yritystä maksamaan Suomeen maksuja, ellei yritys itse harrasta maahantuontia eikä sinällään ole edes mitenkään tekemisissä koko Suomeen tuonnin kanssa?

Käräjäoikeus totesi maksuvastuun olevan yrityksellä, ellei maahantuoja (tilaajana toimiva yksityishenkilö) itse hoida hyvitysmaksujen maksamista. Asia mitä luultavimmin menee kyllä EU-tuomioistuimeen, sillä Suomi ei voi ylimielisesti vaatia ulkomaisia yrityksiä maksamaan veroluonteista maksua toiseen maahan. Täysin samoin periaattein voitaisiin vaatia mitä tahansa ulkomaista yritystä omatoimisesti maksamaan Suomeen sitä sun tätä, ellei maahantuoja itse hoida asiaa kuten tarkoitus on. Tilanne on muinkin osin epäselvä, sillä tuomion mukaan ulkomainen yritys saattaa joutua maksamaan hyvitysmaksut nyt jopa kahdessa maassa. Hyvitysmaksut joiden olemassaololle ei nyky-yhteiskunnassa ole edes mitään perusteluita.

Pitää muistaa että kyseessä on alunperinkin ollut vain varmuuskeino luovan työn tekijöiden tulojen turvaamiseksi ja nyt kun on voitu selkeästi nähdä kulttuurin leviämisen olevankin myynnille positiivista, nämä tekijät saavat rahastaa kahteen kertaan, myynnin sekä hyvitysmaksun muodossa ja jopa silloinkin kun heidän tuotoksiaan ei edes käytetä.

 

Tekijänoikeusjärjestöille roskapostitusoikeus

29.10 perjantaina presidentti Halonen antoi eduskunnalle lakiesityksen, joka antaisi tekijänoikeusjärjestöille oikeuden harrastaa järjestelmällistä lähes koko kansaan kohdistuvaa roskapostitusta pelkkien epäilysten perusteella. Näiden uhkailukirjeiden toivotaan vähentävän nettilataamista vedoten järjettömän suuriin tulonmenetyksiin, vaikka samaan aikaan useat tutkimukset toteavat tulonmenetysten olevan mitättömät tai jopa päinvastaiset – verkkolataaminen kasvattaa teosten suosiota ja nostaa niiden myyntiä.

Lakiesitys on lisäksi jo luonteeltaan täysin ristiriidassa normaalien lain muodostusperiaatteiden kanssa. Lakia säätäessä tulee ottaa huomioon muun muassa sen hyödyllisyys, toteutettavuus ja  moraalivaikutukset.

  • Esitetty roskapostitusoikeus on hyödyllisyydeltään täysi nolla, sillä uhkailukirjeillä ei ole mitään jatkoseuraamuksia (eikä tulekkaan olla tai olemme huomattavasti pahemmissa ongelmissa).
  • Toteutettavuus on järjetön, sillä loppukädessä juurikin luovan työn tekijät joutuvat itse maksamaan tekijänoikeusjärjestöjen kalliit oppivuodet. OPM arvioi jo yhden ainoan uhkauksen maksavan noin 60-250 euroa. Jos kirjeitä lähetettäisiin edes 300 000 netin käyttäjälle kerran, kulut olisivat jo n. 45 miljoonaa euroa (~150e/kerta).
  • Moraalivaikutusta taas voidaan pitää ehkä jopa Piraattipuolueelle suosiollisina, sillä esitetynlaisten kirjeiden  vastaanottaminen aiheuttaa vastareaktioita ja tuo esille verkkolataamisen yleisyyttä. Harrastetaanhan tekijänoikeudesta piittaamattomuutta tai tiedostamattomuutta todennäköisesti lähes jokaisessa kodissa jossa Internetin käyttö kuuluu osana arkeen.

Toimintaperiaate esityksen mukaan tulisi olemaan seuraava:

Tekijänoikeusjärjestöt seuraavat järjestelmällisesti yksityisten kansalaisten tekemisiä netissä.
Tekijänoikeusjärjestöt keräävät listan ajankohdasta ja IP-osoitteista, joiden epäilevät harrastavan luvatonta jakamista verkossa.
Listat toimitetaan kullekin Internet-operaattorille (jäljempänä ISP), jolle mikäkin IP on rekisteröity.ISP lähettää valmiiksi muotoillun uhkauskirjeen jokaiselle listan IP-osoitteen silloiselle käyttäjälle.
Kirje sisältää viestin jotakuinkin muodossa “Olet luvattomasti plaplapla, ole hyvä ja lopeta”.
Kirjeitä voi alkaa keräämään vaikkapa harrastukseksi kuten postimerkkejä, tai sytyttää niillä takkaa kuten *itse olen suunnitellut, mutta mitään muita seuraamuksia niistä ei tule.
Tekijänoikeusjärjestöt eivät saa ikinä tietää keille roskapostituksia on lähetetty, sillä IP:iden takana olevat identiteetit pysyvät vain ISP:n tiedossa.

* Itse en juurikaan harrasta nettilataamista vaikka koen sen täysin hyväksyttäväksi. Syynä vähäiseen latailuuni ovat avoimet ohjelmistot, jo kauan sitten vakiintunut musiikkimaku sekä halu tukea tekijöitä. Käytän kuitenkin paljon vertaisverkkoja myös laillisen materiaalin lataamiseen ja jakamiseen. Uhkauskirjeitä tulee napsumaan aivan varmasti myös laillisia keinoja harjoittaville.

Peruskristilliset :)

Enempää itse uutiseen puuttumatta tai siitä yllättynyttä näytellen, v*ttuileeko Uutispäivän Demari, onko kyseessä kirjoitusvirhe vai tulevaisuuden ennustus?

“IKL:n johtaja ehdolla perussuomalaisissa
Isänmaallisen kansanliiton puheenjohtaja Matti Järviharju on syksyn seurakuntavaaleissa peruskristillisten ehdokkaana Ilmajoen seurakunnassa.”

Joku itseasiassa esittikin jo kysymyksen: Kannattaisiko Kristillisten ja Perussuomalaisten suosiolla fuusioitua vai onko tavoitteissa suuriakin eroja? Molemmat kuitenkin kannattavat voimakkaita kristillisiä arvoja ja molemmilla sen voi kutsua vähintään yhdeksi päälinjaukseksi.

edit.
Peruskristilliset ovat todellakin seurakuntavaalien valitsijayhdistyksen nimi.

Vihreät kopioivat Piraattipuolueen tavoitteita

Ylen uutinen: Vihreät lyhentäisivät tekijänoikeuksien suoja-aikaa.

Joku voisi tässä vaiheessa todeta, että huono juttu, Vihreät syövät Piraattipuolueen vaalitulosta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä tekijänoikeuksien suoja-ajat ovat vain yksi (joskin tärkeä) aihe Piraattipuolueen tavoitteissa. Mielummin tässä vaiheessa toteankin: Hienoa!

Piraattipuolue osallistuu eduskuntavaaleihin ja aikoo totta kai vaikuttaa eduskunnan sisältä, onhan se yksi otollisin paikka vaikuttamiselle. Tämän lisäksi piraatit kuitenkin tuovat paineita muille poliittisille puolueille sekä nostavat esiin selkeitä ongelmakohtia, jotka ovat nykyisellään aliedustettuina. Mitä useampi näitä aiheita haluaa ajaa, sen parempi.

Onkin oikeastaan perin mielenkiintoista huomata, miten Piraattipuolue on jo ilman vielä yhtään valittua edustajaa tai valtakunnallisiin vaaleihin osallistua ehtimättömänä onnistunut vaikuttamaan paljon. Piraattipuolue on ollut aktiivisesti mukana lainvalmisteluihin liittyvissä lausuntokierroksissa, tehnyt työtä niin kadulla kuin verkossa, pitänyt seminaareja sekä onnistunut vaikuttamaan muiden puolueiden tavoitteisiin.

Vaikka Piraattipuolue siis osallistuukin eduskuntavaaleihin Vihreiden kilpailijana, on tämänkaltainen asennekehitys silti kansan etu ja siksi toivottava kehityssuunta. Toivon kuitenkin Vihreiden linjauksesta tulevan puolueen todellinen tavoite, eikä vain vaalipuhetta.

Olen Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä. Jos diggaat ajatuksiani, liity vaikkapa Facebook sivulle.

 

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 4/6, hyötyjät ja kärsijät.

Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.
———-

Ketkä hyötyvät tiukasta tekijänoikeuslaista?

On selvää, että tekijänoikeussuojasta on taloudellista hyötyä jollekin, eihän sitä muutoin olisi nykymuodossaan. Tulee myös muistaa, ettei tekijänoikeuksien tarkoitusta tai toimintaa sekoiteta tavaramerkkisuojaan, joka on täysin riippumaton tekijänoikeuksista ja jonka tarkoituksena on yleensä turvata ostajalle laatutuote. Tekijänoikeuksia ei pidä myöskään sotkea patentteihin, joiden tarkoitus on turvata keksintöjä, ei luovia teoksia.

Tekijät ja esittäjät hyötyvät tekijänoikeuksistaan hyvin vähän. Kymmenet tutkimukset riitelevät tuloksistaan, mutta keskimäärin useimmat tutkimukset toteavat yksityisestä kopioinnista olevan hyötyä (tai ainakin hyvin vähän haittaa) myynnille. Myynti tietty on vain yksi osa kokonaistuloista, ja monille kaikki muu ympärillä oleva toiminta onkin tärkeämpi tulonlähde. Vaikka tutkimusten mukaan yksityinen kopiointi ei negatiivisesti myyntiin vaikutakaan, tekijöille on hyödyllistä mitä useampi heidän tuotoksiaan haluaa. Mitä useampi on kiinnostunut, sitä enemmän on potentiaalisia tulonlähteitä.

Suurimmat ja mahdollisesti ainoat pitkästä tekijänoikeussuojasta hyötyjät ovat kustannus- ja levitysyhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt, jotka elättävät itsensä nykyisillä korvauskäytännöillä. Kun esimerkiksi EU:ssa suunniteltiin muusikoiden niin kutsutun lähisuojan pidentämistä 50:stä 95 vuoteen, laskettiin, että 72 prosenttia pidennyksestä koituvista hyödyistä olisi mennyt neljälle suurimmalle levy-yhtiölle (Universal, Sony BMG, Warner Music, EMI), 24 prosenttia parhaiten menestyvälle 20 prosentille esittäjistä, ja neljä prosenttia jäljelle jääneille 80 prosentille esittäjistä. Pitkät tekijänoikeudet eivät kuitenkaan ole suuryrityksille elinehto, vaan liiketoimintamalli, josta ei haluta luopua.

Keille tekijänoikeuslaista on haittaa?

Kuluttajat eivät pysty tutustumaan uusiin teoksiin vapaasti, käyttöä rajoitetaan keinotekoisesti ja jopa viattomat kärsivät kiihtyvässä ihmisjahdissa. Kuluttajan edun mukaista ei voi olla hänen omien oikeuksiensa, opiskelu- tai kommunikointimahdollisuuksiensa rajoittaminen. Tekijänoikeuslaki estää monien kuluttajalle hyödyllisten palvelujen perustamisen, eikä tekijänoikeuslaki tuo juurikaan oikeuksia kuluttajalle. Sen sijaan se tuo runsaasti keinotekoisia haittoja. Tekijänoikeuslaki kannustaa tarjoamaan palveluita kuluttajille mahdollisimman huonoin ehdoin, kuten käyttämään kopiosuojauksia, jotka haittaavat laillista yksitystä kopiointia. Tämä johtuu siitä, että yhdellä julkaisijalla on käytännössä ikuinen yksinoikeus julkaista teosta, jolloin kilpailua ei synny.

Tekijät ja esittäjät hyötyvät kuluttajista sitä enemmän, mitä useampi heistä pitää. Tuntemattomuus on tekijöiden ja esittäjien pahin vihollinen, eivät fanit. Itselleen teoksesta kopion tekevä ei varmastikaan aina osta teosta, varsinkin kun vapaus kokeilla sitä antaa mahdollisuuden etsiä teoksia, joista pitää eniten ja maksaa vain niistä. Omasta mielestään parhaimmat teokset kuluttaja saattaa ostaa, mutta vaikka näin ei kävisikään, kuluttaja toimii teoksen kävelevänä mainoskylttinä. Ihminen on sosiaalinen eläin ja haluaa keskustella muiden kanssa pitämistään asioista. Näin myös tieto hyvistä teoksista ja tekijöistä kulkee eteenpäin ja saavuttaa nopeasti suuria määriä potentiaalisia ostajia. Eikä sovi unohtaa halua osallistua elämyksiä tarjoaviin tapahtumiin, kuten live-keikkoihin tai elokuvaesityksiin tai halua ostaa oheistuotteita. Kaikki tämä toimii tiukan tekijänoikeuslain alaisena huomattavasti kankeammin.

Levitysoikeudet omistavat yritykset saavat suurimman hyödyn, mutta samalla tekijänoikeussuojat voivat myös haitata yrityksiä. Vanhojen teosten uudelleenjulkaisu on vaikeaa muille kuin niihin oikeudet omistavalle taholle, jolla ei välttämättä ole mitään halua uudelleenjulkaisuun. Jollakin toisella yrityksellä saattaisi olla kiinnostusta, mutta se ei voi tehdä sitä, vaikka tekijä itsekin olisi suostuvainen. Pahimmillaan teosten tekijä tai julkaisuoikeuksien omistaja ei ole enää edes tiedossa ja uudelleenjulkaisusta tulee mahdotonta.

Tekijänoikeusjärjestöille vahva tekijänoikeussuoja on luonnollisesti tärkeä, sillä järjestöt on perustettu näiden etujen valvontaan, eikä niillä ole mitään halua muuttaa tekijänoikeuslakia inhimillisemmäksi, sillä se saattaisi tehdä niistä vähemmän tarpeellisia. Silti myös tekijänoikeusjärjestöille löytyy paikkansa tulevaisuudessakin, mikäli uudistushaluja löytyy.

Kunnanvaltuuston marionetit

Toivon mukaan näin nyt ei kaikkialla sentään ole, mutta aika surkeaa kuultavaa oli erään entisen kunnanvaltuutetun sanoma. Valtuutettuna olo oli kuin tyhjän panttina tai marionettina, sillä omaa sanaa ei kuulemma tarvinnut huolehtia kokouksiin vievänsä. Kun jokin uusi asia tuli käsiteltäväksi, puoluejohdolta välitettynä tuli käsky äänestääkkö puolesta vai vastaan. Tähän ei kuulemma edustajalla ollut mitään sanomista, sillä oli tehty selväksi asian toimivan näin ja piste.

Kyseinen ihminen olikin yhden kauden jälkeen päättänyt olla edes hakematta enää uudestaan valituksi, sillä ei kokenut työlleen arvoa. Ennakkoon tuli käskytykset päätöksistä, olivat sitten julkisia tai yksittisen ihmisen rakennuslupahakemuksia. Kunnanvaltuutettujen työstä saamat palkkiot ovat useimmiten käsittääkseni suhteellisen mitättömät, eli valituksi olettaisi hakeuduttavan sen vuoksi, että haluaa tehdä asuinalueestaan paremman. Ei kuulosta kovin motivoivalta jos sananvalta koko asiassa riistetään.

Olen jonkin tason idealisti, pyrkimässä aina mielestäni toimivimpiin ratkaisuihin, vaikka ne eivät olisikaan välittömästi toteutettavissa. Saman kategorian ajattelumallin alle menee myös ajatus siitä, että 16-vuotiaat voisivat jo äänestää kunnallisvaaleissa. Puheet äänestysprosenttien nousuun saannista ovat huonoja verukkeita, ikärajan laskeminen saattaisi ehkä jopa laskea äänestysprosenttia, mutta sisäinen idealistini kertoo kunnallistasolla nuorten äänet tarpeellisiksi. En halua laskea eduskuntavaalien äänestysikärajaa, sillä noilla vaaleilla ei ole niin paljoa tarjottavana 16-vuotiaille kuin kunnallisvaaleilla. En haluaisi periaatteessa laskea äänestysikärajaa lainkaan, mutta nuorilla on heikot mahdollisuudet saada ääntään kuuluville ja nuorempien edustajien saaminen kunnanvaltuustoon olisi hyvä kanava. Nuoret pääsisivät vaikuttamaan suoraan siihen, ketkä päättävät alueen harrastusmahdollisuuksista ja nuortentoiminnasta – vastuuta ei voi sysätä vain kirkolle.

Alan kuitenkin pelätä, opetettaisiinko kunnanvaltuustolla vain nuorille aiemmin korruptio ja käskytettävänä oleminen, vai oppivatko puolueet joskus käyttäytymään?

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 3/6

Jos tekijänoikeuslainsäädäntö olisi ollut olemassa aina yhtä rajoittavana kuin nyt, olisimme kehityksessä todennäköisesti edelleen keskiajalla. Uusien palveluiden kehittäminen tai tiedon jakaminen olisi lähestulkoon mahdotonta, sillä aina löytyisi joku, jolla on oikeudet tietoon. Disney-yhtiö on tuonut paljon piirrettyjä hahmoja koko maailman nautittavaksi. Samalla se on kuitenkin yksi voimakkaimpia tiukan tekijänoikeuslain puolestapuhujia. Mikäli tekijänoikeuslaki kuitenkin olisi ollut jo Walt Disneyn aloittaessa sellainen, jollaiseksi yhtiö sitä nykyään ajaa, suuri osa hahmoista ja tarinoista olisi ollut tuon suojan alaisia, eikä Disney olisi lain mukaan saanut julkaista suosituimpia tarinoitaan.

Esimerkiksi Disneyn tarjoama ensimmäinen täyspitkä piirroselokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä julkaistiin vuonna 1937. Koska tarina oli lainattu suoraan Grimmin veljeksiltä, Disneyn ajamalla tekijänoikeussuojan kestolla (elinikä + 90 vuotta) olisi elokuva voitu tehdä vasta 90 vuotta jälkimmäisen veljeksen kuolemasta – vuonna 1953. Kaivamalla tarinan historiaa vielä syvemmälle, voitaisiin huomata Lumikin olevan niin sanottu kansankertoma – taru jonka alkuperää ei ole tiedossa ja jonka Grimmin veljekset vain kokosivat talteen. Tällöin edes Grimmin veljesten kuolinvuodella ei ole merkitystä. Kun alkuperäistä tekijää ja siten tekijänoikeuksien omistajaa ei ole tiedossa, olisi teoksesta mahdotonta tehdä minkäänlaista filmatisointia ikinä. Sama kohtalo olisi ollut Tuhkimolla ja monella muulla kansan suosikilla, joita ei olisi voinut Disneyn halajaman tekijänoikeussuojan rajoissa ikinä julkaista.

Tekijänoikeuslain tuomat ongelmat eivät suinkaan rajoitu vain tietoyhteiskunnan rakentamiseen, vaan esiin nousevat jatkuvasti myös perustavanlaatuiset ihmisoikeuskysymykset. Useimmilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta puolustautua syytöksiä vastaan, on sitten syyllistynyt luvattomaan lataamiseen tai ei. Yhä useammin tekstiä tai multimediaa ladatessa tai julkaistessa on pakko pysähtyä tutkimaan, rikkooko mahdollisesti joitakin tekijänoikeuksia. Yksinkertaisimmillaan rikkomus voi olla videokuvan taustalla naapurista kuuluva musiikki tai liian keskeisesti ruudussa oleva taulu. Suurin osa YouTube-videopalvelunkin sisällöstä rikkoo tekijänoikeuksia. Sitaattioikeudestakaan ei juuri ole apua liikkuvan kuvan ja äänen suhteen.

Luvattomaan käyttöön vahingossa syyllistymisen pelkokin yksinään voi rajoittaa toimintaa, sillä tekijänoikeuslaki on yksi monimutkaisimmista laeistamme, jota on vaikea ymmärtää maalaisjärjellä. Tekijänoikeuksilla rajoitetaan ihmisten oikeutta lähettää ja vastaanottaa tietoa. Tieto voi olla mielenilmaisua, kannanottoa tai muuta lausujalleen tärkeää. Sananvapaus on yleensä nähty niin tärkeäksi, että ihmisellä tulee olla oikeus tuoda valtavirrasta poikkeavatkin mielipiteensä julki, eikä tällöin myöskään tekijänoikeutta voida asettaa sananvapautta tärkeämmäksi ilman hyviä perusteita. Teosten yksityistä käyttöä ja kopiointia ei olekaan mahdollista rajoittaa tehokkaasti niin että myös kansalaisten sananvapautta ja yksityisyydensuojaa kunnioitettaisiin.

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta, osa 2/6, Sivistys

Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa. Kaikkia osia ei saanut siististi pilkottua omiksi blogauksikseen, joten pahoittelen jos blogaukset hieman töksähtelevät.
———-

Ihmisen persoonallisuus muovautuu pitkälti koettujen ja kuultujen asioiden pohjalta. Osa sivistyksestä tulee lapsena kotoa, osa haalitaan itse ja osa on sattumanvaraisia tapahtumia. Internet kykenee nykyään tarjoamaan sellaisen määrän tietoa, opetusta, viihdettä ja kokemusten jakamista, että itse haalittu sivistys voi olla paljon monipuolisempaa kuin ennen. Ennen internetiä kiinnostavia asioita kyseltiin vanhemmilta tai etsittiin kirjoista. Tieto oli usein yksipuolista ja vaikeasti saatavaa. Lapsenkin on nykyään  helppo etsiä internetistä lähes minkä tahansa laitteen tai teorian toimintaperiaatteet, ja mikäli tieto on kyseenalaistettavissa tai sille on eri näkökulmia, myös vaihtoehdot ovat lukijan käsillä. Ennen valtavirran musiikki ohjasi usein tyyli- ja makumieltymysten muodostumista sen sijaan, että jokainen olisi voinut muodostaa oman minäkuvansa tutustumalla mihin tahansa viihdetarjontaan internetissä.

Tälläkin hetkellä Suomeen kaavaillaan järjestelmää, jossa verkosta luvattomasti tekijänoikeuden alaista materiaalia omaan käyttöönsä ladannut voi saada varoituskirjeen kotiinsa. Kirjeet eivät toistaiseksi johtaisi seuraamuksiin, ja useimpia ne tuskin paljon kiinnostaisivatkaan. Tekijänoikeusjärjestöt kuitenkin ajavat tällä hetkellä seuraamuksellisten kirjeiden käyttöönottoa. Tällöin useamman kerran verkosta ladanneelta voitaisiin katkaista verkkoyhteys määräajaksi. Muutamissa Euroopan maissa vastaava järjestelmä on jo nyt käytössä. Varoituskirjeet haittaisivat kuitenkin tietoyhteiskunnan kehitystä, sillä miten olisi mahdollista pystyttää palveluja helpottamaan ihmisten elämää ja yhteydenpitoa, kun samaan aikaan kommunikaatiomahdollisuudet katkaistaisiin tiedonjanon vuoksi?

Verkkoyhteyden katkaisemista voisi toki puolustella sillä, että kyseinen käyttäjä on ladannut viihdettä, eikä viihdekäyttö voi olla elintärkeää. Viihde on kuitenkin osa kulttuuria. Sen avulla ihminen muodostaa omaa persoonallisuuttaan, se on suuri osa lapsillemme jättämästä kulttuuriperinnöstä ja siitä on mielenterveydellisiä hyötyjä. Viihde on yksi tärkeimmistä keinoista omien tunteiden kanavointiin, yhteisöllisyyden tunteeseen ja muiden tunteisiin samaistumiseen.

Varoituskirjejärjestelmä ei myöskään koskisi vain viihdekäyttöön lataamista, vaan myös tiedonhankintaa. Tekijänoikeudella suojattu ladattu materiaali voi hyvinkin olla itseopiskelua varten, välttämätöntä työpaikan osaamis- ja tietovaatimusten täyttämiseen tai pelkästään yleissivistävää.

Olen itse viime aikoina opiskellut pelkästä mielenkiinnosta esimerkiksi puimurien toimintaperiaatteita, viljan erottelua, videokuvaustekniikkaa ja Suomen yöperhoslajeja. Korjasin myös vaimoni auton verkosta löytyvän korjausoppaan avulla. Sain paljon yleissivistävää tietoa lisää ja säästin autokorjaamolaskussa 1200 euroa. Hyöty oli siis mitattavissa sekä tiedossa että rahassa.