Hyvitysmaksuista kitistään jälleen

Tein lopulta päätöksen siitä, että pyrin kohentamaan kirjoitusten tahtia, asiaa kun olisi aina paljon enemmän kuin kertoa ehtii. Tämän kunniaksi tein myös oman blogisivun Uusi Suomi -blogipalveluun. Tuon kuitenkin sekä tänne, että sinne samat sisällöt ainakin pääpiirteittäin.

Päivän aiheeni koskee muunmuassa Digitodayssä julkaistua uutista “Teosto huolestui hyvitysmaksujen tulevaisuudesta“. Normaalisti olen utelias lukemaan kaiken sisällön ennen suurempien mielipiteiden muodostamista, mutta koska aihe on minulle ennestään läheinen ja mielipiteet siitä voimakkaat, aiheutti jo otsikointi lievää verenpaineen nousua.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry on huolestunut vauhdilla laskevasta hyvitysmaksujen (ent. kasettimaksujen) tuoton määrästä. Ihanko totta? Ottaen huomioon hyvitysmaksujen huonosti perusteltavan olemassaolon syyn, minä olen huolissani siitä, että kyseistä ryöstöveroa annetaan edelleen luvallisesti periä. Eikä vain luvallisesti, vaan lain voimin pakotetaan maksamaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että teosten tekijät saavat rahaa, vaan vastustus keskittyy erityisesti kolmeen asiaan:

Tuottojen jakaminen tapahtuu lähes mielivaltaisesti, perustumatta lainkaan siihen, mitä näille ylimääräistä veroa nauttiville medioille todella tehdään. Jako perustuu lähinnä radiosoitannan ja levymyynnin tilastoihin.

Hyvitysmaksun ainoa määritelty tarkoitus on kompensoida tekijöille yksityisen kopioinnin aiheuttamia tulonmenetyksiä. Koko toimintamallissa ei missään vaiheessa ole kyseenalaistettu sitä, aiheuttaako kopiointi menetystä, eikä liioin sitä, että Lex Karpelan myötä suuri osa yksityisestä CD- ja DVD-levyjen kopioinnista muuttui laittomaksi, eikä näin kuulu hyvitysmaksun piiriin.

Hyvitysmaksun maksamisesta ei ole helppoa keinoa saada vapautusta, oli käyttökohde mikä tahansa. Valokuvien ja tekstien säilöntä, tallennus kuljettamista tai lähettämistä varten tai vaikkapa ohjelmistojen ja pelien levylle kirjoitus. Mikään edellämainituista ei kuulu ryöstöveron piiriin, vaikka niiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Esimerkiksi itse en ole ostanut enää vuosiin ainuttakaan tietokonepeliä tai ohjelmistoa fyysisellä medialla. Olen ostanut ne verkosta, jolloin saan lisenssiavaimen ja monissa tapauksissa levykuvan joka kirjoitetaan CD- tai DVD-medialle.

Kuinka moni nykyään käy kopioimassa kaverilta CD-levyn? Muutamat. Aika harva itseasiassa varmaankin, onhan ne helpompi ja nopeampi ladata Internetistä. Moni saattaa mieltää hyvitysmaksun korvaukseksi nettipiratismista, mutta näin ei ole. Hyvitysmaksu ei laillista nettilataamista, se ei anna lupaa kopioida suojattuja musiikkilevyjä tai elokuvia, hitto vie, se ei edes anna lupaa ottaa varmuuskopiota jo kerran ostamastaan kopiosuojatusta levystä, vaikkei se edes toimisi omassa soittimessa kopiosuojauksen kanssa!

Hyvitysmaksut ovat todellakin ryöstöä nykyisillä perusteillaan. Jos hyvitysmaksut oikeuttaisivat kaiken yksityisen kopioinnin, niiden olemassaololle olisi olemassa edes perustelu, ilman sitä ne ovat vain muinaisjäänne historiasta. En sano kaiken yksityisen kopioinnin oikeutuksen tekevän hyvitysmaksuista täysin hyväksyttäviä, mutta se olisi ensimmäinen askel toimivampaa järjestelmää kohti. Henkilökohtaisesti kannattaisin yksinkertaisuudessaan hyvitysmaksujen lakkauttamista kertaheitolla.

Hyvä että tuotto laskee, ajaapahan uudistamaan käytäntöjä vastaamaan tätä vuosituhatta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *