Teksti on osa vuodenvaihteessa julkaistavaa tekijänoikeuksia käsittelevää kirjaa, jossa on mukana monta varmasti mielenkiintoista ajatusta herättävää kirjoittajaa.
———-

Vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja on olemassa paljon jo nyt ja monet ovat vielä kokonaan keksimättä. On olemassa hyvin toimivia esimerkkejä lähes kaikista eri liiketoimintamalleista, joten kyse on lähinnä siitä, osaako julkaisija valita tai kehittää itselleen sopivan.

Lunnasmalli on jo maailmalla paljon suosiota saavuttanut rahoitusmalli, jossa kuluttajilta pyydetään tietty summa lahjoituksia ja summan täyttyessä teos julkaistaan vapaaseen käyttöön. Tällä menetelmällä on kerätty jopa miljoona euroa kahdessa viikossa.

Oheistuotekauppa on joillekin tärkeä. Yksi Suomen suosituimmista ja myyvimmistä yhtyeistä, Ville Valon luotsaama HIM tienaa merkittävimmän osan tuloistaan oheistuotteiden myynnillä ja keikkailulla. Oheistuotteita voivat olla t-paidat, pelit, kahvimukit, lippalakit tai julisteet.

Vapaaehtoisilla maksuilla on myyty musiikkia ja saatu sellaiset tulot, että normaalin toimintamallin kulut huomioon ottaen tulokset olivat paremmat kuin perinteisellä levymyynnillä. Vapaaehtoinen maksu voi toimia erillisten lahjoitusnappien tai mainosten kautta tai vapaaehtoista maksua voidaan pyytää vaikkapa teoksen lataamisen yhteydessä.

Lisäarvon myynnillä on myös kerätty suuria summia. Lisäarvo voi olla erikoispainos teoksesta, oma nimi mainittuna tukijalistassa tai melkein mitä tahansa sellaista, jota maksaja arvostaa. Erityisesti jo ennestään suosiossa oleville tekijöille tämä tapa voi olla tehokas.

Mainosrahoitus soveltuu joillekin. Kirjassa limonadimainos voisi olla ikävä yllätys, mutta esimerkiksi elokuvissa ja sarjoissa mainonta on arkipäivää.

Laajakaistaverolla on mahdollista kompensoida kuvitellut tekijänoikeuskorvauksien menetykset. Tälläkin hetkellä ainakin Brasiliassa neuvotellaan laajakaistaveron käyttöönotosta. Mallin mukaan jokainen laajakaistayhteyden tilaaja maksaisi kuukausimaksussaan ylimääräiset 1,4 euroa, jotka tilitettäisiin tekijöille. Lähin Suomessa käytössä oleva verrokki olisikin todennäköisesti tyhjien tallennusmedioiden hinnassa kerättävä hyvitysmaksu, niin sanottu kasettimaksu. Laakajaistavero on ideana kuitenkin siinä mielessä huono, että kertyneiden rahojen jakamista on vaikea toteuttaa tasapuolisesti, eikä myöskään ole kyetty näyttämään toteen koko kompensoinnin tarvetta.

On siis syytä pohtia, onko yhteiskunnan kehityksen kannalta viisasta rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia opiskeluun, kommunikointiin, palveluiden käyttöön, viihteen saantiin ja yleensäkin estää koko todellisen tietoyhteiskunnan kehittyminen vain muutaman ammattialan sopeutumishaluttomuuden vuoksi, vai haluammeko uskoa mahdollisuuteen, jossa keinotekoiset rajoitteet eivät estä ihmistä kehittymästä yhä lisää.

Haluammeko luoda ympäristön, jossa rikomme lakia lähes päivittäin, useimmiten edes sitä tietämättä, jossa tekijänoikeudet hidastavat kehitystä ja haittaavat luovaa työtä, yhteiskunnan, jossa laki on kirjoitettu yksipuolisesta näkökulmasta ja erityisesti suurin osa nuorista leimataan lähes automaattisesti rikollisiksi?

Piraattipuolue ei vaadi tekijänoikeusjärjestelmän romuttamista, vaan järkevöittämistä. Piraattipuolue tunnustaa tekijän oikeuden tulla tunnustetuksi tekijänä ja haluaa jopa säilyttää 5–10 vuoden suoja-ajan kaupallista käyttöä varten. Piraattipuolue haluaa laillistaa yksityisen ei-kaupallisen kopioinnin ja käytön, sillä lähtökohtana ei voi olla tilanne, jossa lähes kaikki ovat rikollisia ja lakia voi rikkoa päivittäin tietämättään. Piraattipuolue ei ole pelaamassa riskipeliä kulttuurin tuotannon kanssa, vaan muutoshalu ja sen seuraamukset ovat tarkkaan pohdittuja. Muutoksia ei tarvitse toteuttaa kertarysäyksellä yhdessä yössä. Eteneminen voidaan hoitaa askel kerrallaan. Jokaisen muutoksen jälkeen voi tarkistaa, ovatko seuraukset olleet myönteisiä vai kielteisiä. Näin nähtäisiin, kuinka pitkälle Piraattipuolueen esittämää mallia kannattaa toteuttaa.