Kela siirtyi vastaamaan elatustuen käsittelystä

Olen tässä tovin, pitkän tovin, saanut vierestä seurata lähipiirin taistelua Kelan kanssa. Kyseessä on suhteellisen yksinkertainen ja yleinen tukimuoto, joka siirtyi alkuvuonna Kelan haltuun.

Lainaus Kelan sivuila:
”Elatustuki siirtyi 1.4.2009 kunnilta Kelan hoidettavaksi. Jos saat jo kunnan myöntämää elatustukea, sinun ei tarvitse hakea tukea uudelleen. Kela jatkaa tuen maksua automaattisesti.
Elatustuki = Kelan maksama tuki, jolla turvataan lapsen elatus, jos lapsi ei saa elatusapua elatusvelvolliselta vanhemmalta.”

Kokemukset lähipiiriltä ovat seuraavanlaiset:
Elatustukihakemus jätettiin huhtikuun alkupuolella, eli juuri kun Kela oli saanut tukiasian hoidettavakseen. Kyseessä on tilanne, jossa lapsen isä on entinen yrittäjä ja koittaa nyt päästä velkasovitteluun. Velkasovittelu ei onnistu, ennen kuin hänellä on esittää kaikki päätökset koskien rahanmenoa ja -tuloa. Toisin sanoen tuo Kelan päätös elatustuesta on vaatimus velkaneuvotteluun pääsyyn, jotta kyseinen ihminen pystyisi alkaa maksamaan velkojaan pois ja käymään normaalisti työssä saaden siitä myös velanmaksuosuuden jälkeen palkkaa käteen. Tilannetta kysyttiin Kelasta muistaakseni kesäkuussa, että miksi päätöstä ei vieläkään kuulu vaikka kyseessä pitäisi olla jossain määrin läpihuutojuttu. Kelan virkailijalla ei asiasta tietoa ollut, joten soittopyynnön jälkeen kyseisiä tukia hoitava virkailija palasi asiaan kolmen päivän kuluttua kertoakseen, että järjestelmässä on vikaa eikä elatustukihakemuksia voida käsitellä. Hakemukset käsiteltäisiin viikolla 34.

Tätä kirjoittaessani on menossa viikko 39 ja alkuviikosta Kelalta kysyttäessä vastaus oli jälleen sama (lukuunottamatta tarkkaa viikkorajaa enää): Hakemuksia ei voida käsitellä teknisen ongelman takia.

Olen monesti kuullut Kelan käsittelevän asioita hitaasti ja joskus jopa itsekkin asian joutunut kokemaan, mutta tämä tapaus ylittää jo ymmärryskykyni ja sympatiani roimasti. Tukien käsittely siis siirrettiin Kelalle, jolla ei koko tehtävään soveltuvaa tai toimivaa järjestelmää edes ollut, samalla kun vanha kuntien käsittelytapa olisi varmasti kyennyt hoitamaan hakemukset vielä kunnes järjestelmä on kunnossa. Vaikka minä olenkin sivustaseurannut vain yhden hakemuksen vaikutuksia, ne ovat todella mittavat. Jo tällä yhden hakemuksen käsittelyn jatkuvalla viivästymisellä on estetty työtä tehdä haluavalta mahdollisuus asiallisen palkan saantiin, velkaneuvotteluun pääsy, velanmaksun viivästyminen, luottotietojen palautumisen viivästyminen.

Käsitin että tarkempi ongelma järjestelmässä olisi korvattujen summien takaisinperintä tai jokin muu yksittäinen tehtävä. Kysymys kuuluukin: Kumpi on realistisempi toimintatapa, viivästyttää hakemuksia pitkiä aikoja (joka voi olla monelle myös taloudellisesti kriittinen asia) vain odotellessa että järjestelmä saadaan toimivaksi, vai käsitellä hakemukset ja hoitaa ongelmakohta vaikka perinteisellä tavalla käsin tai edes palauttaa tuen hoito tilapäisesti takaisin kunnille?

Puoli vuotta on todella pitkä aika tuen käsittelyyn, eikä missään tapauksessa hyväksyttävä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *