Matkalla opetusministeriön tekijänoikeuspaneeliin satuin uteliaisuuttani lukemaan puhelimella uusimmat uutiset. Sieltähän pomppasi heti silmille Helsingin Sanomien uutinen: Piratismiepäily toi espoolaismiehelle miljoonien korvausvaatimukset.

Korvausvaade perustuu oletettuun palvelimen kautta liikuteltuun tietomäärään, vaikkei ilmeisesti edes ole aihetta olettaa miehen itse tätä luvattoman materiaalin siirtelyä tehneen.

– Eihän minulta voida vaatia korvauksia siitä, mitä muut ovat tehneet, hän sanookin Helsingin Sanomille.

Lainaus HS: ”Espoolaismies on ylläpitänyt internetissä palvelinta, jota on TTVK:n näkemyksen mukaan käytetty tekijänoikeudella suojatun musiikin, elokuvien ja ohjelmistojen jakamiseen.”

Tämä ei sinällään yllätä, sillä TTVK:n näkemyksen mukaan ihmisillä olisi hädintuskin oikeutta hengittää ilman epäilystä rikokseen. Ja niinhän se onkin – se että ihminen hengittää, nostanee laittomaan tiedonsiirtoon syyllistymisen riskiä nollasta prosentista vähintään kymmeniin prosentteihin.

Pitkään olen puhunut siitä, että kulttuurialan on keksittävä uusia liiketoimintamalleja. Uusin korvausvaade on Suomen mittakaavassa toistaiseksi suurin ja nyt mietinkin, tulisiko TTVK:ta kiittää vai kirota uuden liiketoimintamallin keksimisestä?