Hallitus kujalla tietoyhteiskunnan rakentamisesta

Otsikko ei liene kovin suuri uutinen kenellekään, mutta koin välttämättömäksi päästä sanomaan oman sanaseni sekaan. Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti jälleen hallituksen kykyä tehdä välttämättömiä suunnitelmia ja myös toteuttaa ne tietoyhteiskunnan tulevaisuuden osalta. Rahaa on hassattu kymmeniä miljoonia ja suhteessa kulutettuun määrään, mitättömän vähän on saatu aikaiseksi. Yksi pääsyy tähän, jonka VTV jätti mainitsematta, on nykyisten dinosaurusten kyvyttömyys ymmärtää teknologista kehitystä ja mikä pahinta, kyvyttömyys hyödyntää asiantuntijoita. Lausuntoja, konsultointeja ja neuvoja kyllä pyydellään toisinaan, mutta niiden vaikutus kokonaisuuteen jää mitättömäksi. Vakavimmin otetaan suoraan lobatut lausunnot tahoilta, joilla on oma lehmä ojassa. Mielestäni Piraattipuolueen selkeä tarve on jälleen kerran osoitettu.

Monesti moititaan Piraattipuoluetta siitä, ettei sillä ole kantaa talouspolitiikkaan tai mihin milloinkin. Todellisuudessa kuitenkin mm. tietoyhteiskunnan järkevällä rakentamisella on huimat merkitykset taloudellisesti. Vaikutukset näkyvät monenmuotoisena: Piilokulujen vähentymisellä, raskaiden järjestelmien toimivuuden parantamisella, tiedon helpommalla saatavuudella, sen kehittämis- ja käyttämismahdollisuuksilla, uusien liikeideoiden kannustamisella… listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta tärkein pointti oli nimenomaan se, ettei Suomi enää pian kykene talouskasvuun ilman erilaisten järjestelmien kehittämistä ajatuksella nykyisen päätä pahkaa minnesattuu asennoitumisen sijaan. Flopanneita superkalliita järjestelmiä on kehitetty paljon, HST-varmenteet, päällekkäiset suuren skaalan softajärjestelmät jotka eivät ole keskenään yhteensopivia, uusien liikeideoiden krimalisoiminen vahingossakin ja jälleen loputon lista lueteltavaksi.

Jos jostakin voi antaa plussaa nykyiselle hallitukselle, ne ovat Laajakaista kaikille (tähän ei kuulu @450-”laajakaista” eikä yhden megan perusvaatimus) ja nyt julkaistu ehdotus julkisen tiedon avoimuudesta. Molemmissa olisi vielä viilaamisen ja höyläämisen varaa, mutta nykyiseltä hallitukselta jo nämäkin ovat kultahippusia roskan seassa.

En väitä piraattien olevan jotakin superälykkäitä yksittäistapauksia, jotka voisivat kertaheitolla pistää tietoyhteiskuntakehityksen reilaan, en kyllä myöskään etteivät pystyisi ;). Piraatit kykenisivät kuitenkin tuomaan huomattavasti lisää sisältöä näihin keskusteluihin, sekä vaatimaan ottamaan vakavammin asiantuntijoiden lausunnot.

Tiivistetysti sanoen Suomi tulee olemaan kusessa kaulaa myöten, ellei tämän alan linjauksia saada kuntoon.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *