Miksi avointa lähdekoodia?

Sain kritisointia (aiheellisesti) siitä, ettei aiempi kirjoitukseni juurikaan vielä kertonut miksi Windows käyttäjän kannattaisi vaihtaa käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Syy kirjoituksen epäselvyyteen juontaakin omista tottumuksistani. Voisin kertoa vaikka kuinka avoimen lähdekoodin ohjelmistojen mahdollisuuksista ja hyödyistä, mutta koska itse en käytä Windows käyttöjärjestelmää, järjestelmää joka ei sisällä fiksua paketinhallintaohjelmistoa, on sen puoliin hankalampi puuttua. Koitan kuitenkin vielä nimenomaan jättäen teknisemmän puolen vähemmälle.

Avoimet ohjelmistot ovat valinta, johon voi vaikuttaa moni eri tekijä. Hetki sitten kuulin eräälle tärkeimmän tekijän olevan se, että ne ovat lähes aina laillisesti ilmaisia. Itselleni taas hinta on pienempi osatekijä, joskin vaikuttaa paljon oman listani ensimmäiseen valintakriteeriin: helppo saatavuus, eri ohjelmien välinen yhteensopivuus, päivittymistahti ja muokattavuus. Tuotteen ilmaisuus antaa luonnollisesti mahdollisuuden tarjota tuotetta mahdollisimman helposti, ilman rekisteröintiin, maksamiseen jne kuluvia välivaiheita.

Pikaisesti läpikäytynä edellä mainittuja syitä avoimen ohjelmiston valintaan:

  • Ilmaisuus karsii pois tarpeen ladata laittomasti ohjelmistoja, joita nykypäivänä on määrällisesti niin paljon, että harvemmalla on varaa maksaa kaikkia satunnaisestikkin käytettyjä ohjelmia. Ilmaisuus tekee myös levittämisestä huomattavasti helpompaa ja ohjelman hankkimisesta vaivattomampaa. Lähes kaikki avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat kuluttaja-asiakkaille ilmaisia.
  • Helppo saatavuus on nykypäivää. Ilman paketinhallintaohjelmistojakin suuretkin avoimet ohjelmistot ovat yleensä suoraan kotisivuilta ladattavissa, sinun tarvitsee vain tietää haluamasi ohjelman nimi. Päteviä luetteloita tiettyihin töihin soveltuvista ohjelmistoista löytyy laajasti ja useimmissa jopa on jonkinlainen arvostelumahdollisuus, jolloin on helppo nähdä ohjelman oletettavasti olevan hyvä jos se on saanut hyvät arvostelut monelta.
  • Avoimien ohjelmistojen yksi piirre on usein laaja yhteensopivuus eri tiedostotyyppien, ns. formaattien välillä. Et ole niin tiukasti rajoitettu käyttämään vain jotain tiettyä ohjelmistoa, sekä voit useimmiten vaikka jo aloitetun työn jatkaa löytämälläsi soveltuvammalla ohjelmistolla jatkaa loppuun. Suljetun koodin ohjelmistot käyttävät usein omia tiedostomuotoja jotka estävät vastaavanlaisen ohjelmien välillä jakamisen.
  • Ohjelmat saavat päivityksiä usein tiheää tahtia. Käyttäjien pyynnöstä ohjelmiin saadaan joustavasti lisättyä ominaisuuksia, tehtyä vaihtoehtoisia ulkoasuja, otettua uudet kielikäännökset käyttöön ja pidettyä tietoturva mahdollisimman hyvänä.
  • Ohjelmakoodin ollessa avointa, on sen muokkaaminen osaavissa käsissä mahdollista ja sallittua. Avoimuus mahdollistaa myös sen, että jonkin tarpeellisen ohjelmistot jäädessä vaille kehitystä, voi toiset osaavat ottaa asian harteilleen ja näin hyvä ohjelmisto ei kuole kehityksen tieltä, vaan kehittyy mukana.
  • Kehitys avoimessa ympäristössä saa ohjelmiston kehittymään käyttäjien toivomaan suuntaan. Tästä syystä avoimien ohjelmistojen ominaisuudet ovat kalliiden lisenssiversioiden ominaisuuksia laajempia ja parempia. Kuka tahansa voi ehdottaa mitä ohjelmisto tarvitsee, mitä sen tulisi tehdä automaattisesti tai mitä käyttäjän pitäisi saada itse säätää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *