MTK haluaa vaientaa turkistarhauksen vastustajia puoluekurilla.

Suututtaa. Minusta tuntuu, kuin olisin nykyään harva se päivä vihainen. Tekisi varmaan hyvää välillä olla lukematta uutisia, mutta se vasta epämieluisalta tuntuisikin.

Maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK tivaa Kokoomukselta puolueen linjausta turkistarhaukseen. MTK ei digannut lainkaan muutaman kokoomuksen poliitikon, mukaanlukien opetusministerin, lähdettyä mukaan Animalian Turkistarhaton Suomi 2025 kampanjaan. Tietenkään MTK:ta ei kiinnosta se, että mukana löytyy tunnettuja henkiöitä muistakin puolueista.

”Vaadin puoluejohtoa linjaamaan selkeästi, mitä mieltä asiassa ollaan. Lähtökohtaisesti oletan, että esimerkiksi ministeri toimii puolueensa linjan mukaisesti”, MTK:n puheenjohtaja Marttila sanoi.

En tiedä ärsyttääkö minua enemmän puolueen linjausten vaatiminen yksittäisten puolueen henkilöiden vuoksi, asiattomalla keinolla vastaan räyhääminen liian näkyvää ja mahdollisesti toimivaa kampanjointia vastaan, vai puoluekurista muistuttaminen. Ehkä kaikki. Huolestuttavana kuitenkin koen sen, että perinteisiltä puolueilta voidaan vaatia linjauksia lähes mihin tahansa ja usein ne myös niitä muodostavat. Tämän jälkeen puoluekuri sanelee mitä yksittäiset henkilöt saavat tehdä, puhua tai tukea. Tämä ehkä onkin yksi suurimpia syitä, miksei poliittinen toiminta ole kiinnostanut minua riittävästi ennen Piraattipuoluetta. Piraattien edustajilla on henkilökohtaisella tasolla vapaat kädet, kunhan ne eivät ole puolueen selkeiden perusarvojen vastaiset. Jos näitä arvoja aletaan pohtimaan jokaisesta mahdollisesta asiasta, harva pystyy hyvällä omallatunnolla seisomaan enää puolueen linjausten takana, riippumatta siitä mikä puolue on kyseessä. Esimerkiksi Piraattipuolueella ei ole kantaa turkistarhaukseen, kun itse taas vastustan turkistarhausta jyrkästi. Olisin varmasti lähtenyt mukaan Animalian kampanjaan, mikäli sieltä olisi pyydetty – vaikka 2025 onkin tavoitteena mielestäni huonompi kuin itse kannattamani malli, jossa nykyinen sukupolvi saisi maksimissaan viiden vuoden siirtymäajan, eikä yritystä enää voisi luovuttaa seuraavalle osapuolelle tai sukupolvelle.

Koko puolueen linjauksen penääminen on röyhkeää toimintaa MTK:lta. Jos kampanja koostuisi pelkästään tai ensisijaisesti Kokoomuksen poliitikoista, tai se olisi Kokoomuksen järjestämä, ymmärtäisin tämän paljon paremmin. Ei sillä että hyväksyisin puoluekurilla rajoittamista välttämättä siltikään. Kuitenkin tarkastelemalla Animalian tukijoukkoja, Kokoomuslaisia on vain muutamia, kuten muistakin puolueista.

Juuri tuolla kiroamallani puoluekurilla ajettiin eduskunnassa läpi myös muunmuassa törkeästi yksityisyydensuojaa loukkaava Lex Nokia ja huhujen mukaan hallituksen sisällä jouduttiin jopa käymään vääntöä siitä, kuinka moni halukas lakiehdotusta sai vastustaa. Puoluekurilla enemmistöhallitus pystyy nykyisessä järjestemässä runnomaan läpi vaikka lain, jota kukaan ei haluaisi kannattaa. Hävetkää.

{flattr}11201;text{/flattr}

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *