Ministeri Thors hyökkää keskustelupalstoja vastaan

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors repäisi jälleen sanaisen arkkunsa auki Sanoma-yhtiön maakuntalehtien haastattelussa, jossa totesi Internetiin tarvittavan vastaavat päätoimittajat kaikille keskustelupalstoille. On helppoa huomata ettei Thorsilla ole minkäännäköistä ymmärrystä Internetin toiminnasta, sillä muutoin hän tajuaisi ehdotuksensa mahdottomuuden ja laajuuden. Keskustelupalstaksi aluksi mielsin Bulletin Board Systemit, eli läheisemmin BBS:t, eli vielä läheisemmin foorumit tai keskustelufoorumit. Käytetäänhän Piraattipuolueenkin sivuilla foorumista nimitystä keskustelupalsta. Keskustelufoorumit ovat vielä nykyäänkin hyvin suosittuja, mutta niiden käyttöympäristö ja koko foorumiajatus itsessään on alkanut muotoutua jo kauan uudestaan. Siinä missä ennen keskustelufoorumit olivat kevyttä ladattavaa hitailla nettiyhteyksillä, nykyään ne toimivat facebookin tai vastaavan palvelun sisällä. Itse asiassa paljon keskustelusta on myös siirtynyt blogeihin ja niiden kommentointeihin. Internetistä on tullut kokonaisuudessaan sosiaalinen, hyvin suuri osa sisällöstä on nykyään sellaista, jossa voi keskustella tai kommentoida. Thors oletettavasti haluaa kaiken tämän valvonnan piiriin.

Ministeri Thors on viime vuosina ollut Suomessa yksi vihatuimmista ministereistä maahanmuuttopuheidensa vuoksi, kokeeko Thors nyt tehtäväkseen omia saman vihan myös yleisesti netin käyttäjien keskuudesta? Vai onko kyseessä kenties Suvi Lindenin imagon parantamisesta sälyttämällä vihaa Thorsin päälle, sillä Thorsilla tuskin on helppoa jatkomahdollisuutta ainakaan kansan parissa järjestettävien vaalien kautta. Ihmiset yleensä muistavat itselleen tärkeitä asioita uhanneista vain viimeisimmän. Niin tai näin, tässä ministeri Thorsille jotakin huomioitavaa:

  • Päätoimittajan vastuun sälyttäminen keskustelupalstan / keskustelupalvelun ylläpitäjälle olisi ristiriidassa vanhan ja erittäen tarpeellisen ”viestinviejä ei ole vastuussa sisällöstä” käytännön kanssa.
  • Posti ei ole vastuussa kirjeiden sisällöstä, teleoperaattorit eivät vastaa asiakkaidensa puhelujen tai verkon käytön sisällöstä, eikä baarimikko ole velvollinen vahtimaan pubin pöydässä istuvien keskustelua. Miksi siis foorumeiden kohdalla pitäisi?
  • Päätoimittajan vastuun sysääminen yksittäisille kuluttajille sulkisi suuren osan epäkaupallisista suomalaisista Internet-palveluista, tai vähintään siirtäisi ne ulkomaille, sillä lain noudattaminen olisi mahdotonta.
  • Keskusteluviestien tehokas valvonta estäisi reippaan keskustelun etenemisen. Kuka tarvitsisi Internet-palvelua joka olisi hitaampi kuin perinteinen posti?
  • Sananvapaus on äärimmäisen tärkeä oikeus, jolle vasta Internet on tarjonnut riittävän alustan. Vapaa yhteiskunnallinen keskustelu on tärkeämpää kuin Astrid Thorsin kokema mielipaha, jonka on saanut huolimattomista kommenteistaan ja lausunnoistaan.

Lopuksi totean vielä: On Thorsin oma ongelma, ellei hän osaa käyttää muita keskustelufoorumeita, kuin niitä joissa jutut ovat ala-arvoisimpia. Minun käyttövalikoimista löytyy kymmeniä keskustelufoorumeita, joiden aiheet ovat autoharrastusta, remontointia, tekniikkaa, kansalaisaktivismia, uutisointia ja ties mitä. En taida törmätä samaan sisältöön kuin ministeri Thors. Onko vika siis käyttäjässä vai palvelussa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *